Jaakonpuron Juksu

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Huhti 06, 2009 7:40 pm

Tänään 6.4. alkoi sitten pyöräilykausi. Pyöräteiden pohjoisrinteet ovat aivan kierän jään peitossa, peltoaukeat ja eteläpuolet alkaa olla sulaa.
Kyllä vanhus oli mielissään, kun pääsi tarhan ulkopuolelle liikkumaan. Sen kanssa on hyvä kulkea, kun uskoo puhetta, ei tarvitse hihnasta tempoa. Reilu 12 km ekareissuksi on riittävä näin liukkaalla kelillä.

17.4 10 km

26.4 12 km, pyörätiet sulat.

2.5. 14 km , perinteinen lenkki.

18.7. 10 km, +18 astetta, ei oikein juoksu maittanut.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2414
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Elo 31, 2009 12:51 am

Syksy 2009
Tänään Juksun kanssa eka kertaa jahtimailla. Aamulla satoi vettä, mutta siitähuolimatta lähdettiin maastoon. Muut koirat ovat jo saaneet harjoitella pari kertaa, oli vanhuksen vuoro.
Klo 9,30 koira irti, haki 27 minuttia ja tiukka lähtö. Sitä pyöritteli nelisenkymmentä minuttia, sitten hukanpoikasta, kunnes sai uudelleen liikkeelle kunnolla ja se oli sujuvaa tyypillistä Juksua.
Lopussa tuli pari puhelua, jäi varmaan osa ajosta pois kortilta. Eka ajoksi aivan mukiinmenevä suoritus. Oli muita juttuja, en ehtinyt ottaa toista erää, huusin koiran pois ja kotia.

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2414
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Syys 07, 2009 10:54 pm

Tänään vähän myöhässä metsälle. Otin Siirin mukaan ulkoilemaan, Arvelin, että Juksun vauhti olisi sopivaa nelikuukautiselle pennulle. Juksulla toinen reissu metsällä. Koirat irti klo 10.00, pientä tihkusadetta, +12 astetta lämmintä. Pentu pyöri ensimmäisen 10 minuttia Juksun jäljessä, sitten jäi heinikossa pois "kyydistä", tuli kutsusta minun luo.Käveltiin siinä hiljalleen tutkan mukaan samaan suuntaan Juksun kanssa. Haku oli selvästi pidempi, kuin Iitalla tai Rollella, noin vartin yli yhdentoista antoi ensimmäisen kerran ääntä, sata metriä suoraan ja sitten hiljaista. Sade yltyi melko rankaksi ja me kierrettiin autolle sateensuojaan Siirin kanssa ja kuunneltiin sieltä muutamaa kahden minutin ajonpätkää. Sade loppui siinä ykden aikan ja me mentiin lähemmäs Juksua, oli siirtynyt noin kilometrin ja tutkan vihreä vilkutti tasaisesti.
Ajo tuli kuuluville ja yritin passailla, mutta aina meni sen verran kaukaa, että näin vain ruskean vilahduksen. Kierteli melko suurella alueella, välillä melko tiheässä taimistossa. Aina kun näin vilauksen, koira oli 1-2 minuttia jäljessä, vauhti on hiipunut sellaiseksi kävelyn ja ravin välimuodoksi, mutta tekee tarkkaa työtä, ei juuri minuttia pidempää katkoa. puoli seitsemään mennessä oli yksi kuuden minutin hukka, muuten oltiin katkojen puolella ja nekin alle kaksi minuttia.
Ajettava oli alkukevään poikanen, oikea ihanne ajettava, mutta lymyili sekin jo iltapäivällä. Klo 19.16 viimeinen näköhavainto, meni metsäojan yli 70 metrin päästä - en ampunut. Ajo loppui kymmentä vaille kahdeksan yhden heinikko-ojan varteen. Huutelin koiraa pois, mutta tuli autolle vasta 20.38. Pentu väsähti jo iltapäivällä ja loppuaika meni suhteen parantamiseen, tulee kutsulle ja istuu oottamaan makkaranpätkää. Oli vähän liian pitkä päivä pennulle. Mutta vanhusta oli tosi mukava kuunnella. Iltapäivä oli sujuvinta ajoa, jota tänä syksynä olen miltään koiralta kuullut (omat+vieraat).
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2414
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Syys 11, 2009 8:36 pm

Kaisa kouluun ja Juksun kanssa kaupungin pohjoispäähän viettämään ensimmäistä lomapäivää. Lämpätila oli alle 10 astetta noi yhdeksän aikaan, nousi iltapäivälle noin 15.
Juksu haki ekapaikasta tunnin tyhjää, vaihdoin autolla paikkaa - haki puolitoista tuntia, sitten läksi. Oli iso jänis lenkin suuruudesta päätellen, teki kolme kierrosta käyden kuulumattomissa aina vajaan puoli tuntia ja palasi melkein lähtöpaikalle. Passailin tiellä, mutta aina kääntyi jo hyvissä ajoin poispäin.
Kolmen jälkeen ajo meni katkonaiseksi ja oli kaukana, kävin autolla toisella tiellä kuuntelemassa, ei tullut sillekkään. Loppui sitten kokonaan.

Kuva

Raita ei paljo savua.

Palasin aloituspaikkaan, mutta koira jäi jonnekkin teiden väliin hukalle - lenkki oli kyllä melko laaja. Puoli viideltä ajoin takaisin toiselle tielle, tutkailin lähimmän paikan ja kävelin koiran luo (melkein kaksi kilsaa) Ei meinannut millään tulla vielä pois, sain koiraan näköyhteyden ja senjälkeen kutsu tehosi.
Käveltiin autolle, loppukahvit ja kotiin. (klo 18.15)
Ei ole helppoa ottaa saalista kairasta yksin - vaikka olis kuin sujuvaa ajoa.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2414
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Syys 21, 2009 10:01 pm

Tänään oli tarkoitus mennä Rollen kanssa harjoituksiin, mutta lähtö venyi vähän myöhäksi(Kaisa kouluun), että otin sitten Juksun mukaan. Menin eilisen koemaan takalaidalle toista kautta, siellä oli jo toinen kaksoisvalio ajamassa tien alkupäässä.
Pysäytin auton, kysyin sopiiko minun mennä tienpäähän. Kaveri antoi luvan, "eihän me kokeessa olla", vaihdettiin viikonlopun kuulumiset ja jatkoin tienpäähän, reilu kilsa väliä.
Kuuntelin hetken, hiljaista oli. Otin Juksun autosta laitoin repun pykälään ja läksin - koira hihnassa - poispäin toisen koiran oletetusta ajomaastosta.
Jo kuului toisen koiran haukku - on erinomainen ääni (saanut kerran 10) - kovin vaan jäi ajo lyhyeksi.
Kävelin Juksun kanssa jänkää pitkin vielä satametriä ja löysäsin koiran irti - jatkoin kävelyä.
Juksu eteni parisataa metriä ja haukahti neljä kertaa(merkkasi yöjäljen).
Pysähdyin sellaiseen aukkopaikkaan, jossa oli jonkinverran näkyvyyttä joka suuntaan ja jäin repulle istumaan. Kauempaa kuului Juksun - ajoa muistuttavaa - haukahtelua kaksi sarjaa (16 kertaa) kahden minutin aikana, 15 sekunttia hiljaisuutta ja per*lähtö.
Jos oltais oltu esim. karsinnoissa, vähintään pari miinusta olis tuomarit siitä pistänyt.
Sen toisen koiran hiljaisuus jatkui.
Juksun ajoa oli kestänyt - parilla katkolla - alun toista tuntia, kun aikuinen jänis tuli risukkoisen ojan laitaa parinkymmenen metrin päästä, ammuin tuplapummin. Juksu tuli noin kolmen minutin päässä - hetki hiljaisuutta ampumapaikassa ja ajo jatkuin.
Toinen koira sai myös jäniksen liikkeelle. Oli mukava kuunnella kahta lähes samanlaista ajoääntä.
Juksulta on hävinnyt se nartun uihkaisu, joka toisella oli vielä mukana, Jukun haukkutiheys oli kuitenkin suurempi.
Ajon sujuvuus on Juksulla paljon parempi, ei tule juurikaan 15-20 sekunttia pitempiä taukoja, tai sitten tulee kolmen neljän minutin taukoja.
Ammuin jäniksen, ajo oli kestänyt noin kaksi tuntia.
Kuva


Kuuntelin toista ajoa, sielläkin tuli tuplapummi, mutta ajo muuttui senjälkeen sujuvammaksi.
Laitoin koiran hihnaan ja käveltiin poispäin ajetulta jäljeltä - lähemmäs autoa - ja laskin Juksun taas hakemaan.
Se toinenkin kaveri ampui kerran ja kohta ajo loppui.

Muutamaa minuttia vaille kaksitoista sai uuden ajon.
Yritin hakea passipaikkaa eka parintunnin aikana, mutta rääseikössä se oli toivoton tehtävä.
Ajo ajona oli ensimmäisen toisinto, eipä juuri hukanpuolelle mennyt, rapinan kuulin, koira 2 - 10 minuttia jäljessä. Sitten tulin pari vuotta sitten kaivetulle ojalle, ajo kulki aina sen vierestä.
Siinä kasvoi sellaista räme kuusikkoa, jossa oli jonkinverran näkyväisyyttä - jäin siihen.
Puoli kolmen maissa tuli sellainen alkukesän poikanen - ammuin sen - Juksu tuli kanssa melko lähelle, mutta sitten ajo kääntyi ja jatkui toiseen suuntaan. Ammuin ilmeisesti karkon. ajo eteni poispäin pikkuhiljaa ja häipyi kuulumattomiin. Puoli neljän jälkeen läksin kävelemään autolle.
Ajoin toista tietä eiliseen koemaastoon ja tutkailin sieltä.
Kuului haukku muutenkin, kävelin kohti koiraan, kytkin sen ja palasin autolle.
Kello oli vartin yli neljä.
Reilu seitsemän tunnin päivä ja kaksi jänistä - ei paha...
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2414
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Syys 28, 2009 10:43 pm

Juksun ja Siirin kanssa jahdissa. Koirat irti tasan klo 9.00, parisataa metriä kävelyä ja jäin paikoilleni. Juksu läksi heti hakemaan ja Siiri mukaan. Yhdentoista minutin jälkeen kuulin ensimmäiset haukut, pari haukkusarjaa, vajaa minutti hiljaisuutta ja ajo. Hiljaisuuden aikana iso - jo vaaleneva - jänis tuli metsätraktorin jälkeä suoraan minua kohti ja jäi istumaan 40-50 metrin päähän mättään ja puun taakse.
Kun ajo jatkui jänis palasi muutamia metrejä takaisin ja pyörsi toiselle traktorin uralle, jota pitkin sitten jatkoi minun selän taakse. Matkaa 60-70 metriä - annoin mennä.
Ajo kääntyi aivan päinvastaiseen suuntaan - kuuntelin sitä varttitunnin - hävisi kuulumattomiin - läksin kävelemään samaan suuntaan.
Kävelin metsän poikki 400 -500 metriä tielle, ajo vain pakeni. Pelkäsin, että menee maantielle - laittoivat siihen viime viikolla uuden asfaltin ja nopeudet nousi heti.
Ajo onneksi kaartoi takaisinpäin ja jäin tielle passiin. Vettä alkoi satamaan ja ajo rupesi takkuamaan - Juksu ei osaa vieläkään ajaa vesisateessa.
Piti kuitenkin jänistä liikkeellä 3-4 minutin kaulalla, pari näköhavaintoa tiheässä metsässä, ei ampumatilannetta.
Siirikin antoi välillä ääntä oikein kiitettävästi, en vaan tiedä kummalle.
Kolmen tunnin päästä jänis meni noin viiden metrin päästä ohi, kuulin kahinan, mutta en nähnyt ajettavaa. Oottelin koiria ja kutsuin Siirin pois.
Sitten kuunneltiin yhdessä Juksun ajoa - vesisade yltyi melko kovaksi.
Sitten pienen katkon jälkeen näin jäniksen tulevan risukossa minua kohti, kääntyi ja ylitti tien noin 40 metrin päästä - ammuin ohi. Juksu tuli paikalle, mutta ei saanut vesisateessa ajoa jatkumaan, eikä löydetty jänistä kuolleenakaan tunnin etsiskelyistä huolimatta.
Juksu eteni sinne, mistä aamulla sai ajon, otti ylös jonkin elukan ja ajoi sitä vielä tunnin ojitetussa korkeassa heinikossa pitkin ojanpohjia.
En nähnyt ajettavaa ja lopuksi tuli hukka tiheään korkeaa heinää kasvavaan risukkoon.
Kastelin itseni oikaistessani heinikon läpi autolle. Laitoin Siirin autoon ja join kahvit ja huutelin Juksunkin pois. Kello oli puolineljä ja vettä satoi...
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2414
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Loka 16, 2009 8:36 pm

Aamuaskareiden jälkeen pitkästä aikaa Juksun kanssa metsälle. Vettä sataa tihuutti koko päivän, välillä melkein räntää. Eipä voi valita kelejä, viimeksi, kun mentiin Juksun kanssa metsään, keli oli niin karkea, että en päästänyt koiraa autosta.
Koira irti tasan klo 10.00, kilpa 96:n laavulta. Itse kävelin ison hakkuuaukean keskelle korkeimmalle paikalle pikku kuusikkotylvön reunaan, näkyvyyttä vähimmillään vajaa sata metriä.
Syy, miksi sellainen paikka; katsoin ruotsalaisten jahtifilmin ketun pyynnistä houkutuspillillä ja niin helpolta näytti, että menin ja ostin Nordik Predatorin. Ei oo tullut ammuttua jäniksiä raanaan, ei oikein nuotit olleet kohillaan :lol: eli jäniksen kuolinrääkäisyt on vähän hakusessa.
Siinä kokeillessa erillaisia "parkaisuja" Juksu otti jäniksen ylös ja pillitys loppui siihen - en nähnyt yhtään kettua :oops: ehkä ensi kerralla...
Läksin passailemaan Juksun ajoa, joka näin sateiseksi päiväksi oli yllättävän hyvää.
Sain minä jäniksestä ja juksusta pätkän nauhallekin, saas nähä onnistuiko ollenkaan sellaista , että vois laittaa tänne.
Kuva
Kuva



Hukka tuli heti nauhoituksen jälkeen ja sitä selvitteli sitten seuraavan tunnin. Kävin laavulla kuivattelemasa vaatteita ja paistamassa makkarat samalla kuuntelin sieltä ajoa, joka välillä kulki aika mukavasti, välillä oli "nokkimista" ja pieniä katkoja.
Puoli kolmen aikoihin ajo oli siirtynyt pari kilometriä lähtöpaikaltaan, nousin autoon ja ajoin 7-8 kilometrin lenkin lähemmäksi toista tietä.
Kävelin sieltä ajoa vastaan ja yritin passailla risukkoisilla ojilla, mutta kaukaa meni ja niin nopeasti, ettei ollut mahdollisuutta ampua riistalaukausta. Kello lähenteli neljää ja sateinen päivä rupesi hämärtymään. Oli saatava koira kiinni, ei tule näkymättömistä huutoon, lie vanhuus vienyt kuulon :lol:
Kävelin yhden tupuran jälkeen niin lähelle koiraa, että sain näköyhteyden ja siitä Juksu tuli kutsumalla pois, kello oli 16.40.
Siinä pyöriessä metsässä suunta heitti 180 astetta ja tulin sen tien päähän josta aamulla jahdin aloitin. Auto oli linnuntietä vajaan parin kilsan päässä, välissä ojitettu rääseikkö ja pimenevä ilta, ei edes otsalamppua mukana, kompassista puhumattakaan. Nyt olis ollut gepsin paikka, olis säästänyt vähän kävelyä.
Valitsin kuitenkin pitemmän reitin (7-8 km) ja kävelin tietä pitkin autolle. Autolla klo 18.50. Kyllä kahvi maistui hyvälle ja kotona sauna. Vaatteet kastui päivällä päältäpäin, kävellessä sisältä - se oli sellaista extremeä tänään.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2414
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ke Loka 21, 2009 3:46 pm

Susivaarassa Juksun kanssa. Yhdeksän kieppeillä oli vielä neljä astetta pakkasta. Turvesuon hanki kantoi hyvin minut ja koiran, mutta metsässä ei kumpaakaan. Petäjänjuuret aivan neulanterävää jäätä samoin katajapuskat. Haku oli sellaista pehmeitten paikkojen hakemista, kesti 2,5 tuntia, ajo oli muutamia minutin-kahden sujuvia pätkiä, sitten katkoja ja muutamia haukahduksia, katko ja taas sujuvampaa ajoa. Noin tunnin pysyi jäljellä, sitte tuli hukka. Kanahaukka huuteli melko lähellä - yritin vastailla - ei sattunut sävellaji kohilleen. Haukkakin lopetti huutelun.
Paistelin kalliolla makkarat ja kuuntelin ajoa kun yksi sutta muistuttava hirvikoira katseli kuusten lomasta minun nuotiota vajaan kolmenkymmenen metrin päästä. Nostin haulikon poskelle, koira liikahti sen verran eteenpäin, että näin sen kaulassa vanhanmallisen pointter-magnumin. Ei ollut norjanharmaa, eikä jämtti. isokokoinen oli ja useampia eri värisävyjä, mustista korvanreunoista kylkien kellanruskeaan - olisko ollut länsisiperian laika.
Eri suuntaankin meni kun Juksun ajo. Melkein tunnin kuuntelin hiljaisuutta, sitten tutkailin koiran, kävelin luokse, kytkin ja käveltiin autolle.
Oikean etujalan ulommaisesta varpaasta jäi vähän punaista hangelle, ei oo ylhäällä nyt ajatuskelejä.
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2414
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ti Marras 03, 2009 8:08 pm

Tämän päivän jälkeen ei kuulu enää XXX Jaakonpuron Juksun 15532/99 C/D erinomaisen sujuvaa ajoa.
Kello 15.00 Juksu siirtui ajelemaan jonnekkin, mistä ei ole paluuta.
Kiitos Juksu sinulle niistä lähes 11sta vuodesta, jolloin annoit nautittavia ajoja niin kokeissa tuomareille, kuin jahtireissuilla minulle ja kavereilleni. R.I.P(rest in peace, lepää rauhassa) missä nyt oletkin...
Kuva

Kuva
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2414
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Jaakonpuron Juksu

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ti Heinä 08, 2014 11:18 pm

XXX Jaakonpuron Juksu/99 C/D:lla on nyt kolme valiojälkeläistä. Tahvonmäen Piki, http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoir ... %2F08&R=51
Tahvonmäen Rosa, http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoir ... %2F08&R=51
Tahvonmäen Laura, http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoir ... %2F08&R=51
ja kolme SERTtiä hakenut Saunamäen Martta. Martta jouduttiin lopettamaan, kun ajossa meni kuivunut kuusenoksa silmään ja tunkeutui syvälle... koira olis kuollut jokatapauksessa matkalla eläinlääkärille.
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoir ... 12/05&R=51

Tulossa on ainakin Loukonpuron Siiri ja Loukonpuron Tatti... Rookin olisi kuulopuheiden mukaan pitkien ajojen koira, samoin Juku. (jukun heikkous on kuulumaton moniääninen haukku).
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2414
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Edellinen

Paluu Ryhmä 6 Ajavat ja jäljestävät koirat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron