Kurkilammen Karttu/18

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ti Marras 26, 2024 5:56 pm

No lumikelit tuli, 20 cm uutta lunta sunnuntain ja maanantain vastaisena yönä. Maanantain satoi vettä. +3 astetta lämmintä. Nyt tiistaina samanlainen ilma +3 astetta. Oltiin sovittu Hannu Kn kanssa taas Korkearovan reissu, siinä risteyksessä vaan taisi olla Kaskimaanerän miehet aloittamassa hirvijahtia.
No me annettiin heille "rauha" ja siirryttiin Susivaaran tien varteen, siihen risteykseen joka johtaa Ristivuomaan ja Nilimaahan.

Karttu irti tasan klo 9.00, haki tasan tunnin ja otti ajon Taskumaantien louhikosta sähkölinjan takaa. Hakumatkaa yli 1,5 km.

Kuva

Ajo pyöri koko ajan louhikon ympärillä, lukemattomia näköhavaintoja, vilauksia, ei ampumatilaisuutta.

Kuva



Jänis 261124

Kuva

Hannu, Karttu ja jänis, Oli kameran linssi ilmeisesti märkä, kun tuli samea kuva. Vettä satoi koko iltapäivän.

Kuva


Oli ovela jänis, pyöri vaan siinä louhikon lähellä, Näköhavaintoja kymmenittäin. mutta kun ne olivat vain vilauksia, en ampunut. Paljon paksuja kuusia, ja jänis juoksi aivan louhikon reunaa.

Sitten Hannu oli kävellyt louhikon yläpuolelle ja päässyt näkemään ajettavan ja päässyt ampumaan sitä, niin tuli sitten jyrkkää louhikon reunaan minun näkösälle, ammuin kuusenoksien väliin... Karttu tuli vajaan minutin jäljessä ja varmaan varmisti, että jänis kaatunut, kun tuli minua vastaan parinsadan metrin päässä. kysyin missä jänis, niin läksi kävelemään jälkiä pitkin jäniksen luo. Siellä makasi pikku kuusentaimistossa hengettömänä.

Kuva

Piti kävellä noin kolmensadan metrin päähän, että sain ampua jäniksen.

Kuva

Matkamitarissa 63 km siirtymää jahtipaikalle, Kartun kilsat 25,1.

Erinomainen jahtipäivä, säästä huolimatta, koira pelasi ku enkeli, ja mikä parasta käveltiin autolle koiraa kytkemättä :-)

Kuva

Kuppi teetä ja koiralle kuppi papuja ja ajettiin liukasta tietä kotiin.

PS. Hannun mielestä Karttu on minun paras koira, tykkää kovasti.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2485
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Joulu 06, 2024 7:49 pm

Tänään Kartun kanssa jahtimaille tuohon lähelle.Yöllä satanut uutta lunta vajaan viisi senttiä. Alla kantava hanki. Keli pilvinen, pientä kosteaa räntäsadetta, hieman tuulee etelästä. Irti klo 10.55, haki 13 minuttia ja ajoi tasan kaksi tuntia, kun menin jäljelle ja otin koiran kiinni ja käveltiin autolle.
Ajo pyöri samaa lenkkiä noin 300 m x 100 m. Pari vilausta näin jäniksestä, en ampunut, jos vaikka pennun kanssa löytäisin sen uudelleen..


Haku
Kuva

Ajo

Kuva


Matkamittarissa 9.8 km maastoon siirtymää...
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2485
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ke Joulu 11, 2024 10:26 pm

!!.12.24
Kartun kanssa ajeltiin samoja metsäteitä, kun aiemminkin. Kyllä linnut tietää jahtikauden lopun, kahdessa paikassa oli teeriparvi koivikossa syömässä alle 100 m päässä tiestä. Toisessa oli kahdeksan teertä, toisessa toistakymmentä. Yöllä pakkanen kävi viidessä asteessa, mutta aamulla oli -1astetta.
Ajelin Kartun kanssa Ahvenviitaan, aivan tien päähän. Siitä koira irti klo 11.25.

Haki klo 13.46 saakka (143 min), sitten alkoi ajo. Sitä kesti klo 14.16 saakka, kun otin koiran kiinni. Ei vähennettävää.
Haukuttuja minutteja 24.

Alkoi tulla hämärä ja AR soitti, että olis kauppareissu.

On se heleppoo, kun saa koiran kiinni silloin kun haluaa :D

Haku
Kuva

Ajo

Kuva

Kuva

Haku+ajomatka 8,4 km, loppu siirtymää maastoon.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2485
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Joulu 27, 2024 10:01 pm

Tänään 27.12.24 Kartun kanssa kinkkuja sulattelemassa. Mikko, Satu ja Jimmy läksivät kohti Kittilää, minä Kartun kanssa jahtimaille.
En tiedä tässä lähistöllä muita paikkoja joissa olis jäniksiä ku Ahvenviita, niinpä ajelin sinne.

Karttu hakemaan klo 11.05, haki 20 minuttia. Keli ei minusta ollut paras mahdollinen, puolen sentin hankikerros. koko viimeisen vrkn puhallellut kolkko kovatuuli ja vaikka ilma lämpimän puolelle (+ 3 astetta), niin kuoren teki.

No laskin kuitenkin Kartun hakemaan, jos koirasta tuntui hanki kovalta, se olis tullut pois ja olis lähdetty kotia.

Karttu läksi kuitenkin tutkimaan suvikelin levittämiä jälkiä ja kahdenkymmenen minutin päästä otti ajon, vajaan 400 m päästä.

Kuva

Ajeli sitä sit neljä tuntia ilman suurempia hukkia aina klo m15.25 saakka, kunnes otin koiran kiinni ajosta toisen tien varresta puolentoista kilometrin päästä. Alako tulla hämärä. Täällä Päivän pituus 3h 03 minuttia. Ajettava meinasi vaihtaa maastoa, niin otin 160 m päästä torveen soitellen. On se mukavaa, kun koiran ja isännän yhteistyö on noin mutkatonta :D Aatelin, että kun on noin karkea keli, puolen sentin jäinen hanki pehmeän lumen päällä, niin kaikki käpälät on verillä...

Näin jäniksen kun meni tien yli n 40 m päästä, jätin juoksemaan , ei niitä oo liikaa...

Yhtään veripisaraa ei tullut mistään varpaista tai polkuanturoista. ajonopeus oli kuitenkin keskimäärin 4-5 km/h.


Kuva

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2485
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Joulu 29, 2024 4:38 pm

Tänään 29.12.24 samaan paikkaan kun Raisan kanssa eilen. Raisa ei löytänyt jänistä, Karttu löysi. Ilma on +2 astetta ja kohtalainen tuuli. Tuuli tekee jäisen hangen lumen pintaan, parin millin lasihanki.

Kuva

Päivän pituus 3h 22min.


Laskin Kartun hakemaan 10.40 ja sanoin, jos hanki tuntuu kovalta , tule pois. Ei tullut, vaan haki 200-300 m päästä ajettavan. Haku kesti melko tarkkaan 80 minuttia ja ajo40 minuttia. Jänis tuli 10 m päähän autosta, vilautin valoja niin jatkoi tien toiselle puolen. Iso valkoinen jänis. Menin tielle siihen, mistä jänis hyppäsi pois ja ootin Kartun siinä ja kytkin koiran, ei meinannut pysähtyä, mutta totteli sitte kun sanoin kolmannen kerran napakasti "tänne".

Kovasti olis halunnut jatkaa, piti autossa vähän aikaa minulle haukkua.
Olis kai Karttu voinut ajaa pidempäänkin ilman tassuvaurioita, Viimeksi ajoi neljätuntia 20 minutin haun jälkeen, eikä ollut punaista missään kun kävelin autolle.

Kuva

Kuva

Trackerin lisenssi loppui 10 pvää sitte, eikä oo aktivoitunut maksusta huolimatta, siksi kuvat Garminin sreenshoteista.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2485
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ti Tammi 07, 2025 7:49 pm

Kartun kanssa kiusaamassa samoja jäniksiä ku edellisellä kertaakin- Ahvenviitassa.
Klo 10.35 irti, haki 12 minuttia. Tiellä oli ketunjälkiä ja taisi alla olla jäniksenjälkiäkin.
Meni tietä 380 m ja sitten metsään. Pakkaslunta vajaa viisi senttiä hangen päällä. Ei oo pehmennyt lasikuori lumen päältä :( Piti kuitenkin jänistä liikkeellä melkein 4,5 tuntia. Keran meni tien yli, siitä tarkistin, että ajettava oli jänis. Kun jänis meni toisen kerran tien yli, ajoin koiran luo ja otin autoon, klo oli 14.50, alkoi hämärtää... Olishan sen saattanut saadakin, jos oli mennyt noille tiheille kuusikkopaikoille - tuttuja ryteiköitä.

En kuitenkaan mennyt, -13 astetta alkaa tuntua jo melko kylmältä, varsinkin sormiin käy vaikka on erinomaiset hanskat kädessä. Pitäis aina olla liikkeessä, että veri kiertäis.

No mukavahan se on kuunnella ajoa, kun pyörii 40-600 m etäisyydellä.

Kuva

Kuva

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2485
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » To Tammi 23, 2025 10:16 pm

Vähän päivitystä viikon takaa 14. ja15.1.25 14.1. ei oo käppyröitä laittaa, silloin koko työskentelyaika oli melkein kuusi tuntia lähes samoissa maisemissa. Olosuhteetkin oli samat. Molempina päivinä.

15.1. Ilma oli puolipilvinen, +3 astetta, tyyntä.
Haki 12 minuttia ja ajoi 3,5 tuntia, sitte otin Kartun kiinni kun siirtyi toista kilometriä ja tuli tielle, jänis meni tietä pitkin ties minne..
Trackerin lisenssi ja ohjelma ehti mennä vanhaksi, niin käytin Garminin pantaa. Hyvin toimi, ei vaan näe milloin haukkuu. No eipä ollut vähennettävää vaikka väri ei vaihtunutkaan.


Kuva

KuvaKuva

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2485
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Tammi 24, 2025 9:18 pm

Tänään 24.1. pitkästä aikaa jahtimaille. Pakkasta -8 astetta, melko tyyni, puolipilvinen. Lunta n 20 cm, karkeaa pohjalla, hangen päällä n 10 cm pakkaslunta. Karttu hakemaan n klo 10. haki melkein tunnin, pitkä yöjälki . ajoi ensimmäisen tunnin ilman hukkia , haukuttuja minutteja 46. Toisella tunnilla jänis meni pätkän tietä pitkin ja siinä välissä meni pari autoa, niin tuli hukkaa, kävi tarkistamassa tien yli kilsan matkalta, palasi sitten siihen, mistä jänis tuli tielle ja otti ajon tien toiselta puolen ja ajoi sitä toisen tunnin. Kun jänis meni kolmannen kerran samaa jälkeä tien yli , otin Kartun kiinni ja ajeltiin kotia.

Huomenna uusiksi jossain toisessa paikkaa.


Kuva

Kuva

Kuva

Eka tunti
Kuva

Tokatunti

Kuva

Loppuhukka ja autolle

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2485
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Tammi 27, 2025 12:07 am

Kartun kanssa jahtimailla. Ilma pilvinen, uutta lunta satoi koko viime vuorokauden, lisäystä 10-15 cm. Nyt kengänvarren mitta. Vesilumi, askelen pohjaan jää vesi. Plus asteita lämmintä.
Tein aamulla vähän lumitöitä, niin aloitus meni pitkäksi. Irti klo 11.08. ajo alkoi 11.26.

Ajo alkoi takkuilemaan toisen tunnin lopussa, kun jänis käytti samoja reittejä useamman kerran. Kävin kävelemässä koiran pois klo 15.15 kolmensadan metrin päästä repaleisesta ajosta, tuli kutsuun 90 m päästä. Kytkin ja käveltiin autolle, lunta kengänvarren mitta.,

Kuva

Eka tunti

Kuva

Toka tunti

Kuva


Kokoajo

Kuva

Sää

Kuva

Kuva

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2485
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ke Tammi 29, 2025 10:07 pm

Perjantaina 31.1. Karttu Ataksiatestiin.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2485
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » La Helmi 01, 2025 4:33 pm

Tänään 1.2.2025 lumisateiden jälkeen jahtimaille. Lunta tullu n 30 cm entisten päälle. Ilma puolipilvinen, aurinko näyttäytyi silloin tällöin, lämpötila -1 astetta. Lähes tyyni..
KuvaKuvaKuva


Kaksi metsäautotietä aurattu eilisen lumisateen jälkeen, 8.2 tiet ovat suljettu Kemin rallin vuoksi.
Muille metsäautoteille ei oo asiaa, portteri jäis mahastaan kiinni.
Karttu hakemaan klo 10.10. , haki jäljettömässä maastossa 31 minuttia.

Kuva

Ajo li sujuvaa, nopeus noin neljä kilometriä. Näin jäniksen kolme kertaa kun meni linjan yli, Karttu vajaa kolme minuttia jäljessä. Koiraa upotti pohjia myöten, pohjalla karkea hanki, joka ei kanna koiraa. näkyy vaan pää ja hartiat.

Eka tunti
Kuva

Eka tunnin lopulla jänis meni tien yli, oli ensin tulossa kohti, kolmenkymmenenmetrin päässä kääntyi pois ja hyppäsi 70 m päässä tien toiselle puolen. Siinäkään Karttu ei ollut kolmea minuttia kauempana. En ampunut, jätin juoksemaan.


Ajeli sit tien toisella puolen loppu syksystä tehdyllä hakkuulla toisen tunnin ja vähän ylikin. Hukka tuli melkein samaan paikkaan kun viimeksikin, lie siellä jonkinlaisia risukasoja tai jotain vastaavia esteitä.

toka tunti

Kuva

Kolmatta tuntia yritti ajaa hakkuuksella, mutta katkonaiseksi meni. Kun tuli sadan metrin päähän soittelin torveen, niin tuli viimekertaista metsäautotietä pitkin tielle ja siitä autolle. Palkkio hyvästä suorituksesta ja ajeltiin kotia.

Toisen tien varressa oli toinen jahtiporukka myös lopettelemassa jahtia, heillä tosi sievä narttu :) (on kuulemma vähän tiukka)

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2485
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Helmi 07, 2025 8:41 pm

Tänään 7.2.25 Kartun kanssa jahtimaille. Ajelin ensin muutaman mettäautotien, oli aurattu huomista rallia vartenja laitettu tauluja kilpailijoille. Menin sitte sellaisen metsäautotien päähän, mistä ei tänä kautena oo löytynyt ajettavaa. Ilma aurinkoinen , tyyni, +0 keli, joka päivän mittaan nousi -1 asteeseen.
KuvaKuvaKuva


Karttu hakemaan klo 11.05. haki 17 minuttia jäljettömässä maastossa, vain parit tuoreet ketunjäljet olimennyt tien yli.

Tais ottaa ketun ajoon, ei saanut selvää jälistä, kun Karttu kulki jäljen päällä. No hyvää ajoa seurasin kaikkiaan neljä ja puoli tuntia.
Tässä käppyrät.

Kuva

eka tunti
Kuva

Toinen tunti

Kuva

kolmas tunti

Kuva

Hukka, katso mittaskaala. miten selvittää hukkaa.

Kuva

Kuva

Ajon lopetus

Kuva

Luoksetulo, tuli yli 800 m:stä auton torveen ajosta neljän ja puolen tunnin ajon päätteeksi. Suoraan autolle ( vihreä viiva).
Oli väärät sukset matkassa(kapeat ja lyhyet), niin en voinut todeta varmaksi oliko jänis vai kettu.

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2485
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Helmi 09, 2025 10:48 am

FI KVA-AJOK KURKILAMMEN KARTTU
Perustiedot
Rotu 51 suomenajokoira pentuerekisteröinti 14.6.2018 27.7.2018 uros kolmivärinen Kasvattaja KURKILAMMEN
ROMPPANEN JOUNI, KINAHMO
Lisätiedot
Rekisterinumero Tunnistusmerkintä
FI38151/18 985113000814496 (27.7.2018)
Omistaja
VÄNSKÄ KALEVI, TORNIO
Tittelit
Päiväys Titteli Tittelin nimi
8.11.2024 FI KVA-AJOK Suomen Käyttövalio - ajokoe
Terveystulokset
Päiväys Kohde Tulos Voimassa Lisätiedot
22.3.2023
kyynärniveldysplasia 0/0
lonkkaniveldysplasia A/A

24.7.2021 kivekset Normaalit

Kartun ataksiatulos 8.2.2025

Kuva

23.maalisk.2023
Nyt tuli tulokset: Kyynärät 0/0, lonkat A/A :D :D :) :)
Lumen ykköset ja Karttu on sitten KVA :D

KuvaKuva
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2485
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ti Helmi 11, 2025 9:48 pm

Kun aamulla syö aamupuuron, juo aamukahvin ja käy "tarpeillaan" on valmislähtemään metsään. Niin tänäänkin. Olosuhteet melko mukavat, vain koiralle haastavat, lunta 30-45 cm ja pohjalla karppa, joka rikkoo jalkoja. Käpälissä ei vaurioita, vähän ylempänä pari hangen auheuttamaa kulumista, tosin pieniä, mut nahka rikki.

KuvaKuvaKuva



Jahtimailla klo 9.45, pientä ajelua, josko olis jänösen jälkiä näkynyt - ei näkynyt. Karttu kuitenkin irti kli 10.15, ja läksi tutkimaan tienreunoja. Hyppäsi tieltä vajaan sadan metrin päästä ja alkoi seurata jotain jälkeä. Oli tod. näk. ketun jälki, kun eteni melko suoraan jälkeä pitkin ilman syhyeröitä ja paluuperiä. Noin 8,3 kilometriä kulki vajaassa kolmessa tunnissa ennenkuin pysähtyi rengastamaan. (Kuvan matkamittarissa mukana 18 km siirtymä jahtimaastoon).

KuvaKuvaKuva




Sai siitä tod. näk. jäniksen jäljen ja ajo alkoi. Sitä kesti tunti kymmenen minuttia, sitten ajettava tuli vasta tehdylle hiihtoladun pohjalle ja siihen hyytyi ajo.

Kuva



Soittelin koiralle autontorvea, niin alkoi tulla hiihtolatua pitkin autolle. matkaa 720 m. päivän pituus kaikkiaan klo 10.15 - 15.33.
matkaa kertyi 12.4 km. kuvissa mukana siirtyminen jahtialueilla.

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2485
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » La Helmi 15, 2025 10:07 pm

Aaamulla vitkuttelin, lähtiskä jahtimaille. klo 8 oli vielä -12 astetta pakkasta. Oottelin siinä melkein pari tuntia tietokonetta näpelöiden, niin pakkanen laski alle -10. Ei muuta kun eväät reppuun ja pullo teetä ja Kartun kanssa jahtimaille.
Ajelin metsäautoteitä - ei ollut jäljet lisääntyneet, parissa paikkaa koivikossa oli 5-6 teeren parvi aamupuurolla ja muutama pyy lensi tien yli.
Ensin laskin Kartun hakemaan semmoiselle jäljelle, jota en edellisellä kertaa huomannut, teki 200 metrin lenkin ja tuli suksenlatua pitkin autolle. Otin autoon ja paikan vaihto.
Menin samaan paikkaan, josta viimeksi nosti ajettavan (Ketun ?) ja ajoi sitä melkein kaksi tuntia.
Nytkin haki kaksi tuntia 50 minuttia ennenkuin ajettava löytyi. Sitä ajeli sit 2h50 min. oli senverran lähellä (vajaa 400 m) niin soittelin auton torveen, tuli pois.

Lenkistä päätellen oli taas kettu, pyöri semmoisessa risukossa, olin vastassa maantiellä kun tuli suoraan... ei tullut näkösälle vaan palasi samaa jälkeä takaisin. Jänis ei tee noin pitkää paluuperää...

KuvaKuvaKuva

Haku

Kuva

Ajo

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2485
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

EdellinenSeuraava

Paluu Ryhmä 6 Ajavat ja jäljestävät koirat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron