Loukonpuron pennut v 2009

ViestiKirjoittaja Kalevi » To Loka 29, 2009 7:18 pm

Oli Jukun vuoro. Metsään klo 9.30 ja pikku siirtyminen autolta taimiston puolelle. Tyyni aurinkoinen aamu, pakkasta -4 astetta. Karkeaa lunta vielä vähän maastossa. Juku haeskeli muutaman minutin poissaoloja ja välillä siirryttiin muutama kymmenen metriä.
Ehkä kolmensadan metrin päässä autolta, kuusi-/katajarinteessä Juku hävisi pitemmäksi aikaa ja sai jäniksen liikkeelle. Ääntä tuli heti reilusti ja ajo kiersi melko kaukana, kunnes kääntyi kohti. Oottelin ja kuuntelin, muutaman minutin kuului rapinaa, kun jänis teki sykkyrää vajaan viidenkymmenen metrin päässä, tuli kohti, pysähtyi istumaan ohuen puun taakse kymmeneen metriin. Seisoin aivan hiljaa, jänis teki vielä pikkulenkin ja tuli taas muutaman metrin päähän istumaan. Jukun ajo läheni ja jänis meni minusta ohi kahden metrin päästä.
Rapinapaikkaan meinasi Jukulle tulla hukka, selvitti kuitenkin ja tuli aivan minun luo, pyörähti takaisin ja haeskeli jo ajamaansa jälkeä.
Otin koiran kiinni ja ohjasin sen ohituskohdan ohi, mutta Juku palasi takaisin.
Tein nuotion ja annoin koiran touhuta - loppuhukka siihen tuli, ajoa kesti vain 16 minuttia.
Kuva
Tunteroisen polttelin nuotiota ja koira haeskeli ympärillä, mutta ei saanut ajoa jatkumaan ja läksin kiertämään harjannetta tarkoituksena palata autolle. Kello oli puoli kaksitoista.
olisinko kävellyt vajaa kaksisataa metriä, kun Juku merkkasi melko kovalla haukkusarjalla alarinteessä mättäiden ja vaivaiskoivujen seassa jäljen. (klo 12.36) Se eteni kuitenkin koko ajan, hetki hiljaa ja sitten tuli perslähtö.
Olipa erillaisia ääniä hetkenaikaa ilmassa ja ajo eteni vauhdilla, kiersi pikku ringin ja jatkoi poispäin loitontuen koko ajan. Ootin, josko käätyy takaisin, ei kääntynyt, kaartoi vain harjanteen toiselle puolen. Läksin perään - oli lähellä maantietä.
Tuli kuuden minutin hukka, pelkäsin, että ylitti maantien ja meni kuulumattomiin, mutta hukka se oli, vihreä ei vilkuttanut.
Sitten ajo jatkui ja tuntui siirtyvän rinteen reunaa/jänkää vasemmalle- pois maantiestä, loppui sitten kokonaan (klo 13.54). Oottelin aikani ja tutkailin koiraa, palasi omia jälkiään lähtöpaikalle, antoi haukkusarjan, kun ylitti minun jäljet.
Huutelin Jukun luokse ja käveltiin autolle päin, mutta kun koira meinasi aina vaan lähteä hakemaan uutta, kytkin ja käveltiin koira hihnassa autolle.
Toisen erän kokonaisajoaikaa tuli 78 minuttia yhdellä kuudenminutin hukalla ja muutamalla minutin katkolla.
Siitä se lähtee, melkein valmis koira :lol:
Viimeksi muokannut Kalevi päivämäärä La Marras 14, 2009 11:24 pm, muokattu yhteensä 3 kertaa
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Loka 30, 2009 2:22 pm

Siirin kanssa 9.15 - 12.30. Pakkasta -3 astetta tyyni, karkea keli. Liikkumisen ääni kuuluu kymmeniä metrejä.
Siiri otti kaksi ajoa, eka noin 18 minuttia, toinen 14-15 minuttia. Toinen jänis oli kusiaispesässä lymössä.



Ekan olisin voinut ampua lähtöön,toisesta kuulin vain rapinan kun meni ohi, koira kolme minuttua jäljessä.
Ääntä tulee tuutin täydeltä, osaa kyllä olla hiljaakin oikeassa paikassa. Hukkatyöskentely vielä lyhytaikaista... katsotaan kun kelit paranevat, tämä keli kysyy käpäliä...
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ti Marras 03, 2009 7:57 pm

Eilen Saagan kanssa käytiin jahtimailla viitisen tuntia, heti alussa minänäin jäniksen, mutta Saaga ei. Ootteli kyllä vanhan taimiston "ojan" pohjalla muutaman minutin, mutta lähti sitten liikkeelle kun koira oli parinkymmenen metrin päässä. Tuuli kuljettihajun väärään suuntaan ja homma meni seurailuksi, ajoa ei syntynyt. Samanlaisia seurailuja oli päivänaikana muutamia, ei ääntä.

Tänään Jukun kanssa eri maastossa. Yritystä oli, ei kuitenkaan oikein onnistunut. Kilometrin päässä sitten iso valkoinen jänis lähti koiran ja minun jälistä, oli muutaman kaatuneen ohuen koivinrungon alla, joiden päällä oli vahjoja kuusenhavuja. Juku näki jäniksen ja lisäksi tuuli painoi hajua koiraan päin. Muutaman minutin jälkeen tuli hukka, seurasin koiraa hukkapaikan suuntaan ja ajo jatkui, ehkä parinkymmenen minutin jälkeen jänis tuli kuusikkoon ja jäi istumaan kuusitylvöön alle kymmenen metrin päähän minun seljän taakse. Olihan vaikea paikka ampua - vasemmalta puolen kuitenkin ammuin riistalaukauksen. Juku tuli haukkuen kuuden minutin jälkeen kaadolle.
Kuva

Jatkettiin matkaan ...
Kuva

Tätä jänistä ei saatu ylös yrittämisestä huolimatta.
Kuva
makkarat kuitenkin paistettiin.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ke Marras 04, 2009 4:31 pm

Tänään käveltiin Siirin kanssa sama lenkki toisinpäin, kun eilen Jukun kanssa. Oli tarkoitus siirtyä opetusvaiheeseen kaksi, nuotiolla istuskeluun, että koira saa itse hakea. Kyllä minä istuin 1,5 tuntia nuotiolla...
Kuva
ja Siiri haeskeli ympärillä, mutta ei saanut ajettavaa liikkeelle, vaikka oli kauankin poissa.Tulomatkalla yhdestä heinikkoisesta ojanvarresta läksi ajo, kesti tasan puolituntia, sitten tuli minun tykö. Toisen ajon otti melkein auton vierestä petäjätaimistolta. Se ei ollut pitkä, jänis oli varmaan hyvin treenattu, meni suoraan tielle ja sitä pitkin jonnekin - en nähnyt, koira tuli pois -> autoon ja kotia. Päivällä pituutta 4,5 tuntia.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Marras 13, 2009 9:39 pm

Loukonpuron Surku (Viivi) vaihtanut asuinpaikaksi Jnsuun, Esa Päivisen tarhaan.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » La Marras 14, 2009 5:02 pm

Jukun kanssa viisi tuntia metsässä. Alkumatkan kävelin eilisiä jälkiä, mutta kun Juku harvalla taimistolla meni toiselle puolen, menin perässä. Siellä sitten selattiin vanhempi kuusikko, mutta sieltäkään ei löytynyt, kun vanhoja jälkiä. Kuusikon takana on iso, vanha heinikkoinen hakkuu, kävelin yhtä ojanpohjaa hakkuun keskelle. Jälkiä tuli ojanpohjalle ja osa niistä näytti melko tuoreilta, lunta satoi hiljakseen, ettei voinut varmuudella sanoa kuinka vanhoja olivat.
Juku meni ohi melko tiheään taimikkoon/risukkoon ja ajo läksi noin sadan metrin päästä. Nousi kolmekymmentä vuotta sitten istutettuun petäikköön ja kierteli siellä. Lyhyt hukka tuli 20-25 minutin jälkeen, koira kävi minuntykönä ja palasi hukkapaikalle ja sai ajon jatkumaan per*lähdöllä.
Sekin ajo kesti reilun perikymmentä minuttia ja sitte tuli lopullinen hukka.
Kaksi näköhavaintoa ampumamatkan päässä, mutta oli niin tiheää risukkoa, etten kummallakaan kerralla ampunut.

Kuva
Tein nuotion jälkimmäisen hukan lähelle, juku etsi kyllä innokkaasti, mutta ajo ei jatkunut. Reilun tunnin jälkeen huusin Jukun nuotiolle, annoin pikku makkaranpalan ja jatkettiin matkaa osin jo kaartaen autollepäin.
Toisella laidalla kumparetta Juku otti uuden ajon, joka sekin meni melko läheltä, mutta en nähnyt ajettavaa, Ajo kierteli suunnilleen samat kuviot, kuin aiemmatkin ja kestokin oli noin 40-50 minuttia.
Kun hukka oli jatkunut melkein puolituntia, huutelin Jukun pois ja käveltiin suoraan autolle.
Tulomatkalla koira käväisi pikku lenkkejä metsässä, mutta ei sieltä uutta ajettavaa löytynyt, lunta satoi hiljalleen koko ajan.

Kuva
Toistaiseksi yhteistyö kuljettajan kanssa on kunnossa, saa nähdä, milloin ote rupeaa lipsumaan.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Marras 15, 2009 4:16 pm

Siirin kanssa käytiin hätistelemässä kolmea jänistä, ensimmäinen lähti parinkymmenen metrin päästä, kun koira siirtyi polulta metsänpuolelle kuumottavia jälkiä nuuskien. Teki noin viiden minutin lenkin ja palasi samaan paikkaa ja meni joen yli, parin metrin päässä virtaavaa vettä, en laskenut koiraa jäljelle.
Uusi jänis löytyi saman kumpareen reunalta, jossa kuuntelin yhtä Juksun parhaimmista ajoista (kympin haukulla), tänään ajo oli hätäistä pennun yrittämistä... ajoa kuitenkin puolisen tuntia, sitten tuli "kuittaamaan". Hirvijoira pyöri ajon seassa... ei tullut kuitenkaan riitaa koirille keskenään.
Kolmas pätkä lähti, kun päästiin eroon hirvikoirasta ja siirrtyttiin puolisen kilometriä, koira vaan läksi ajamaan, näin jäniksen heti alussa, en ampunut. Hukka tuli, kun jänis meni vetistä ojanpohjaa muutaman kymmenen metriä, ei riittänyt Siirillä taito seurata...
Melkoista hosumista tään päivän suoritus, oli keskittymiskyvyn puutetta. Ääntä tulee vuolaasti, liekkö kaikki tottakaan :lol:
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ti Marras 24, 2009 7:55 pm

Eilen Jukun kanssa neljä tuntia räntäsateessa, noin kolme kilsaa käveltiin erillaisissa risukoissa. Räntää satoi koko ajan, Juku haki kyllä erinomaisesti, mutta jänistä ei löytynyt. Vesi oli melko kylmää... valui paidankauluksesta sisään. Tuulikin oli jonkinlainen ja lisäsi inhottavaa märän tunnetta... ehkä perjantaina parempi ilma, silloin kokeillaan Iitan kanssa ykköstä pitkässä kokeessa.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Antti » Ke Marras 25, 2009 12:48 am

Loukonpuron Tery on ajanut toistaiseksi kahtena päivänä käydyistä vajaasta 30:sta metsäretkestä.

Sisämaassa ei ole (mielestäni ja minun hermoilleni) tarpeeksi tiheää jäniskantaa lähihakuisen pennun sytyttämiseen, joten olen turvautunut merenranta-alueisiin, joissa kanta on sellainen, ettei päivää kävele läpi muutaman hehtaarin metsälänttejä ilman näköhavaintoa jäniksestä

Teryn haku on nykyisellään jo paljon parempaa kuin mitä se oli ennen ajoja. Esihaku on innostuksesta riippuen päätöntä laukkaamista tai kepin järsimistä ja muutaman minuutin pistojen tai lenkkien heittämistä. Selville yöjälkikentillä päästessään Teryllä alkaa olla jo totista kiinnostusta hommaan ja se hakee hyvältä jäljeltä jänistä itsenäisesti ilman "henkisen tuen" mukana kävelyä.

