Tahvonmäen koiruuksia

Tahvonmäen koiruuksia

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Touko 18, 2008 9:33 pm

Tänään 18.5. Roo ja Viki ovat olleet meidän tarhassa kaksi yötä.
Tulomatka Simosta taittui hiljaisuuden vallassa auton tavaratilaan varatussa vanhassa Karjakunnan vanerilaatikossa, maton päällä nukkuen. Tulomatkalla koukattiin Kaisa koulusta ja jatkettiin kotiin. Illalla käytiin vielä ajelemassa (ostoksilla) 50 km lenkki, olleet kyydissä kohta 200 km.
Hyvin tottuivat autonkyytiin, toinen oli kiepillä nukkumassa laatikon toisessa päässä ja toinen toisessa. Kaupassakäynnin aikanakaan ei ollut asento juuri muuttunut.
Eka ilta meni talon tutkimiseen ja muuten vain tutustuessa, tulevat nimeltä luokse ja pyytävät kovaäänisesti ulos tarpeilleen. Viime yönä oli sitte sattunut vahinko, kun heti ensi kiljaisuun en reagoinut.
Tämä päivä on tutustuttu vuorollaan muihin tarhan koiriin - Juksu pullistelee, kuin isommillekin koirille, on jo vähän äreä ukko. Ajattelin, että nartun kanssa pärjäävät parhaiten ja laitoin Iitan häkkiin - ei siitä vielä ainakaan tule mitään - Iita on nuori ja haluaisi vain leikkiä, päiväunista ei tule mitään.
Rolle osoittautui parhaaksi "kaitsijaksi", ei häsyä, eikä "pomota". Pennutkaan eivät pelkää tai aristele, niinpä ne ovat olleet iltapäivän Rollen kanssa.
Minkäänlaista ikävöintiä en huomannut, tuon määrän ääntä pitää tullakin -tietääpä ainakin, että ääni on olemassa.
Kävin äsken katsomassa ruuan jälkeen, nukkuivat tyytyväisinä kaikki samassa läjässä.
Parempi niin - Rollekaan ei anna oviräsymaton olla paikoillaan, vaan se läksi alle tunnissa kartanolle.
Eilen illalla oli niillä se perinteinen leikkivartti ennen nukkumista, minun hikinen sukka oli vetokapulana. Toinen sai sukan ja toinen antoi niin kirkasäänisen tiheän parinminuutin yhtäjaksoisen haukkunäytteen, että jos sama jatkuu metsässä, ei tuu ikävä kuunnellessa - tuli ihan Saunamäen Hila mieleen
:lol:
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2414
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Pia » Ma Touko 19, 2008 12:11 pm

Siellähän on lähtenyt pentujen uusi perhe elämä hyvin käyntiin :D Terve päinen koira se Rolle ,kun hyväksyy pennut samaan häkkiin. Hyviä kuvia ja vahvan näkösiä pentuja nuo Viki ja Roo.Jalokin täällä opiskelee talon tavoille ja muut koirat eivät tiedä miten siihen suhtautua.(ei niin tervepäisiä :wink: )
Viimeksi muokannut Pia päivämäärä To Touko 29, 2008 11:08 am, muokattu yhteensä 1 kerran
Parempi myöhään,kun ei milloinkaan:)
Pia
 
Viestit: 16
Liittynyt: La Huhti 12, 2008 11:56 am
Paikkakunta: Kiiminki

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Touko 19, 2008 11:05 pm

Tänään 19.5. ollut sateinen päivä, ainakin iltapäivällä on tullut sadekuuroja vähänväliä. Kävin syöttämässä koirat ruokatunnilla - tyytyväisenä olivat kopissa, Rolle päivysti ulkokatoksen katolla. Vihellyksestä tulivat soppakupille (olisivat varmaan tulleet muutenkin, kun kuulivat äänen), mutta hyvä se on viheltää kun saavat ruokaa, jos sitten myöhemmin olis helpompi saada pois metsästä ilman järeämpää koulutusta.

Terve päinen koira se Rolle ,...


Onkos niitä muunkinlaisia koiria :lol: :lol: , kyllä saman tarhan koirien pitää keskenään tulla toimeen, vaikka Juksu ja Rolle ottavat tarhassa yhteen, kun ovat vapaana, voi ne laittaa saman auton perään ilman häkkiä tai väliseiniä, tai juoksuttaa samaanaikaan pyörän vierellä. Tietävät, että silloin minä oon pomo, eivätkä edes yritä pullistella - ovat vain yksilöinä erillaisia.
Juksu ärähtää, jos pennut menee sen ruokakupille, Rolle siirtyy pois ja antaa pentujen syödä.

Onpa Jalo potra poika, laitoin muiden Tahvonmäen pentujen joukkoon. :lol:
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2414
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » La Touko 24, 2008 11:33 am

Vaihdoin tännään Iitan pentujen "vahdiksi" - ei oo enää mitään ongelmaa, kun Roo ja Viki ovat tottuneet meidän tarhaan. Pitää iltapäivällä kokeilla, miten pojilla menee Juksun kanssa, tulin juuri lenkiltä, ei mahda Juksu olla heti leikkituulella.
Poitsut ovat oikein tyytyväisiä ja makoilevat auringossa, välillä painiskelevat ja urisevat, välillä toinen kiusaa toista vanhalla luulla - aivan kuin lapset muutenkin tekevät :lol:
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2414
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Pia » Ke Touko 28, 2008 10:54 am

Tahvonmäen Jalollekin on lapsenlikka löytynyt laumasta :lol: Dreeveri Aatu oli lämmin sydäminen ja hyväksy vaativan osansa. Jalo on jo vanha konkari autolla matkustamaan ,kolmannella kerralla jo alko tykästyyn ja oli niin raukeeta poikaa kun kyyti loppu.Häkki koulutus ulkotarhaan on mennyt roimasti eteen päin ,kun sain asiantuntevia neuvoja :lol: Nyt Jalo ja Aatu nukkuu samassa vuoteessa kopissa ja kaikki on hyvin.
Parempi myöhään,kun ei milloinkaan:)
Pia
 
Viestit: 16
Liittynyt: La Huhti 12, 2008 11:56 am
Paikkakunta: Kiiminki

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ke Touko 28, 2008 8:31 pm

Mukavaa luettavaa, laitahan kuvia Aatun ja Jalon yhteiselämästä tänne :lol:
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2414
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Antti » To Touko 29, 2008 12:15 am

Otit sitten kaksi pentua. :) Onhan siinä viittä koiraa syöttäminen ja hoitaminen sinulla, mutta toivottavasti maksavat metsässä kustannuksensa takaisin. Ja sitäpaitsi, tavoiteltava elämäntilannehan se on ajokoiramiehelle, että on useita kamppeita, joilla harrastaa, tai paremminkin toteuttaa elämäntapaa.
Nyt on syksy!
Antti
 
Viestit: 72
Liittynyt: Ke Maalis 05, 2008 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » To Touko 29, 2008 6:43 pm

Vahinkoja sattuu :lol: Otin sulle kasvamaan, jos vaikka Iita ja Juksu yhdistelmästä ei tuukkaan mittään :wink:jos hinnasta sovitaan
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2414
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Antti » Pe Touko 30, 2008 3:44 pm

Kuinka huomaavaista! Että ihan minua ajatellen, jos vain hinnasta sovitaan. :lol: Mutta odotellaan tosiaan vielä sikiäiskö noista Juksusta ja Iitasta mitään. :wink: Juksu-ukon ainakin pitäisi olla terve ja urospentujakin tuottava. :lol:
Nyt on syksy!
Antti
 
Viestit: 72
Liittynyt: Ke Maalis 05, 2008 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » La Touko 31, 2008 11:43 pm

Ja sitäpaitsi, tavoiteltava elämäntilannehan se on ajokoiramiehelle, että on useita kamppeita, joilla harrastaa, tai paremminkin toteuttaa elämäntapaa.

Jos on saanut 35 -vuotis työnsankarimitalin samalta työnantajalta, on aika alkaa pikkuhiljaa tehdä tilaa nuoremmille - niin kauan kuin Suomessa vielä töitä tehdään. Näyttää vain nuo "oikeat työt" karkaavan pois Suomesta ja meille jää vain viihdyttäjän rooli eksotiikalla ja kuparisella nokipannulla ja nokinaamalla :lol:

... Juksu-ukon ainakin pitäisi olla terve ja urospentujakin tuottava. :lol:


Ainakin nyt, kun Iitalla on eka juoksu, näyttää taas hormoonit hyrräävän - piti laittaa muutama harjateräs väliaitaan lisää, ettei tuu ei -toivottu yhdistelmä (ajankohta ei oo sopiva) :wink:
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2414
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Kesä 08, 2008 9:29 pm

Roon ja Vikin painoa en oo mitannut, mutta korkeus on 34,5 cm. ja Roo alkaa olla täysin puhdistunut ja vilkas ku mikä :lol: Eikä Vikikään paljon jälkeen ole jäänyt... 10 vko vanhoja.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2414
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Pia » Ti Kesä 10, 2008 4:54 pm

Jalon paino oli kun punnitsin 9,100 kg ja korkeus 37cm ,että on sitten vieläkin porukan isoin :lol: Muistuttaa vähän olemukseltaan hirven vasaa
ja virtaa on vähän liikaakin :wink:
Parempi myöhään,kun ei milloinkaan:)
Pia
 
Viestit: 16
Liittynyt: La Huhti 12, 2008 11:56 am
Paikkakunta: Kiiminki

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ti Kesä 10, 2008 10:03 pm

Voi, voi, kunhan ei tulisi ylikorkea... siinä meni serttihaaveet :cry: Leikkiä, leikkiä... anna pojan kasvaa ja peuhata, kyllä se 59 cm pysähtyy ja pääset kiertämään kehiä.
Nythän ne kasvaa jatkossa välillä etukorkeana, välillä takakorkeana ja ovat suorastaan ruman näköisiä... :lol:

Meidän pitää sit sopia, missä näyttelyissä käydään, on ut:n helpompi tehdä ratkaisu, kun ei oo muita niin tasavahvoja joukossa :wink: :wink: :lol:
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2414
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Pia » Pe Kesä 13, 2008 3:42 pm

Toivotaan että ei tule yli isoa Jalosta :oops: Minä olen vissiin niin hyvä koiran kasvattaja heh,heh .Minulla on kääpiösnautseri Roni jonka säkä saisi olla 35cm, mutta kasvo sitten 42cm korkeaksi :lol: Ei tullut kääpiötä.
Parempi myöhään,kun ei milloinkaan:)
Pia
 
Viestit: 16
Liittynyt: La Huhti 12, 2008 11:56 am
Paikkakunta: Kiiminki

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ke Kesä 18, 2008 12:22 pm

Oli tuossa viikonloppuna match shown tapainen koiranäyttely/harjoitus - enemmänkin harjoitus näyttelyitä varten. Olin itse toisessa kehässä "kopeloimassa" ja käsittelemässä/mittaamassa ajavia rotuja. Koiria oli muutaman kuukauden ikäisestä valmiisiin valioihin.
Se mikä jäi itselle käteen(tai jalkoihin) oli - että maanantaina toinen omassa tarhassa olevista pennuista meni ripulille ja heittäytyi aivan syömättömäksi - joi vain vähän vettä.
Eläinlääkärin neuvosta, annoin lactofilusta ja canikuria joka kahden tunnin välein vähän kerrallaan, kun ei itse juonut liuosta spruuttasin injektioruiskulla suoraan kurkkuun. Tänä aamuna oli jo senverran pirteä , että söi muutaman papanan. Mutta toisella pennulla alkoi sama homma, ei syönyt eikä juonut mitään, ei kelvannut viilit tai raejuustot... annoin sillekin samaa litkua heti alkuun - saa nähdä toipuvatko :cry: :cry:


Olkaahan varovaisia näyttelyissä ja koiratapahtumissa - eri tarhoilla on eri "pöpöt".

Näin näyttelyiden aikaan kuulemma tämäntapaiset tartunnat lisääntyvät ja kulkeutuvat kotiin, vaikka koirat ei olis mukanakaan. Ei siis kannata käpälöidä/hipeloida toisten koiria, vaikka niiden rokotukset olisivatkin kunnossa - varsinkaan, jos kotona on pentuja.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2414
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Seuraava

Paluu Ryhmä 6 Ajavat ja jäljestävät koirat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron