Vuosi 2008

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Syys 08, 2008 3:10 pm

Tänään 8.9. tuomarina Iin pitkässä kokeessa. Aamulla + 3 astetta ja kuulas, tyyni aamu. Metsässä oltiin 6.30 ja koira heti hakemaan. Haki reilun tunnin ennenkuin sai löhdön, sitten rumpaa riittikin 114 minutin verran parilla katkolla, loppuun tuli hukka.
Kokeiltavana viisivuotinen lähes täysin ilmasta ajava uros. Vauhti on kauhea, onneksi sattui eteen iso jänis, muuten ei olis tuolla ajotyylillä montaa minuttia tullut.
Toista erää haki neljä minuttia :lol: Viiva vai numero?, numerolla arvosteltiin. Erä ei ollut läheskään yhtä loistokas, kuin ekaerä, hukat oli pitkiä, johtui varmaan ilman lämpenemisestä - varmaan +12-13 astetta.
Puolituntia ennen erän loppua sai yhdeltä heinikko-ojalta tupuran ja sitä ajeli sit mukavasti 25 minuttia - saatiin ykkönen kasaan. :lol:
Ne on nuo ilmavainuiset koirat tähän aikaan vähän huonoja koekoiria, tahtovat juosta jo ekaerässä itsensä maitohapoille ja sitten toisen erän joutuvat ajamaan enempi jäljeltä, kun putoavat siitä 1-2 sta minutista, haukku loppuu ja erästä tulee selvästi repaleisempi (katkoja emnempi, ääntä tulee vähemmän).
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2414
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » To Syys 11, 2008 9:34 pm

Tänään 11.9. Mikon ja Nerin kanssa lintujahdissa. Ilma oli oikein sopiva, pilvinen, pari-kolme lämpöastetta, aivan tyyni. Aloitettiin kävely melko tarkkaan kuudelta aamulla, kun tuli valoisaa, parintunnin kävelyn jälkeen törmättiin pyypoikueeseen ja ammuin yhden pyyn. Kahvistelun ja jatkosuunnitelman jälkeen jatkettiin kävelyä. Yhdeksältä oltiin autolla ja siirryttiin pari kilsaa toiseen kovaan maahan. Heti kovan ja jängän laidasta läksi pari koppeloa, mutta olimme sopineet, ettei naaraslintuja ammuta, niinpä ne jatkoivat lentoaan... jatkettiin kävelyä. Nerin edestä lähti muutama lintu, mutta aina poispäin, eivät tulleet "kopiksi". Sitten noin yhdentoista aikaan kuulin, kun Mikko ampui kerran. Kuulin vaimeasti, kun komensi Neriä ja kävelin luokse - ukkometso köllötti sammaleella - oli Mikolla hymy herkässä.
Kuva

Käveltiin vielä muutama tunti, aina sillointällöin kuului, kun Nerin edestä läksi lintu, mutta ei törmätty poikueisiin, vain yksittäisiin lintuihin.
Ilman koiraa tuskin olisi nähty mitään.

Tään päivän nuotio ja nokipannukahvit jahdin päätteeksi.

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2414
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » La Syys 13, 2008 7:49 pm

Tänään 13.9. Lohiajoissa tuomarina, eipä ole ihan äsken Lohiajoja voitettu alle 77.00 pisteen tuloksella.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2414
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Antti » La Syys 13, 2008 8:29 pm

Lekako siellä lekas?

Mitä koiraa seurasit?
Nyt on syksy!
Antti
 
Viestit: 72
Liittynyt: Ke Maalis 05, 2008 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » La Syys 20, 2008 6:20 pm

Lauantai 20.9. Mikon ja Nerin kanssa lintujahdissa. Ilma lämpimän puolella muutaman asteen ja tihkusadetta, vasta iltapäivällä sade loppui.
Metsä oli melko märkä, kuusista ja katajapuskista valui vettä heti kun vähän hipaisi. Onneksi CoreTex pitää veden ulkona - pintamärkä ei haittaa.
Retki oli edellisen lintujahdin toisinto, paitsi että nyt ukkometso tuli minun hollille. Periaatteessa kaikki oli kohdallaan, kuulin kun lintu läksi Nerin edestä, suunta oli oikea, matka alle 15 metriä,
niinkuin kasipaikka kiekkoradalla. Tuloskin oli sama kun minulla yleensä siitä paikasta - tuplapummi.
No sitten mietittiin kumpi tehdään, jatketaanko eteenpäin uutta hakemaan, vai lähdetäänkö perään. Jälkimmäinen vaihtoehto voitti ja lähdettiin kävelemään oletetulle laskeutumiskumpareelle.
Vajaan kilsan päässä oltiin kumpareella ja sitten vain jängänreunaa pitkin sitä kiertämään. Neri teki hakutyöskentelyä erinomaisesti ja löytyihän se lintu -
lähti vaan yli neljästäkymmenestä metristä poispäin ja muutama kuusi välissä - ammuin kerran kuusenoksien läpi, mutta metso jatkoi lentoaan. Etsittiin sitä seuraavalta oletuspaikalta, mutta sinne se jäi.
Puoliseitsemästä vartin yli kolmeen käveltiin, mitä nyt pari kahvipaussia välillä. Harvassa on linnut, ei poikueita, muutama ukkoteeri lähti kaukaa, ei mitään mahdollisuutta ampua.
Taitaa jäädä "joulukalkkuna" tänävuonna saamatta.

Tään päivän tervastulet ja vähän syksyn maaruskaa.

KuvaKuvaKuvaKuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2414
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Syys 28, 2008 8:53 pm

Sunnuntai 28.9. Mikon ja Nerin kanssa lintujahdissa. Eilen ja viime yönä tuuli kovasti ja pudotti lähes kaiki lehdet. Aamullakin tuuli vielä melko kovaa. Oli kuitenkin päätetty lähteä kävelemään ja niin tehtiin. Mentiin suurinpiirtein samoille paikoille, kuin edelliselläkerrallakin - tai oikeastaan aloitettiin siitä, mihin viimeksi lopetettiin.
Se maa oli tyhjä, ei siiveniskua, vaikka Neri seuloi sen kyllä melko tarkkaan.
Palattiin parikilsaa takaisinpäin ja uusi lenkki. Heti auton luota läksi koppelo, ei ammuttu, jatkettiin matkaa, kierreltiin kovia maita, pitkin hirvenpolkuja, aina sieltä täältä läksi lintu, mutta kaukaa ja väärään suuntaan.
Sekin maa tuli kierretyksi ja siirryttiin autolla seuraavaan. Parisataa metriä autolta ja läksi ampumahollilta pari koppeloa, ei ammuttu.
Sitten käveltiin pitkästi ilman minkäänlaisia lintuhavaintoja. Nerin edestä läksi kuusiryhmän keskeltä jänis - Mikko ampui sen - oli suurin jänis tälle syksylle (naaras). Ei se ehtinyt montaa kymmentä metriä juosta.
KuvaKuva

Jatkettiin kävelyä, taas nousi koiran edestä koppelo, ei ammuttu. Aivan viimeisellä kilometrillä Koiran ja Mikon välistä nousi neljä teertä, ammuin yhtä - se sattui olemaan naarasteeri :(
KuvaKuva

Tämän päivän nuotio.
KuvaKuva

Päivän kävelyt 10.454 kilometriä. Jää hyvä koppelokanta ensikaudelle, tuskin kaikkia ehtivät ampua. Uroslintuja ei tänään näkynyt ollenkaan, missä lie piileskelivät. Tämä jää linnustuskauden viimeiseksi jahtiretkeksi, on liian kovan kävelyn takana ja alkavat olla liian arkoja.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2414
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ke Loka 01, 2008 9:16 pm

Keskiviikko 1.10. kävin kuuntelemassa nuorta narttukoiraa. Aamulla ilma nollan pinnassa, keli kuiva ja vähän tuulinen.
Mentiin Pekka H:n kanssa Pekan valitsemalle paikalle, mutta siellä oli jo porukka löysännyt kaksi koiraa irti, mentiin ohi melkein pari kilsaa ja löysättiin Hilma hakemaan.
Hyvin läksi, haki puolituntia ja pikku päräys, toinenkin koira antoi tien toisella puolen muutaman haukun, mutta ei ajo jatkunut kummallakaan koiralla.
Toinen koira tuli tielle ja meni Hilmaa kohti, jonkin ajan kuluttua Hilma tuli tielle ja kytkettiin, autoon ja paikan vaihto.
Ajettiin samoille paikoin, missä Rollella yritettiin PK:ssa.
Hilma kiersi rinteen alapuolen, mutta otti ajon ylhäältä ja meni kokonaan toisellepuolen, me perässä.
Se ei kestänyt montaa minuttia - hukka tuli.
Tehtiin nuotio ja paisteltiin makkarat ja juteltiin koirista , satoi vähän vettä. Hilma otti ajon 400-500 metrin päästä ja nyt oli ajossa "otetta".
Kuunneltiin sitä ensin nuotiolta, mutta kun siirtyi melkein kuulumattomiin, lähdettiin perään.
Tuli kahdeksan minutin hukka ja sitten perslähtö, jäniksellä oli kiire - melkein valkoinen iso jänis. Kiersi isoa rinkiä. Kuunneltiin sitä melkein kaksi tuntia, oli siinä vielä pari lyhyttä hukka, sitten Pekka Ampui sitä - ohi. Koira tuli pari minuttia jäljessä, etsi jäljen ja jatkoi ajoa. Pekalle tuli meno kaupunkiin (soitto). Otettiin koira kiinni ajosta, kun oli tulossa lähemmäs.
Oikein hereähaukkuinen koira, jäi erinomainen kuva koirasta.
Jospa Pekka veisi sen kokeisiin... aika näyttää.
Jäi kuva ottamatta nuotiosta.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2414
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » To Loka 02, 2008 8:16 pm

Torstai 2.10. Tahvonmäen Syke pyöräytti kahdeksan (8 ) tervettä pentua.
Neljä urosta ja neljä narttua.
Muutama kuva sivuilla illalla otettuna. lisää muutaman päivän päästä.
Puolet sertin koiria :lol:
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2414
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Loka 12, 2008 8:47 am

Lauantai 11.10. Rollen kanssa PM-karsinnoissa Torniossa. Rolle jatkoon Simossa pidettäviin PM-kisoihin. Tulos 76.29, eka eräsä ajoi ainakin kolmea eri jänistä, aina kun tuli hukka haki uuden jäniksen (74 min), toinen erä taisi mennä samalla jäniksellä (107 min).

Laitilan vaaran laki (pirunpelto), jonka yli jänis muutaman kerran meni vinottain.

KuvaKuva


Tahvonmäen Tiltu ajoi Simossa 86,08 tuloksen ja saavutti käyttövalion arvon.

Tahvonmäen Jalon, - Oskun, - Reetan, - Roon, - Vikin ja - Pikin "rekkareihin" voi emän nimen eteen nyt liittää lyhenteen KVA tai XX.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2414
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Antti » Ma Loka 13, 2008 5:14 pm

Se on tuo Rolle tarkan työn tekijä noissa ykköstulosten ajamisissa. Ei paljoa pröystäile, tekee vain tarvittavan. Onnea jatkopaikasta ja ykkösestä!

ps. mekin ollaan oikeutettuja jatkopaikkaan omasta pm-karsinnastamme :lol:
Nyt on syksy!
Antti
 
Viestit: 72
Liittynyt: Ke Maalis 05, 2008 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Loka 13, 2008 8:52 pm

Lycka till myös Rehtille ja sinulle. Toivottavasti Kajaanissa tavataan, jos ei KILVAssa, niin sitten Pässikokeessa :lol:

Se on tuo maastokortti lahjomaton, metsäreissulla tuntuu, että Rolle ajaa koko ajan ja erinomaisella äänellä. No hyvä se on pudota välillä maanpinnallekin :lol: :lol:
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2414
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Loka 19, 2008 11:47 am

Eilen 18.10. PM-kisassa Simossa. Ei tullut jatkopaikkaa, ei ollut tuuria tarpeeksi. Ekaa haki 157 minuttia ja koira oli ymmällään, ei muka ollut hajuja ollenkaan. Saattoi se niin ollakin, vesisade loppui vasta aamuyöstä ja jäniksen syönnökset ovat harvemmassa, kuin Torniossa, mutta kyllä siellä jäniksiä oli, piti vaan olla hakeva/osaava koira.

