Karsikkokankaan Iita

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Tammi 02, 2015 5:49 pm

Tänään Iitan kanssa jahtimailla. Keli oli nolla astetta, nuoskalunta. Iita haki 18 minuttia, aluksi ajo oli melko katkonaista, jänis pyöri pienellä alueella ojituksella, kävi välillä kauempana pikku lenkin ja palasi samoille ojille. Välillä ajo kuulosti oikein mukavalta... pari tuntia meni katkoilla, sitten tuli 20 min hukka ja tais ajettava vaihtua, haukku muuttui harvemmaksi ja ajo eteni loivassa kaaressa koko ajan eteenpäin. Sellaista ajoa kesti tunteroisen, sitten siihenkin tuli loppuhukka. Ajoin autolla vähän lähemmäksi, Liisa ja pojat (Jere ja Jusu olivat olleet nuorella koiralla toisessa maastossa) tulivat kuuntelemaan, mutta ajo ei jatkunut, vaan Iita tuli meitä vastaan maasturin jälkiä pitkin. Käväisi se pienen lenkin tuoreilla jäniksenjäljillä, ei kuitenkaan kunto vielä riittänyt nostamaan jänistä ylös.
Toinen kerta kolmen kuukauden jälkeen... matkaa tuli 16 km ja nopeus 4,12 km/h.
Ensi viikolla jatketaan.
PS. Laitoin Tummelia nisiin ja vatsanahkaan, kyllä Iita tykkäsi tällaisesta hoidosta, nosti oikein takajalkaa, että laita lisää :) :D
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2105
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » To Tammi 08, 2015 10:08 pm

Eilen puolen tunnin haku ja 4,5 h ajo, kauden ensimmäinen ohilaukaus, meni liian nopeasti tien yli :-) Ajoi vielä tunnin ja meni seläntakaa ohi, tarkistin jäljet, ei verta, otin Iitan kiinni.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2105
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Tammi 26, 2015 7:12 pm

Tänään Iitan kanssa samoille paikoin, kun eilen Tatin kanssa. Navakkaa tuulta,sateinen sää, -3. Ilma lämpeni lähelle nollaa ja puoleltapäivin alkoi sataa räntää... Iita irti noin vartin yli kymmenen, haki noin 40 minuttia uppolumessa ja ajoi ensin puolisentuntia ja tuli tielle ja meinasi mennä väärällepuolen. Laitoin sukset jalkaan ja läksin hiihtelemään sinne, mistä viimeinen haukku kuului ja ohjasin Iitan takaisin jäniksen jäljelle. Meni koiralla ajojälki ja yösyönnös vähän sekaisin, siksi mutka tielle. Iita läksi seurailemaan jälkeä ja kohta alkoi antaa ääntä. Jänis kävi melko kaukana tälle kelille , gepsi näytti 634 m, sitte kääntyi takaisin samaan tiheään metsään, jossa pajut, raidat, koivut kuuset ja männyt oli kaarella niin tiheässä, että eipä kiinnostanut mennä 2,5 m mettäsuksilla sekaan, eikä siellä olis ollut passipaikkojakaan.
Hiihtelin tiheikön reunalla ajoa seuraten ja katsellen olisko ampumapaikkoja tarjolla.

Palasin aloitussyönnöksille ja jäin siihen odottamaan, ajo tuntui tulevan lähemmäs... kiersi vielä melkein saman lenkin kuin alussa - yli puolen kilsan päässä. Vaikka olin tuulen alapuolella, kuuluvuus oli parhaimmillaan vajaa 300 metriä.
Sitten ajo kääntyi tulemaan kohti... vajaan kolmen tunnin urakka, Iita kolmatta kertaa metsässä pennutuksen jälkeen :oops:
Kuva
Kuva

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2105
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » To Helmi 12, 2015 12:54 am

Eilen Iitan kanssa jahtimailla, oli tarkoitus aluksi mennä samaan paikkaan, missä ajatin Iitalla viimeksikin, siellä oli haketukset menossa, niin ajelin louhoksen maastoon. Iita haki 105 minuttia ja sit läksi ajo. Ilma oli lämpöasteiden puolella(+3), suksi luisti kuitenkin jotenkin - lie johtunut vanhoista liistereistä. Niinpä hiihtelin 600 m läheisemmäs ajoa. Kuuluvuus oli erinomainen. Iita pyöritti parituntia melko mukavasti, sit tuli puolentunnin hukka. Sai kuitenkin ajon jatkumaan. Kolmen tunnin kohdalla olis ollut mahdollisuus ampua jänis - en ampunut - Iita oli alle 100 m jäniksestä jäljessä (alle 2 min). Jänis etteni hitaasti kökkien, ei näyttänyt olevan mitään kiirettä.
Kuva
Olis ollut varma riistalaukaus... kutsuin Iitan pois ja hiihdeltiin autolle. En kytkenyt koiraa, kutsuin vaan aina kun meinasi poiketa ladulta.
Suksi luisti tullessa paljon huonommin... Iitalle noin viiden tunnin päivä...

Haku...
KuvaKuva

Ajo...
KuvaKuva


Kuva
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2105
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ti Helmi 17, 2015 8:46 pm

Kuva
KuvaKuvaKuvaKuva
Kuva
Kuva

Tänään Iitan kanssa Jahtimaille. Keli oli karkeahko, -3 astetta, navakka tuuli. Irtilasku tasan klo 11.00, haki 83 min, ajeli ilman hukkia klo 17.00 saakka, jolloin soitin torveen niin tuli pois 480 m:stä ja kulki minun jäljessä tuon 2,8 km autolle kytkemättä. Ei ollut käpälät rikki, eikä nisätkään hankautuneet verille. Hakunopeus oli 1,9 km ja koko haku/ajo nopeus 2.43 km/h. matkaa kertyinoin 12 km. Kuuden tunnin päivä.
On mukava käydä metsällä, kun on tottelevainen koira. :D
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2105
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Helmi 23, 2015 10:10 am

Eilen Iitan kanssa klo 9.45 - 17.15. Kilometrin haku ja 9.5 km ajoa, nopeus 2,41 km/h, jänis meni pintoja pitkin, koiraa upotti 10 cm. Ajossa paljon 1-2 min katkoja, yksi näköhavainto, ei pitänyt jänis kiirettä. Juoksemmaan jätin. Olis ollut erinomainen matka kuvata, mut ei ollut kännykkä kädessä, meni alle 10 metristä ohi. Hiihtelin sit koiran pois 900 metristä, hanki kantoi suksta erinomaisesti, ei upottanut viittä senttiä. Kutsuin Iitan 400 metristä viiden aikaan pois ja tultiin autolle sammaa latua, Iita 30-40 metriä jäljessä, kahdesti meinasi lähteä seuraamaan päivällisiä jäniksenjälkiä, tuli kuitenkin ladulle, kun kutsuin. Toisesta takajalan keskivarpaasta jäi vähän punaista lumelle, muut käpälät ehjiä. Karkean hangen päällä sentin yölläsatanut pehmeä lumi. Nyt Tatin kanssa hiihtelemään....
KuvaKuvaKuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2105
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » To Helmi 26, 2015 5:15 pm

Tänään Iitan kanssa vesisateessa neljä tuntia. Oli aikomus mennä saman tien päähän ku eilen oltiin Tatin kanssa, mutta koko yön jatkunut vesisade oli pehmittänyt tien niin pehmoiseksi, (upotti yli 10 senttiä, vesikeli) että käännyin parinsadan metrin jälkeen takaisin ja mentiin toiseen paikkaan, pehmyt oli tie sinnekkin, mut enempi käytössä ja vähemän sohjoa.
Iita haki vähän vajaa neljä tuntia noin viisi kilsaa. Hakunopeus oli 3.02 km/h. Pari haukkusarjaa kuulin, siinä kaikki. jänistä oli ekapaikassa upottanut puoli senttiä, oli aivan tuoreet jäljet, mutta liian lähellä maantietä, siksi paikanvaihdos. Huomenna jos kävis vielä Tatin kaa, jos jonnekkin pääsee, eiköhän tämä jahtikausi sit oo siinä. Lauantaina tuomariksi...
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2105
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita, syksy 2015

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Loka 19, 2015 10:44 pm

Tänään Iita suoraan ketunjäljelle. Olin menossa maastoon, kun kettu ylitti tien 40-50 metrin päästä. Ajo alkoi heti. Kettu on näköjään helppo ajettava, mutta vaikea passattava. Seitsemän ja puoli tuntia kuuntelin erinomaista sujuvaa, joskin melko yksiäänistä ajoa. Sitten kettu kulki pitkään tiellä ja siihen loppui ajo. Olin toisella tiellä passissa, paikassa josta kettu oli mennyt jo kaksi kertaa. Kettu muutti suunnitelmiaan ja läksi uutta jälkeä tielle ja säilytti näin henkensä.
Oli tosi komea kettu, hännänpääkin oli 10 cm verran valkea.
KuvaKuva
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2105
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Marras 09, 2015 5:00 pm

Tänään, isänpäivänä keitin kahvit termospulloon, tein eväät ja otin vähän puita nuotiontekoa varten. Koirat Iita ja Hertta kyytiin ja jahtimaille. Sattoo tihhuutti koko päivän. Koirat irti klo 8.30. Hakivat noin puolenkilsan säteellä minusta ja puolentoista tunnin jälkeen Iita alkoi herätellä louhoksen takalaidalla, samassa paikkaa, kun edellisen viestin kuvat. Puolentunnin jälkeen muuttui ajoksi ja sitä kesti klo 13.35 saakka, kun otin koirat kiinni pikitieltä. Matkaa garminiin tuli 27 km. Vaikea on yksin saada kettu passiin, koirat kyllä ajoivat sitä melko sujuvasti. Herttakin antoi varovasti ääntä, ja ainakin yhdessä kohtaa oli ensimmäisenä, kun tulivat metsäautotielle. Makkarat jäi paistamatta, muuten tuli ulkoiltua sopivasti ja pidettyä välillä sadetta tranportterin takaluukun alla... että semmoinen isäinpäivä :D
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2105
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Marras 15, 2015 12:57 am

Tänään Iitan ja Hertan kanssa jahtiin. Koirat irti klo 9.00, hakivat noin 10 minuttia ja ketunajo. Oli lumikeli, kävin tarkistamassa ajettavan. Hertta ajaa pari kilometriä nopeampaan, niin oli parin tunnin päästä jo kilometrin edessä. Ei osannut kuitenkaan ajaa ketun pitkää paluuperää, niinpä Iita otti tahtipuikon ja ajoi kettua katkoitta aina puoli viiteen saakka. Päivän mittaan satoi vettä aika tavalla ja lumista on muisto vaan. Otin Hertan autoon jo klo 15.00, tuli käymään minun luona.
Iita hukkasi ketun puoli viiden aikoihin ja sille tuli vajaan tunnin hukka, ajo jatkui jäniksenajona aina klo 19.50 een saakka, tuli hukka ja monien torvensoittoyritysten jälkeen lopetti hukkatyöskentelyn ja tuli autolle yli 400:sta metristä.
Kettu, samoin jänis jäi juoksemaan.
Huomenna eri koira ja eri maastot...
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2105
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ke Marras 18, 2015 8:25 pm

Tänään Iitan kanssa jahtiin, koira irti vähän vaille 10. Haki 38 minuttia ja ajoi vajaan kaksi tuntia, lopun vieraan seuran alueella. Kävin pois ja vaihdoin paikkaa... ei saanut uutta ajoa kolmeen mennessä, niin kutsuin koiran pois ja kotia. Räntää satoi koko päivän ja tuuli oli melko kova.
Tämmöinen nuotio tänään...

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2105
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Marras 27, 2015 11:00 pm

Tänään 10 min haku, kolmen tunnin ajo, sit täydellinen hukka. Hämärä alkoi painaa päälle, niin soittelin torveen ja Iita tuli nuotiolle. Koira autoon ja kotia...

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2105
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Joulu 06, 2015 11:01 pm

Tänään maastoon Hertan ja Iitan kanssa. Koirat irti klo 8.50 , kavereiden oli määrä tulla noin 9.30, että koirat ehtisivät hakea ajettavan ylös. Tarkoitus oli ajattaa kettua ... Kaverit tuli ajallaan... Keli oli aamulla - 5 astetta pakkasta ja lumen pinnassa oli noin sentin hanki. Koirat haeskelivat erinomaisesti, mutta ajettava ei noussut eteen. siirrtyttiin autoilla noin 1,3 km... kun koirat tuli tielle, otettiin autoon ja siirryttiin reilu kaksi kilsaa eri paikkaan ja koirat irti. Ilma oli lauhtumaan päin... Siinä ootellessa keiteltiin nokipannukahvit (pannu vuodelta 1967 :D ) , paisteltiin makkarat ja ootettiin, josko ajo alkais. Koirat haki aina 800 metriin saakka ja melko tarkoin kääntelivät kaikki marjanvarvut, mut ajettavaa ei löytynyt. Kaverit läksi kotia noin kolmen seutuvilla ja minä jäin polttelemaan nuotiota... koirat siirtyi maantien suuntaan, niin oli pakko jättää erinomaiinen nuotio ja mennä koiria vastaan. Koirat autoon klo 15.40 ja kotia tekemään ruokaa... Tänään kuusi ja puoli tuntia tyhjää - kahdella koiralla. Toinen juoksi 37 km (iita) toinen 42 km (hertta). Hertta paljon nopeampi, niin ehti käydä useamman puskan kiertämässä... :D Viimeisen tunnin satoi lumiräntää... saattaa aamulla olla muutama sentti uutta lunta.
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva


Kotona tein jäniskäristyksen... kyllä maistui hyvältä pottumuusin ja puolukkasurvoksen kanssa :D

Kuva
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2105
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ti Joulu 15, 2015 12:27 am

Tänään metsään puoli kymmeneltä, irti klo 9.45. Iita haki kaksi ja puoli tuntia ja sitte löytyi. Pakkasta alussa -10 astetta, kiristyi sitte-14 asteeseen puoleen päivään mennessä. Ajeli aika mukavasti puoli kolmeen saakka, ajo tuli 25 m päähän ja siihen tuli katko. Huusin Iitan autoon... tuntui nää ensimmäiset pakkaset tosi kylmiltä, ei oikein kiinnostanut seista passissa. Koira ei ollut moksiskaann... no huomenna uusiksi, jospa sitä itsekkin karaistuu :-)
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2105
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ti Joulu 22, 2015 4:51 pm

Tänään Iita irti noin klo 10.00, haki tunnin ja ajoi 10 minuttia, sitten tuli hukka. Keli oli karkea eilen satoi melkein koko päivän vettä ja aamulla oli yksi aste pakkasta. puista tippunut vesi oli jäätynyt rousteikoksi. Oottelin uutta ylössaantia - ei kuulunut mitään kahteen tuntiin. Iita oli tulossa tielle puolen kilsan päässä ajoin kohdalle ja ootin kunnes tuli tielle ja laitoin autoon. Ei jäänyt punaista hangelle... garmin näytti 11 km ja 3.27 km/h.
Huomenna Hertta...
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2105
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

EdellinenSeuraava

Paluu Ryhmä 6 Ajavat ja jäljestävät koirat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron