Loukonpuron pennut v 2009

ViestiKirjoittaja Kalevi » La Joulu 18, 2010 5:23 pm

Jukun kanssa jahdissa. Aamulla - 13 astetta pakkasta, tyyntä, lunta 15-20 cm.
Samoille paikoille, kuin eilenkin. Yöllä oli jänis liikkununt ja kun läksin seurailemaan jälkiä loivaa rinnettä ylös jänis läksi pienen kuusen juurelta, kun potkaisin sitä. No eihän mulla vielä ollut edes panokset piipussa - en oo bruukannu pomppuun ampua :-)
Kutsuin Jukun jäljelle jota läksi ääneti seuraamaan. Noin sadan metrin päästä alkoi ajo. Kello oli 9.40. Kuuntelin aikani ja läksin ajoa kohti - olin heittänyt repun autoon, on vain haitaksi näin talvella. Jänis pyörii tiheissä viseikoissa ja kun puissa lunta, ei sovi liikkumaan repun kanssa samasta ra'osta, kuin ilman reppua, tule lumet päälle. Toisaalta vaatetta päällä enempi, repun kantohihnat paksut -> ase ei nouse kohdalleen nopeassa laukauksessa ja tulee huti :-(
Nyt puikkelehdin risujen välissä ja välillä kuuntelin ajoa, kerran näin jäniksen vilaukselta, en ampunut, odotin "toista kierrosta". Etsin parempaa/harvempaa ampumispaikkaa ja mielestäni löysin sellaisen juuri, kun ajo oli tulossa taas kohti. Näin jäniksen jo vähän kauempaa, ensin näytti menevän ohi, ei kääntyi takaisinpäin, käväisi kauempana ja kun koira oli "kääntöpaikalla", jänis hyppäsi kuusentakaa vajaan 10 metrin päähän ja jäi istumaan. Ammuin pääosuman ja ootin koiraa. Kello oli 11.14. Olin siirtänyt jänistä kolme metriä... Juku tuli haukulla aivan viimeiselle jäljelle ja jatkoi ääneti kutsusta huolimatta. Neljännellä kerralla pysähtyi jäljen loppuun ja katsoi minuun, nostin sille jäniksen nuuhkittavaksi, söi vähän suolepätkää ja läksi hakemaan uutta. Vein jäniksen autoon...
Kuva

Kuva

Juku tuli minun jälkiä autolle ja käveltiin parisataa metriä kauemmas ensimmäisestä ajosta, otti uuden ajon, joka pyöri ensin ajamattomassa maastossa, mutta siirtyi sitten vanhoille ajojäljille, jonne Juku hukkasi sen klo 13.00 aikoihin... annoin hakea, ei kuitenkaan saanut ylös tuntiin, niin huutelin koiran pois ja käveltiin autolle ja kotiin... pakkasta -11 astetta.
Viimeksi muokannut Kalevi päivämäärä Ma Helmi 21, 2011 2:55 pm, muokattu yhteensä 5 kertaa
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2419
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » To Joulu 30, 2010 8:22 pm

Tänään Jukun kanssa metsällä, klo 11.00-15.00. Haki 20 min, ajoi noin tunnin loppu hukkaa, ei saanut uudelleen ylös. Lunta 15-20 cm. Uusia jälkiä vaikea seurata, lupi "valuu" jälkeen. Kuuluvuus heikko, lumet puissa... jäniksellä ei mitään hätää.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2419
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Antti » La Tammi 08, 2011 10:17 pm

Perskeles, voi olla että täytyy vielä tälle keväälle lähteä Siirillä kokeisiin. Tytteli kuskaa pupua parhaimmillaan ihan nätisti, mm. tänään vajaat kolme tuntia ajoi jäljettömästä maastosta itse ylöskaivamaansa jussia. Erälle semmoiset 92/120min.

Kuitenkin nuoren koiran tietty ailahtelevuus, ja runsas lumitilanne puissa ja tilanteesta johtuva huono kuuluvuus pakkaavat vielä aiheuttamaan isännässä epävarmuuden ilmoittaa Siiri kokeisiin.

Toisaalta maaliskuussa saattaisi harmittaa, jos huomaisi tulleensa pitäneeksi "kynttilää vakan alla", joten täytynee tässä tammi-helmikuun taitteessa hoitaa ensimmäinen koe alta pois, meni homma sitten syteen tai saveen.

Tuloksen pitäis liikkua tähän mennessä hankituilla kokemuksilla 0-79 pisteen välillä... :lol:
Nyt on syksy!
Antti
 
Viestit: 72
Liittynyt: Ke Maalis 05, 2008 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Tammi 09, 2011 9:30 pm

Tänään Jukun kanssa metsällä klo 10.35 - 16.10. Lumisadetta koko päivän, joka kahden jälkeen muuttui melko sakeaksi. Lämpötila -9 - 5 astetta. Laitoin sukset jalkaan, eilisestyä lisää lunta muutama sentti... on paljon helpompi liikkua suksilla, kuin puolenmetrin hangessa jalan. Hiihtelin heti vajaan kilsan yhtä linjaa pitkin, ei hiirenhyppyä. Juku haki linjan molemmonpuolin sadan metrin säteellä ja jossainvaiheessa sit alkoi haukku kuulua. En katsonut kelloa, haki alle puoli tuntia. Seisoskelin jängän reunassa kapean kuusikkokaistaleen toisella reunalla, jänis meni parinkymmenen metrin päästä seläntakaa :-), luulin että menee kuurikkoa pitkin, ei menny. No kuuntelin ajoa, joka oli melko katkotonta, mutta jotenkin "hapuilevaa" yli kahteentoista. Ajo kaikkosi kauemmas ja loppui sitten kokonaan, ensin kuulumasta, sitten tutkakin himmeni.
Olisko tullut hukkaa vajaa puolituntia ja sitten ajoa, joka eteni autolle päin. Hiihtelin samaa latua autolle ja kuuntelin ja nautiskelin eväitä. Kahden seutuvilla alkoioikea lumisade ja ajo alkoi "takkuamaan". Kuului vaan suoraan menevät pätkät... kolmelta loppui kokonaan. Menin autolle ja oottelin koiraa... tuli tielle autonvaloihin 16.10 josta otin kiinni ja ajelin kotiin.
Senverran lumi lisääntyi päivänaikana, että kääntäessäni autoa, se "istahti" ja piti käyttää pidon parantamiseksi häkin pohjalla olleita räsymattoja :lol:
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2419
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Antti » Pe Tammi 14, 2011 1:41 pm

Eilen kaverin ja Siirin kanssa sairaspekkasta viettämässä metsässä. Kaveri lähti kuskiksi, kun oma vasemman puolen silmämuna sai toissailtana sen verran osumaa, että silmä oli aamuksi liki turvonnut kiinni. En ollut ajokunnossa... :lol:

Keli oli muutaman asteen miinuksella ja uutta lunta oli tullut yön aikana noin 10cm. Ei ollut tuoreista jäniksenliikuista paljoakaan odotuksia...

Ensimmäisessä paikassa, jossa oli vanhoja parin päivän takaisia jälkiä näkösällä, haki Siiri nelisenkymmentä minuuttia tyhjää. Vaihdettiin puolisenkilometriä autolla paikkaa ja päästettiin Siiri uudemman kerran irti. Koira hyppäsi hetken tiellä kadoten sitten jonnekin... muutaman minuutin päästä kivikkoisesta mäntytaimikosta vähän reilun sadan metrin päästä lähti ajo ja jäi pyörimään sinne.

Lähdimme kaverin kanssa melko heti passittamaan jänistä, mutta ensimmäisestä paikasta myöhästyttiin hieman ja nähtiin vain koira jälkeä etenemässä. Ote ajoon oli Siirillä jotenkin hapuilevaa ja 19 minuutin jälkeen koira hukkasikin jäniksen ensimmäisen kerran sen alkaessa tolittamaan vanhoja ajojälkiä. Hukkaa kesti 18 minuuttia ja sitten sivuhyppy tolilta löytyi ja ajo lähti karkkoamaan.

Samaan aikaan gps petti ja alkoi näyttämään koiran sijaintia sinne sun tänne. Koetettiin kaverin kanssa pysyä ajon perässä jalkaisin ja ennakoimalla ajon kulkusuuntaa, mutta huonolla menestyksellä. Aina joskus päästiin kuuntelemaan hetkeksi ajoa, mutta passittamaan oikein "ajon silmään" ei onnistuttu pääsemään. Korvakuulolla ja osittain puhelimella sain kuitenkin sen verran kuunneltua ajoa, että 102 minuuttia olisi tullut minuutteja erälle.

Erän jälkeen gepsi alkoi toimimaan ja pystyin tieltä käsin vähän neuvomaan ajoa passittamaan lähtenyttä kaveria. Ajo pyöri muutaman sadan metrin alueella noin kilometrin päässä jäniksen makuuksesta selvällä mäntykankaikolla. Pyssymies pääsikin aivan tapahtumien tuntumaan, mutta melkein heti jänis ja Siiri alkoivat ottaa etäisyyttä ja painoivat aivan Kannuksen Leppilammen kylän pintaan talojen läheisyyteen.

Sieltä ajo lähti suuntaamaan takaisin makuupaikalle. Soitin gps:sään ja kuuntelin ajoa. Haukkua tuli yli tai liki 100 haukahdusta minuutissa ja kuulosti, että koira saa aivan juuri jänistä hännästä kiinni. Tiedä sitten oliko kertovuuden puutetta ja jänis missä lie, mutta mukavalta kuulosti ja ajo kyllä eteni vahdikkaasti.

Vähän yli kolmen tunnin ajon jälkeen jänis kävi ensimmäistä kertaa lähdön jälkeen makuuksella ja lähti sieltä suuntaamaan takaisin kylää kohden. Päätin ehtiä väliin ja ottaa Siirin jo lepäämään. Lähdin ojitussarkojen reunaojaa pitkin muutaman sadan metrin päässä olevaa koiraa kohden ja huutelin ja vislailin vähän väliä. Ajo alkoi pätkiä, liekko Siiri kuullut minut, mutta ei silti meinannut luovuttaa hommaa. Pääsin noin viidenkymmenen metrin päähän koiraa, kun se teki katkon ja tuli tykö... Otin Siirin remmiin, käveltiin autolle ja lähdettiin kotia kohden... hinausauton vetämänä. Maasturista meni mm. nesteitten kuskaamisesta vastaava remmi poikki, eikä sillä päässyt sataa metriä eteenpäin ilman "kiehumista".

Tuli vajaan kahdensadan euron metsäreissu, positiivisuudet silti päällimmäisinä mielessä... 3h 40 min ajoa, yhdellä 18:n minuutin hukalla... Olen enemmän kuin tyytyväinen tuohon pikkuiseen tiitiäiseen. :) Viitisen minuuttia sitten ilmoitin Kokkolan pitkään kokeeseen, joka pidetään 15.-28. helmikuuta.
Nyt on syksy!
Antti
 
Viestit: 72
Liittynyt: Ke Maalis 05, 2008 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Tara » La Tammi 15, 2011 10:48 pm

Hyvin on Siiri ajellut, toivottavasti on kelejä vielä helmikuun lopussa, et' pääsette kokeeseen :D
Tara
 
Viestit: 10
Liittynyt: To Marras 04, 2010 11:23 pm

ViestiKirjoittaja Antti » Ma Tammi 17, 2011 7:55 pm

Toivotaan joo, että kelit olis kohdallaan. Eikä haittaa vaikka lumipeite vähän tiivistyisikin nykyisestä, niin koiran ei tarvitsisi kahlata yhtä onnettoman näköisenä kokeissa, kuin miten se nyt joutuu.

Eilen käytiin jälleen metsässä Siirin kanssa. Vähän päälle kolme tuntia haettiin koiran kanssa ajoa, muttei saatu, vaikka jänis löydettiinkin. Oli nimittäin yöjäljen päässä kuolleena, eikä siten suostunut juoksemaan koiran edellä.

Muutamiin herättelyhaukkuihin jäi sen päivän anti... Koirallakin meni loppuajasta leikin puolelle koko homma, haastoi minua tiellä leikkimään, kun mitään virikettä/ jälkeä ei kuolleen jäniksen yöjälkien lisäksi löydetty.

On vielä kovasti penikan oireita Siirillä yleisessä olemuksessaan, mutta sopivalla tuurilla, jos jänikset löytyy kokeessa hyvin eivätkä ole niitä pahimpia omien jälkiensä tolittajia tai tielitojia, niin tulokseen on hyvät mahdollisuudet.
Nyt on syksy!
Antti
 
Viestit: 72
Liittynyt: Ke Maalis 05, 2008 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Tammi 24, 2011 7:36 pm

Jahtipäivä Jukun kanssa. Lunta satoi hiljakseen puoleenpäivään saakka, lämpätila -5 astetta kotona lähtiessä, yöllä satanut 4-5 cm lunta. Juku irti klo 9.10, haki 40 minuttia, sitten melko railakas lähtö noin 100 metrin päästä. Ajoa kesti vajaa puoli tuntia. Hukkaa 45 minuttia ja taas ajoa 25 minuttia, sitten hukkaa... kerran näin vilauksen jäniksestä, kun meni saman ojan pohjaa, jota itsekin hiihtelin, siinäpä ne näköhavainnot olivatkin. Toisen pätkän jälkeen lumisade oli niin sakeaa, että ajettava löytyi vasta vähän yli klo 13.00. Sitäkin ajeli noin kaksikymmentä minuttia, en katsonut tarkkaa aikaakun samalla hiihtelin lähemmäs... ajo loppui ennen klo 14.00. Sitten vielä hakua 14.45 saakka... kytkin koiran aivan maantien laidasta ja kotiin. Ei nämä lumet haitaa paljonkaan koiran kulkemista... kuusitaimistojen alla lunta 30-40 cm muualla jopa 80 cm. Lumi tiivistynyt sillai, että esim. suksia upottaa, niin humpsahtaa isona levynä alas, muuten suksia upottaa 15-20 cm. jänistä 5 cm. Viimeyönä ja aamulla satanut lumi jäi puihin, kuuluvuus huonompi, kuin viimekerralla.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2419
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Helmi 04, 2011 10:05 pm

Jukun kanssa metsällä, pakkasta -10, tyyni, uutta lunta noin viisi cm. ei yöllisiä jälkiä.
Hiiheltiin autolta vajaa kilometri, sitten koira irti noin 9.30, haki vajaan tunnin lähihakuisesti- Ajoi 35 minuttia melko sujuvasti, jänis kävi aivan 5 metrin päässä minusta tienvarsirisukossa, en vain kähnyt:-(
Ajo jatkui... törmäsi kolmen hirven makuuksien läpi ja ajo loppui siihen...
Tein nuotion ja keitin kahvit ja paistoin makkarat... hukka pysyi.
Juku tuli nuotiolle vähän ennen klo 15. Lähdettiin autolle päin, ajojänis oli mennyt vanhoja ajojälkiä pitkin, Juku oli kulkenut samat jäljet, ei kuitenkaan saanut ajoa syntymään... hiihdeltiin autolle ja kotona klo 16.25.
Kuva
Kuva
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2419
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Helmi 28, 2011 4:17 pm

Niinpä se tuli kauden viimeinen päivä vietettyä Juku pojan kanssa. Ilma lauha, -2 astetta, aurinkopaistoi lämmittävästi ja tiputteli lumia puista. Haku oli tänään vähän lähihakuista, hiihtelin noin kilsan välillä taukoja pitäen, ennekuin jänis löytyi. Ajo oli sitten sitäkin sujuvampaa, kaksi tuntia ja vartti meni ilman hukkia kolmella 2-4 minutin katkolla. Kolmannen tunnin loppu oli takkuisempaa, jänis meni kolmannen tai neljännen kerran samaa kapeaa, tiheää kuusikkokaistaletta(jossa oja ja lumen kaatamat risut) pitkin. Sujuvasta ajonpätkästä kytkin koiran ja hiihdeltiin autolle. Ajoa kertyi melkein kolme tuntia, oli sentin hankikerros muualla, paitsi risukoissa, sieltä ei tuuli ollut siirrellyt pois pehmyttä lunta. Hiintoakin kertyi neljä - viisi kilometriä, joten ulkoilutarvekin tuli tyydytetyksi. (paitsi katolta tuli lumet, joten iltapuhdehommia riittää :lol:
Kylläpä se pitää Jukullekkin sopakuppi antaa ja kesällä pyöräillä... ensi kautena viivalle, eiköhän silloin voi jo kokeilla tuloksen ajattamista, harjoittelut on nyt harjoiteltu :lol:
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2419
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Edellinen

Paluu Ryhmä 6 Ajavat ja jäljestävät koirat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 0 vierailijaa

cron