Lopputulos oli mulle selvä jo ensimmäisen tunnin jälkeen, koiran käytös sen kertoi.
Täytyy ensivuonna satsata paljon, paljon enempi tyhjän maaston hakuun, että pysyy koiran haku riittävän laaja-alaisena, eikä tuu ihmettelemään/ hakemaan isäntää kaveriksi.
Liialliset jäniskannat ovat myös negatiivinen tekijä - koiran haun kannalta - kun joutuu harvemmille kannoille, koiralta loppuu osaaminen ja siitä saa kuvan, että sillä olis PMIitä.

Kyllä jatkoon meni parhaat koirat, kisa kovenee - Pellossa on (kuulemma) jänikset vielä harvemmassa :lol:
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2414
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Loka 31, 2008 8:48 pm

Tänän 31.10. Mikon ja Nerin kanssa lintujahdissa.Pakkasen puolella oli ilma muutaman asteen, heikkoa tuulta ja pilvistä säätä koko päivän.
Kierreltiin tuttuja ja osin tuntemattomia paikkoja, kuusikkometsiä, petäjä-kataja kankaita, vanhojen hakkuuaukeiden reunoja.
Keli oli huono lintujahtiin, mutta otettiin retki kunnonkohotuksen kannalta.
Riistaa oli metsässä kohtalaisesti, kaksi karkkojänistä, joita Neri seulaili ääneti muutaman minutin, teeriä kuusikappaletta, urosteeret eivät olleet ampumahollilla, naaraita ei ammuttu. Pari koppeloa, sama juttu, ei ammuttu, kolme ukkometsoa, joita seurattiin parin kolmen lentoonlähdön verran. Mikolle tuli tuhannen taalan paikka, kun minun ja Nerin välistä läksi metso ja kaartoi suoraan Mikolle - kiekkoradan kasipaikka ja lopputuloskin sama neljö kertaa pummi kahdestakymmenestä metristä.
Arvaa harmittiko ?
Aina ei voi voittaa... käveltiin autolle ja kotiin "muutama" kilometri kävelyä (10-12 km, klo 8.00 -15.30)
Ei niin kiire, etteikö ehtisi nuotiota tekemään :lol:
KuvaKuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2414
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Marras 02, 2008 11:29 pm

Sunnuntai 2.11. Juksun kanssa LAY:n mestaruuskisassa.
Ilma muutaman asteen pakkasen puolella, lievää tuulta, joka päivällä voimistui. Onni suosi arvonnassa ... sain saman maaston, missä olemme käyneet Juksun, Rollen, ja Iitan kanssa metsällä pitkin syksyä. Samoin Mikon ja Nerin kanssa lintujahdissa. Jänistiheys ei ole aivan samaa luokkaa, kuin kaupingin lähiympäristössä, mutta ajettavia on aina löytynyt - niin nytkin.
Viimeksi , kun ajatin Juksulla viime sunnuntaina, olis tullut kolme melkein täyttä erää. Maasto oli eri ja ilma muutaman asteen lämpimän puolella. Nyt oltiin eka kertaa jäisessä, kohmeisessa maastossa, jäniksen ja koiran kulku luului monia kymmeniä metrejä.
Olisin uskonut, että kun edellisenä iltana pakkanen kävi - 14 asteessa, jänis olis liikkunut laajalla alueella.
Näin ei ollut.
Juksu otti jäniksen ylös tunnin silmässä, mutta ajo oli enempi hakulöysyyttä muistuttavaa, joten annoin sen mennä ylempään taulukkoon.
Vanhalla aukolla oli 1-2 minutin tupura ja olin varma ajon alkamisesta. Se päättyi tiehen - käveltiin tietä pitkin vajaa puoli kilsaa ja ajo alkoi samanlaisena nokkimisena kuin ensimmäinen pätkäkin tien vasemmalta puolen.
Sitten jänis tuli tielle, istahti reunalle ja jatkoi matkaansa, Juksu tuli noin kolme minuttia perässä.
Sitä ajoa kesti 36 minuttia, kunnes jänis tuli tietä pitkin noin sata metriä, ja meni samalle puolen, mistä ajo alkoikin.
Juksu tuli tielle, kääntyi takaisin ja "paukutteli" harvalseltaan takajälkeen varttitinnin, kävi muutaman kerran siinä, mistä jänis meni yli, mutta ei saanut ajoa jatkumaan sillä puolen , missä jänis oli.
Katsoin, ettei koira tänään pystynyt sellaisiin suorituiksiin, kun mitä se oli syksyn mittaan esittänyt ja luovuin kokeesta.

Lopputulos kolme haku-, neljä ajo löysyys pistettä.
Juksu ei osannut reagoida tarpeeksi nopeasti lämpötilan muutokseen - olis pitänyt pystyä käyttämään koiraa keskiviikkona tai torstaina samoilla paikoilla - ehkä ajo olisi silloin kulkenut "vanhaan malliin".

Reijo H:n Sävy "pokkasi" toisen kerran mestaruuden, onnea Reijolle! Ja pitkiä ajoja Kalakukkoihin v. 2009.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2414
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Marras 07, 2008 10:32 pm

Perjantai 7.11.
Herätyskello soi puoli kuusi, olin laittanut kahvipannun napinpainallusta vaille valmiiksi. Eväät odotti jääkaapissa muovirasiassa.
Puoli setsemän oli aamutoimet tehty, reppu pakattu, tutka ja koepaperit mukana autossa, koira - Karsikkokankaan Iita/07 - haettu kopilta autoon ja matkalla hakemaan tuomareita.
Koemaa oli ilmoitettu ylituomarille jo puhuttelun yhteydessä, samoin tuomarit, varmistus päivästä keskiviikkoiltana.
Irtilasku klo 7.33. Pakkasta pari astetta, jäinen keli. Ilma tyyni.
Iita läksi työmaalleen kiersi maastoa puolituntia, meni meistä ohi ja jatkoi hakua. Haki 52 minuttia, sitten läksi. Ei ollut perslähtö, mutta muutamassa minutissa kelasi ajettavan kiinni ja ajo jatkui kiivaana 15-20 minuttia. Sitten tuli pitkä hukka ja nyt perslähtö. Sekin pätkä kesti noin 20 minuttia ja taas hukka.Kolmas lähtö kesti erän loppuun ja jatkui yli 20 minuttia erän jälkeenkin ennenkuin olin niin lähellä ajoa , että huusin Iitan luokse ajosta, kytkin koiran ja käveltiin tuomareiden luokse.
Toiselle erälle siirryttiin 2,5-3 kilsaa (samaan paikkaan, missä Syke ajoi toisen erän samoin Rolle).
Talutin Iitan hihnassa sille puolen, mistä toivoin sen löytävän jäniksen (noin 100 metriä).
Ootin kannolla kymmenkunta minuttia, totesin Iitan menneen sinne, mihin toivoin sen menevänkin ja palasin tuomareiden luokse.
Haku kesti 65 minuttia, katsoin tutkalla missä koira menee ja haukunilmaisin takoi vihreää.
Ei siinä montaa minuttia "hukkaan mennyt".
Ajo kierteli melko isoa rinkiä ja meidän oli hajaannnuttava harjanteen molempiin päihin.
Nyt hukat oli lyhyempiä ja ajoa kertyi 82 minuttia. Tähänkin erään tuli yksi pitkä hukka melkein 30 minuttia. Muuten ajo oli sujuvaa.
Hyvä Iita :lol: Teit erinomaisen suorituksen 1v. 5kk ja kaksi päivää vanhana - tulos(jos ei väärin laskettu) ajok 2, 62,25 p.

Kiitokset mukavasta päivästä myös tuomareille Reijo Hu ja Arto M.

KuvaKuva


Linkki lisätty...
http://www.lapinajokoirayhdistys.fi/poy ... sp?id=1202
Viimeksi muokannut Kalevi päivämäärä Ma Joulu 29, 2008 6:17 pm, muokattu yhteensä 1 kerran
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2414
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

EdellinenSeuraava

Paluu Ryhmä 6 Ajavat ja jäljestävät koirat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 1 vierailijaa

cron