Ajohaukku on ollut pääsääntöisesti kirkasta mutta väliin tulee hieman käheämpiäkin haukahduksia. Haukku tapahtuu jokseenkin sarjoittain: kolmesta neljään haukahdusta, muutama sekunti taukoa, kolmesta neljään haukkua, ja tätä rataa.

Ajotaidosta ei voi sanoa vielä mitään. Ensimmäinen ajo oli n. 4,5 ja toinen n. 5,5 minuutin mittainen. Merenrantapaikka, jossa käyn Teryä harjoituttamassa, ei ole helpoin mahdollinen ajomaasto. Jänis pyrkii siellä rantakivikoille, huviloiden alle/ pihoille ja teille ym. kuntopoluille. Ensimmäinen ajo päättyi asutun huvilan pihalle, josta joku toinen koira ilmeisesti varasti jäniksen. Toinen ajoyritys puolestaan päättyi kaupungin savipohjaiselle ja kiviselle lenkkeilypolulle.

Toistaiseksi Tery on palannut ajojen ja niitä seuranneiden parin hukkaminuutin jälkeen aina takaisin makuukselle, jossa olen sitä odotellut. Sieltä olen innostanut koiraa takaisin hukkapaikalle, jonne se onkin minut johdattanut, muttei ole enää löytänyt uudestaan jänistä. Ensimmäisellä ajolla ei hukkaa keretty selvittelemään toisen koiran viedessä "jäniksemme", mutta toisella ajolla hukkatyötä harjoitettiin jo parisenkymmentä minuuttia. Työ jäi tuloksettomaksi, sillä kuntopolku oli liian paha este kokemattomalle ajurin alulle.

Alla hivenen sensuroitua tekstiä pitämästäni "Teryn oppimispäiväkirjasta".

18.11
Lähdin aamusella käymään xxx:ssä. Ensimmäinen tunti oli huonoa hakua, sitten siirryttiin kuusikkokankaalta lähemmäs merenrantaa. Käveltiin taimiston ja rannan välillä olevaa sekametsää ja Teryn haku vaikutti piristyvän, se oli parhaillaan "pitkiä" aikoja (2-8 min) omilla teillään. Seurasin pentua ja näin, että nyt täytyy jäniksen olla lähellä. Tery teki äkkinäisiä liikkeitä nuuskien maata ja syönnöspaikkoja, kunnes se yhtäkkiä otti kovan spurtin näkymättömiin. Meni hetki, sitten yksi varovainen haukahdus. Taas kului hetki kunnes Tery antoi pienen haukkusarjan. Koira meni 4-5 minuuttia harvaan haukkuen jäniksen perässä, kunnes teki hukan ja palasi nuuskimaan makuusta. Lähdin vedättämään koiraa hukkapaikalle, mutta xxx xxx:n koira ilmeisestikin varasti Teryn jäniksen. EKA AJO!

21.11
Eteläniemellä. Tery haki tosi hyvin, muttei löytänyt. Tery on kuin uusi koira, haku- ja yritystaso nousivat uudelle tasolle eka ajon jälkeen. Nyt koiralla on jonkinlaista ymmärrystä, mitä pitää tehdä kun jossain maastokohdassa on jäniksestä jäänyttä hajua.

22.11
Lajunevalla kierrettiin hakkuuaukkoa ja sen laitamia, mukana Ilpokin. Jäljetön haku oli Teryllä keppien jyrsimistä ja pienimuotoista "retkeilyä", mutta kun jälki löytyi, niin Tery aloitti totisen touhuamisen ja rengastelun. Pisin yhteydenottoväli oli noin puolentunnin mittainen ja kun pentu ottikin yhteyttä, niin palasi välittömästi kehujen ja taputtelujen jälkeen takaisin hakemaan. Lähemmäs kaksi tuntia Tery touhusi itsenäisesti yöjälkikentillä, mutta ei löytänyt mitään. Todella hyvää yritystä koiralta, kiinnostus jäljellä ei tuntunut lopahtavan millään. Olisi kyllä hyvin suonut jäniksen nousevan moisen suorittamisen perään.

23.11
Lähdettiin isän ja Teryn kanssa xxx:ään aamusta kun muutama tunti olisi aikaa ennen arkimenojen alkamista. Ajeltiin puhelinmastolle/ gsm- tukiasemalle ja käveltiin suoraan merenrantaan sekametsäsuikaleelle, josta viimeksikin ajo lähti. Isän kanssa käveltiin rinnakkain vajaan kymmenen metrin päässä toisistamme ja Tery haravoi etumaastoa pystykorvamaisesti läheltä hakien. Mitään hajua ei tuntunut löytyvän, joten siirryttiin hieman kauemmas rannasta ja käveltiin mäntytaimikkoa samalla tavoin haravoiden aluetta. Mitään ei löytynyt, joten seuraavaksi suunnattiin erään huvilan lähellä olevaan alikasvoskuusikkoon ja käveltiin sen läpi. Tämän perään ohjasin Teryn isompaan kuusikkokankaaseen ja Tery hävisi minun ja isän näkösältä. Lähdettiin kävelemään pennun perään ja huomasin, että nyt Tery on löytänyt jotain mielenkiintoista hajua; sen häntä heilui ja viretila oli kohonnut. Tery eteni runkotietä kohti ja me isän kanssa yritettiin pysyä perässä. Kun koira lopetti etenemisen ja jäi pyörimään pienemmälle alueelle, pysähdyttiin mekin odottamaan. Sitten sen näin, noin 15:n metrin päässä kuusen juuressa oli jänis. Isä toki väitti sitä kiveksi, mutta kun Tery meni viiden metrin päästä ohitse siitä, jänis kohotti hieman päätään ja painui sitten takaisin matalaksi. Yritin käsimerkein käskeä Teryä jänistä kohden, mutta Tery keskitti etsintänsä muualle, kunnes käveli metrin päähän jäniksestä. Silloin kerän hermo petti ja se lähti juoksuun, Tery hätäisellä pennun äänellään kiljuen perässä. Minulla oli ollut kameran videokamera kokoajan valmiina nauhotukseen, mutta juuri ennen lähtöä, se meni valmiustilaan, eikä ollut heti valmiina nauhoittamaan. Sain kuitenkin muutaman haukun nauhoitettua n. 5 minuutin mittaisesta ajosta. Hukan Tery teki jonnekin savisen kuntopolun varteen. 15- 20 minuuttia annoin Teryn etsiä hukkapaikalla. Kun koira tuli kolmannen kerran ottamaan yhteyttä, otin sen remmiin, kehuin ja kuljetin autolle. Lähdettiin pois, kun pennulla oli vielä virtaa jäljellä.
Nyt on syksy!
Antti
 
Viestit: 72
Liittynyt: Ke Maalis 05, 2008 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Joulu 04, 2009 4:44 pm

Saagan kanssa metsällä, pakkasta -6 astetta, tyyni, lunta teillä senverran että jälki juuri ja juuri erottuu, metsässä ei, maa jäässä rapina kuuluu monta kymmentä metriä.
Viisi ja puolituntia hyvää työskentelyä, mutta ääntä ei kuulunut.

Seisoskelin nuotiolla parituntia ja koira kävi siinä pari kertaa, sitten kun rupes oksat kiinnostamaan jatkoin matkaa. Saaga löysi puoliksi syödyn jäniksen ja pisteli sen poskeensa, olisko ketulta jäänyt, niiden jälkiä oli maastossa.
Kahteen otteeseen oli yli tunnin poissa, läksi yöjälkikentästä. Tutka näytti parhaillaan 6-7 väliin ja jonkinlaista rinkiä oli havaittavissa. Taitaa olla mykkä :wink: :lol:
Viimeksi muokannut Kalevi päivämäärä Ke Joulu 09, 2009 6:17 pm, muokattu yhteensä 1 kerran
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Antti » Su Joulu 06, 2009 7:58 pm

Tänään kuulin Loukonpuron Teryn kolmannen jänisajon (lumikeli).

18 minuuttia sujuvaa ajoa, 5 minuutin hukka, 5 minuuttia pätkivää ajoa, 10 minuutin hukka, 2 minuuttia hyvin etenevää harvahaukkuista ajoa, josta otin Teryn jäljeltä kiinni.

Esihaku ilman jälkeä on pentumaista. Koira pyörii enimmäkseen lähistöllä ja välillä käy 5-15 minuuttia "retkeilemässä" maastossa. Ei ole kehityksessä vielä sillä asteella, että ymmärtäisi tehtävänsä kun päästää remmistä irti.

Yöjälkityö oli tänään erinomainen, kerkesi olla vain muutaman minuutin yöjälkikentässä ennen kuin "touhusi" jäniksen liikkeelle.

Haukku oli tänään melko urosmaista ja vuolauskin puuttui, sujuvassa ajossa noin 6-30 "mörähtävää" ja sarjoittain tapahtuvaa haukkua minuutissa.

Ajojäljen seuraaminen tapahtuu mielestäni aika sujuvasti, pentu etenee joko junamaisesti jäljen päällä tai tekee pienimuotoista siksakkia kahta puolen jälkeä. Kiinnostusta tuntuu jäljelle olevan, positiivista, että selvitti ajossa nuo kaksi hukkaa, 5- ja 10- minuuttiset ilman "kuittailuja".

Ensimmäinen "sisämaan" ylösotto ja ajo.
Nyt on syksy!
Antti
 
Viestit: 72
Liittynyt: Ke Maalis 05, 2008 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Joulu 07, 2009 4:23 pm

Juku ja minä vartin yli yhdeksän koira irti, käveltiin sinne, mihin Iita eilen lopetti.
Lämpötila -0, pientä tuulta, lumikeli.
Kävely + haku 62 minuttia, sitten Juku tarttui yöjälkeen lähti menemään. Eka pätkä kesti 11.36 saakka, kaksi ampumatilannetta olis ollut istuvaan jänikseen tein nuotion ja kuuntelin ja paistoin savupekonit. Viittä vaille kaksitoista sai jäniksen uudelleen liikkeelle. Sitä pyöritti sellaisessa tiheässä koivu - haapa taimistossa yhteen saakka, kunnes menin sekaan ja ammuin jänistä vartin yli yksi. Jäi verijälki, mutta jänis jatkoi matkaa. Juku tuli vajaa kolme minuttia jäljessä ja sai pers*lähdon, ajo kävi parinsadan metrin mutkan ja jänis tuli aivan nuotion viereen ja jäi katajanoksan taakse lymöön - ammuin sen siihen, koira parin minutin päästä kaadolla. klo oli 13.38. Yksi 19 minutin hukka, kokonaisajoaika 182 minuttia.
Juku on isänsä poika :lol:
Kuva KuvaKuva
Lauantaina Juksunpoika Tahvonmäen Piki (1v 7 kk) ajoi 81,88 pisteen ykkösen Sattajärvenkokeessa. :wink:
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » La Joulu 12, 2009 4:23 pm

Siirin kanssa käytiin pölläyttämässä pupua, klo 10.15 - 13.40. Jossain puolenpäivän tienoolla Siiri sai jäniksen liikkeelle ja ajoi sitä vähän toista kierrosta, sitte tuli hukka. Ei löytynyt enää.
Pakkasta -3 astetta, tyyni, karkea keli. Vähät lumet hankena, ei jää jäniksestä mitään jälkiä.
Ääni enimmäkseen urosmainen, kuuluva ja tiheä.
Huomenna olis Iitan vuoro, mutta taitaa alkaa tiputtaa...
Se on sitten Saaga...
Viimeksi muokannut Kalevi päivämäärä Su Joulu 13, 2009 4:28 pm, muokattu yhteensä 1 kerran
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Joulu 13, 2009 4:27 pm

Saagan kanssa tehtiin parin kilsan mittainen kierros. Aikaa meni neljä tuntia. Jimmykin kävi makkaranpaistossa ja löysivät Mikon kanssa yhden aukon reunalta kuolleen jäniksen, olisko kanahaukan tekosia, yksi lensi nuotion läheltä...
Keli karkea, pakkasta -6 - 12 astetta, melkein tyyni.
Haku oli erinomaista, mutta Saaga ei saanut jänistä liikkeelle.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Joulu 18, 2009 4:06 pm

Tänään Jukun kanssa hakemassa joulukuusi. pakkasta -12 astetta, 1 1/2 tuntia Jukulla oli hyvää hakua, yksi haukkusarja, siinä kaikki. Jälkiä oli vaikka kuinkapaljon - pennulle liikaakin :lol:
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

EdellinenSeuraava

Paluu Ryhmä 6 Ajavat ja jäljestävät koirat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 63 vierailijaa

cron