Vuosi 2007

Vuosi 2007

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Tammi 01, 2007 12:38 pm

Maanantai 1.1.2007 lämpötila -5 astetta, juuri ja juuri valkoinen maa. Varsinainen hankikeli, metsässä karppakeli. Ei jahtipäivä.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » La Tammi 06, 2007 9:10 pm

Lauantai 6.1. 07, Pakkasta aamulla 11,0 astetta, joka kiristyi kolme astetta päivän aikaan. Vein tytöt tallille ja jatkoin Juksun kanssa metsään. Keli oli karkea, lunta vajaa 10 cm, alla karppa. Lumen päällä ohut hanki. Juksu irti klo 9,15, ei hiiren hyppyä ainakaan tienvarressa. Haku kesti vajaan 10 min., antoi yöjäljen löydyttyä ensin kolme haukahdusta, sitten toiset kolme kun meni kuusikkoon tien toiselle puolen. Senjälkeen jatkui sujuvana ajona. Jänis oli mennyt tien yli, en vain nähnyt, kun en oottanut, että löytyy niin nopeasti. Jänis kulki samoja paikkoja kuin Rollellakin Tapaninpäivänä. Yhden aikaan pääsin ampumaan, kun tuli Tieksojoen pengertä, mutta ei ollut ennakot kohdallaan. Ajo jatkui sitte toisen seuran puolellakolmeen saakka, käväisi kerran "omalla puolella, mutta palasi "väärälle" puolen. Paistelin jokivarressa makkarat ja kuutelin sujuvaa ajoa... sitten kävelin autolle, ajoin ajon luokse ja kutsuin koiran pois. Kyllä hyvä koulutus kantaa hedelmää... :lol: Itselle alkaa pmi tulla, kun ei viihdy enää kuutta japuolta tuntia kauemmin 14,5 asteen pakkasessa. :wink:
Käpälät heti kotiintulon jälkeen.
Etutassut
KuvaKuva

takatassut
KuvaKuva
Tuo mustapigmentti ja "kananpaskanvärinen" on tosi kestävät, ei oo auennut koskaan, punainen on lähellä aueta.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Tammi 07, 2007 6:38 pm

Sunnuntai 7.1. Aamulla varhain liikkeelle autonnokka kohti kaupungin pohjoisosaa eli Susivaaraan. Perillä pakkasta -8 astetta, leutoni kyllä päivänmittaan viiteen asteeseen. Talvinen keli, lunta vähintään 15 cm, jängillä melkein polveen. Olis ollut parempi liikkua suksilla. Karpasta ei tietoakaan, edes kuusikoissa. Juksu irti 9.05, kävelin turvesuon reunaa reilun sata metriä, kun jänis juoksi tien yli, mitään ei kuulunut. Vajaa minutti ja Juksu tuli samasta paikasta, haukahti kerran tiellä, meni yli ja alkoi ajaa äänen kanssa. Luminen metsä on tehokas suodatin, ääni lakkasi kuulumasta muutaman minutin päästä, vaikka edellisellä kerralla samassa paikassa kuului tuplamatkan. Kävelin yhtä ojanphjaa lähemmäksi ajoa ja alkoihan se kuulumaan. Jänis tuli yllättäen aivan kymmenen metrin päähän, pysähtyi (säikähti) ja jatkoi sitten matkaa. En edes yrittänyt ampua, kun ajoa oli kulunut vasta parikymmentä minuttia. Siirryin yhden lahon tervaskannon luokse ja tein siitä nuotion ja kuuntelin ajoa. Koiran haukkukynnys oli tänään neljä minuttia, totesin sen kolmesti. En tiedä vaihtuiko jänis vai... lenkit kuitenkin selvästi piteni puolenpäivän jälkeen. Parhaillaan oli kuulumattomissa toista tuntia... saattoihan siinä olla hukkakin mukana. Tutka takoi kuitenkin 5-6 välissä ja haukunilmaisimen valo vilkutti vihreää... kolmen aikaan koira meni pitkän suoran päässä tien yli kävelin sinne ja kutsuin koiran pois ajosta. Oli siitä mennyt jäniskin, en vain nähnyt... oli 300 - 400 metriä matkaa...

Käpälät ovat kestäneet hyvin, ei veripisaraa, eikä hankaumia.

KuvaKuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » La Tammi 13, 2007 2:28 pm

lauantai 13.1. luppopäivä, kplmas tällä jahtikaudella. Illalla oli 17 astetta ja helisevä hanki. Yöllä ja aamupäivän satanut vähän uutta pakkaslunta. Ehkä kolmisen senttiä. Huomenna sitte vaikka Susivaaraan, siellä on hyviä tervaksia...
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Tammi 14, 2007 1:57 pm

Sunnuntai 14.1. Seitsemältä ylös, vilkaisu pakkasmittariin - 11,5 astetta. Kahvipullot täyteen, eväät reppuun, sukset auton katolle, koira kopista ja matkaan. Ajoin Jukka P:n luo, klo oli tasan kahdeksan. Nostettiin Jukan retkivarustus kyytiin ja lähdettiin ajamaan kohti Susivaaraa. Kun päivä nousi, ilma kirkastui ja pakastui. Arpelassa oli jo 17 astetta, no jatkettiin matkaa. Sähkölinjan risteyksessä oli jo 19,5. Ajeltiin kuitenkin perille saakka, kukaan ei ollut ajanut koko viikonloppuna siellä. Kymmenen kilsaa aivan puhdasta metsäautotietä, vain jäniksenjälkiä puolenkilsan välein. Turvesuon reunapajukossa oli ensin yksiylivuotinen hirvi, sitten vähän kauempana emä ja vasa. Pakkanen kiri 21,5 asteeseen, käännettiin auton nokka takaisin Tornioon. Tullessa nähtiin vielä eri emä ja vasa. Jukan kotonakin aivan rannassa oli 16 astetta pakkasta, ei tullut jahtipäivää. Mutta otin pari kuvaa Martasta ja Martan käpälistä...

Lumi vetää sinertäväksi, siksi mustavalkoinen.Martan etukäpälä, siinä lähes marmorinväriset polkuanturat. Martan takakäpälä
KuvaKuva
Kuva[

Kaikenkaikkiaan hyvät työvälineet, ei kulumista havaittavissa, opaalin muotoiset.
Viimeksi muokannut Kalevi päivämäärä Ke Tammi 17, 2007 6:36 pm, muokattu yhteensä 1 kerran
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Tammi 15, 2007 8:27 am

Maanantai 15.1., pakkasta 19 astetta ei olis tullut tästäkään jahtipäivää...
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » La Tammi 20, 2007 12:55 pm

Lauantai 20.1. pakkasta -20 astetta, pittää paistaa HK:n sininen tuvanuunissa hiilloksella. Ei tullut jahtireissua...
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Tammi 21, 2007 3:15 pm

Sunnuntai 21.1., pakkasta -10 astetta. Eväät reppuun ja jahtimaille Rollen kanssa. Koira irti vartin yli yhdeksän, päivä on jatkunut selvästi, ei tarvitse enää silloin pimeään laskea. Haeskeli tasan tunnin, ajo lähti kuulumattomista, tuli kyllä heti sinne, missä olin kuulostelemassa. Jänis meni metsätien yli ja koira kolmen min päästä perässä, anto mukavasti ääntä. Ajo pyöri parikymmentä minuttia melko lähellä. Jänis tuli sitten läpi yösyönnöspaikan ja siihen tuli puolentunnin hukka. Selvitti kyllä ja ajo jatkui sinne mistä alkoikin, joskin melko katkonaisena. Jänis tuli uudelleen samasta paikasta kun ekakerrallakin Rolle kymmenen min päästä ihan hiljaa... sai kiinni jonkinverran ja antoi ääntä muutaman minutin aikana kolme neljä pätkää ja sitte tuli hukka. Haeskeli vajaan tunnin, eikä saanut ajoa syntymään, tuli yhden aikaan metsätielle, mistä jänis oli mennyt tunti sitte... otin koiran kiinni. Molemmista eturanteista tuli verta, hankautuneet rikki, vaikka pehmyttä lunta!! Panta ei hakannu, kun sitä ei ollut!!
Jalostamista täytyy vielä tehdä, ei oo suomenajokoira täydellinen...
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ke Tammi 24, 2007 7:08 pm

Tiistaina 23.1. Juksu päätti käydä vierailulla Miinan häkissä.
[url=http://vkv.dyndns-server.com/sivut/foorumin_kuvat/v2007/verkko230107.jpg]Kuva[/url

Niin se on heikkoa koiraverkko, silloin ku hormoonit hyrrää.
Onneksi Miina ei tainnu olla vielä "valmis".
Viimeksi muokannut Kalevi päivämäärä La Helmi 10, 2007 7:46 pm, muokattu yhteensä 2 kertaa
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » La Tammi 27, 2007 7:31 pm

Lauantai 27.1. käväisin Susivaarassa Juksun kanssa. Pakkasta perillä -9 astetta, kova pohjoistuuli ja kova lumisade. Neljän tunnin aikana kymmenen senttiä uutta lunta. Menomatkalla sivutillä muutamat yölliset jäniksenjäljet, perillä ei hiirenhyppyäkään. Haetutin turvesuon reunassa 40-50 minuttia, mutta kun koira tuli tielle, otin kiinni ja palasin kolme kilometriä takaisinpäin. Lunta tuli koko ajan, mutta yhdestä kuusikosta melko läheltä tietä Juksu sai jäniksen liikkeelle. Jänis pyöri siinä kuusikossa kymmenkunta minuttia, tuli sadan metrin päästä tielle juoksi 30-40 metriä poispäin tiellä ja meni myötätuuleen. Siihen loppui haukun kuuluminen. Puoleen päivään asti seurasin ajoa tutkan haukunilmaisimesta, muutaman kerran kuulin ajoa, sitten tuli loppuhukka. Ei sellaiseen risukkoon olis pystynyt passaamaan, vaikka olis olosuhteet ollet paremmatkin. Yhden aikoihin sain näköhavainnon koiraan, kutsuin sitä ja lähdin hiihtelemään autolle. Tuli sitte latua pitkin perässä... totesi kai Juksukin homman turhaksi sellaisella tuulella. Lyhyeksi jäi tää päivä, vain neljä tuntia...
Kävin sitte koepaikalla, oli ensin 19 koiraa ilmoittautunut, mutta 12 oli aamulla ollut viivalla. Kolme paikkakunnan koiraa, muut väliltä Oulu Rovaniemi. Kovia tuloksia oli ajaneet...
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » La Helmi 03, 2007 10:49 pm

Lauantai, 3.2. Pakkasta -4 --5 astetta, tyyni pientä lumisadetta. Päivä on jatkunut senverra, että hämärä häviää jo puoli yhdeksän jälkeen ja tulee uudelleen viiden jälkeen. Eväät reppuun ja jahtimaille Juksun kanssa. Rollea olen yrittänyt lihottaa 17.2. näyttelyyn, saa nähdä miten lihavaksi ehtii.. ei syö "yli kylykien", pitäisi olla herkkuja tarjolla.
Vaille yhdeksän sukset jalkaan autolla ja Juksu irti ja metsään. Hiihtelin yhtä ojanpohjaa vajaan sata metriä, kun kuulin Juksun merkkauksen yöjäljelle, muutama haukahdus, siirtymistä jonkinverran hiljaa ja sitte ajo. Tiesin, että jänis pyörii siinä ojitetulla kuusikolla/risukolla ja jäin odottamaan. Ensimmäisen kahden tunnin aikana olin nähnyt jäniksiä kuusi kertaa, ensin meni aina yksi jänis ja koiran eessä ajojänis, Kahdesti ammuin ohi, menevät niin nopeasti ojan yli ja muualle ei nää ampua, on niin luminen metsä, pitäis varmaan näin talvella olla aseessa lyhyempi perä, repun olkaimet on tiellä, ei nouse ase oikeaan kohtaan. Vaihdoin ojaa ja yritin paremmalla menestyksellä, Jänis tuli yllättäen kolmen metrin päähän, pyörähti ja ammuin ohi. Senjälkeen sitte hiihdettiin... ajo siirtyi kolmisen kilsaa pohjoisemmaksi, mäntytaimistolle, jossa kuuluvuus oli parempi, mutta näkyvyyttä ei ollenkaan. Kaikkiaan näin ajettavan 14 kertaa, joko liian kaukana (yli satametriä, ojalla), tai sitten meni muutamasta metristä seläntakaa. Ei tullut ampumatilanteita. Kolmelta törmäsin toisenkerran kolmesta metristä, en kuullut ajoa, oli "kaulaa" senverran, sitte otti hatkat ja taas hiihdettiin. Noin 16.30 sain koiran ajosta kiinni ja hiihtelin autolle Tulipahan hiihdettyä toistakymmentä kilsaa pahimmillaan koivikossa kengänvarren mitan upottavassa hangessa. Jäi noin 30 cm syvä latu huomiselle valmiiksi. Kyllä kahvi maistui autolla (oli vain teepullo repussa). Koira on mahtava... 7,5 tunnin päivä ja koirasta ei näkynyt ku pää ja vähän selkää, sitä kuuntelis viikollakin, jos ei ois työt esteenä.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Helmi 04, 2007 6:35 pm

Sunnuntai 4.2. Aamulla pakkasta -9 astetta. Juksun kanssa metsässä klo 8.30. Haki eilisiltä jäljiltä melkein tunnin ennenkuin sai jäniksen liikkeelle. Juksulle on tullut hyvä tapa haukahtaa 2-3 kertaa yöjäljen löydyttyä. Sitte hiljaa kunnes jänis liikkuu... pysynyt vielä herättelyn puolella, mutta minä tykkään tyylistä. Tämäkin jänis siirrähti heti yhden kilsan, mutta jäi sitte siihen kuusikkorisukkoon pyörimään. Ajo kävi kuitenkin jossain vaiheessa kauan aikaa kuulumattomissa, tulipahan todettua ettei tutkapanta toimi. Eilen mykisty haukunilmaisin, tänään koko panta.
No tein nuotion ja paistoin makkarat ja siinä se sitte alkoi ajokin kuulumaan. Tänään neljä näköhavaintoa jäniksestä, en ampunut laukaustakaan, ei ollut niin hyvällä hollilla ja kun ajokin oli kuuluvissa suurimman osan ajasta.
Kahden jälkeen otin koiran kiinni ja hiihtelin autolle. Ilma oli lauhtunut neljään asteeseen, mutta lunta satoi koko iltapäivän. Ei veripisaraa... käpälät yhtä hyvässä kunnossa kuin noissa kuvissa ylempänä.
Melkei kuuden tunnin työskentelystä yli neljö tuntia sujuvaa ajoa... ei paha.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Helmi 11, 2007 7:15 pm

Lauantai 10.2. 23 astetta pakkasta, iltapäivälläkin vielä -18. Pojanpojan ristiäiset, suvussa jatkuu metsämiehet, ainakin potentiaalisesti.

Sunnuntaina 24 astetta pakkasta... ei jahtipäivä.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Helmi 18, 2007 1:30 pm

Lauantai 17.2. Rollen ja Kaisan kanssa Alatornion MS:n koiranäyttelyssä Tornion raviradalla. Aivan kohtuullinen menestys, Kaisa pyöritti Rollea ja sai tulokseksi PU2 ja VASERT. Taitaa se olla valiokoira, vaikka minun silmään se onkin vähän "kirveellä veistetyn" näköinen. Varmaan Rollen pikkuvirheitä peittää sen joustava liikkuminen ja vapaa luonne.

No toisellakin osin minun kasvatilla oli menestystä. Juksun ja Iinan pentu Saunamäen Martta oli paras narttu. PN1, SERT ja VSP. Ensimmäiseksi esiintymiskerraksi erinomaisen saavutus. Kyllä Jukka oli opettanut koiran kulkemaan hyvin löysällä hihnalla.
Mitenkähän Hila tai Ninni mahtais pärjätä, ei niilläkään ole rakenteessa, eikä luonteissa moittimista.

Nyt sunnuntaina vähän flunssanen olo ja pakkastakin melkeiin -20 astetta. Vähiin käy jahtipäivät...
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » La Helmi 24, 2007 9:57 pm

Lauantai 24.2. ei tullut jahtiviikonloppua, flunssa istuu sitkeässä, ei arvaa lähteä palelluttamaan tuonne tuuleen ja lumisateeseen. Kauden viimeisissä kokeissakaan ei tulostaso noussut kovin korkeaksi, kaksi 77 pisten ykköstä kaksi kakkosta, yksi kolmonen, yksi luopuminen ja yksi suljettu. Yllättävän kova keli, -15 pakkasta aamulla. Välihanki syö koirien käpälät auki, vaikka pehmyttä lunta yli 20 cm. No keskitytään koirarintamalla muihin osa-alueisiin, kunnon ylläpitämiseen, näyttelyihin, pyörälenkkeihin ja sillee... taitaa foorimi vaieta vähäksiaikaa.

Jahtikaudella 20.8.06 - 28.2.07 lähes 90 jahti- tai koepäivää(9), aluksi viidellä koiralla lopuksi kolmella. Eipä hassummin ...
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Seuraava

Paluu Ryhmä 6 Ajavat ja jäljestävät koirat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 60 vierailijaa

cron