Kurkilammen Karttu/18

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » To Syys 22, 2022 9:17 am

Eilinen jahtipäivä.



Kuva


paikan vaihto

Kuva

Kuva
Oli iso jänis ajossa. Käytti rinteen vanhoja istutuskynnöksen ojia paljon. Siellä oli myös paljon koivun ja haavanlehtiä maassa, tuottivat Kartulle kovasti haastetta. Selvitti kuitenkin aina jäljen, pisin hukka oli puolenpäivän maissa noin tunnin.
Välillä oli kovia tuulenpuuskia -> lisää lehtiö varisi maahan.

Koko päivän pituus oli klo 9.00 - 17.15. kymmenen aikoihin 10 minutin paikan vaihto. Eka haku noin tunnin, toinen haku 18 minuttia.
Jänis jäi juoksemaan, oli neljä näköhavaintoa, mutta vain vilauksia sakeassa metsässä.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Syys 25, 2022 4:36 pm

Olin toisen kerran Lohiajoissa. Ensimmäisen kerran 18.9.2010 xx Kuusitarhan Rollella, joka on Kurkilammen Kartun emän isä. Rolle voitti silloin TSMSn mestaruuden tuloksella 80,33 ja viikonpäästä jäi Lohiajoissa viimeiseksi :-)

Eilen Lohiajoissa Kartun kanssa. Alku oli vähän hankala, kun perjantain koirienesittelyssä yksi omalla koiralla osallistuva naisohjaaja oli tehnyt valituksen minun koirasta. Oli muka liian laiha ja sillä perusteella ei hänen mielestään olisi voinut osallistua.
Lauantaiaamuja koetoimikunta ja ylituomari totesivat koiran olevan normaali syyskunnossa ja antoivat luvan kokeeseen osallistumiselle.
Koetapahtuma oli erinomainen, leppoisa ja pätevät tuomarit (toinen tämän kauden alusta ylituomari).

Maastokin oli tuttu, joten kaikki edellytykset kokeen onnistumiselle oli olemassa. Ilma oli +9 astetta ja aurinkoinen, vähän tuuleskeli ja kuivasi metsän, ei kenkä kastunut.
Karttu irti 6.35, haki ekaerää 121 minuttia ja ajoi 41 minuttia. Ajettava oli pieni loppukesän poikannen, tuli tielle ja jatkoi sitä pitkin ties minne.
Tuli reilun tunnin hukka, sai kuitenkin toisen ajettavan liikkeelle ja ajeli sitä 25 minuttia ennen erän loppua. Lopussa jänis tuli kahden metrin päähän tuomareista. Karttu vajaan minutin jäljessä. Otin koiran kiinni, kun tuli tielle ja paikan vaihto.

Siirryttiin noin kaksi kilometriä ja Karttu toiselle erälle. Nyt haki vain 32 minuttia ja ajoi sitä saman verran, sitten tuli hukka, tais mennä ojan päällä olevan ison propsipinon alle.
Tuli taas melkein tunnin hukka, sai eri jäniksen liikkeelle ja toiseen erään kertyi 58 minuttia.

Kävin hakemassa koiran 400 metrin päästä ajosta, ei tullut kun vasta 80 m päästä torveen. Siitä reilu 300 m autolle.

Alkoholiakaan ei mennyt kun puolet 35 cl Napolean Colbert pullosta, joten numerot ovat varmaan ajon mukaiset :-)


Haku/ajo 1
Kuva

Haku/ajo2
Kuva

Tuomariryhmä

Kuva

Kuva

Karttu oli paras Lapin Ajokoirayhdistyksen koirista ;-)

https://koiratietokanta.fi/ajokoetuloks ... 220924.htm
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Syys 26, 2022 9:40 pm

Tänään menin kaupungin pohjoispäähän. Oli tarkoitus kerätä mehupuolukoita, alkavat olla kypsiä ja mehukkaita. Ehdin poimia noin viisi litraa, kun alkoi "sattoo tihhuuttammaan" -> keruu loppui siihen ja kävelin autolle.

Karttu seurasi ensin minun matkassa ja haki sen harvan petäikkötaimiston, mistä poimin marjat.
Ei löytänyt sieltä mitään, niin seurasi minua autolle ja jatkoi tien toiselle puolen. Haki sieltä ja vartin päästä sai pers'lähön.

Kuva
Ajeli sitä vajaan 20 minuttia ja jänis meni tielle, kilsan päästä metsään ja hukka tuli hakkuutyömaalle, jossa työt parasta aikaa käynnissä.
Kovasti yritti hakea, ei kuitenkaan kohtuudella löytynyt, niin ajoin viereen, kutsuin Kartun autoon ja vaihdettiin paikkaa.

Kuva

Hain puita tienreunasta niin ajo alkoi taas pers'lähöllä. Vajaan viiden minutin jälkeen jänis tuli tielle ja minua kohti -oli hyvänkokoinnen - ja vajaan sadan metrin päästä hyppäsi metsään.
Karttu vajaan minutin jäljessä, ajo kiersi metsän kautta tielle ja taas tuli hukka. Karttu yritti selvittää sitä ensin tietä pitkin, saikin ylös ja jänis tuli pikku metsälenkin jälkeen taas tielle ja nyt toiseen suuntaan. 1,4 km päässä Karttu palasi metsänreunaa pitkin taas siihen missä jänis tuli tiella, ei löytynyt.
Annoin etsiä sitä rauhassa ja paistoin ootellessa makkarat ja join kahvit. Puolitoista tuntia haki tien molemminpuolin, ei vaan löytynyt.

Kuva
nuotio
Kuva

Kuva

Ajelin koiran luo (2 km), kutsuin autoon ja vaihdettiin vielä paikkaa. Siellä haki vajaan tunnin, ei löytynyt.

Kuva

Kello oli jo puoli neljän maissa, kun kutsuin Kartun autoon, annoin murokupillisen vedellä turvotettuna, join itse loppukahvit ja ajeltiin kotiin.

Kuva
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Syys 30, 2022 10:12 pm

Tään päivän jahtireissu kaupungin pohjoisosassa.

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ti Loka 04, 2022 7:15 pm

Kartun kanssa kaupungin pohjoispäässä (Korkearova/Susivaara). Ensin Korkearovan puolella. 11 minutin haku ja vajaan 10 km ajo.
KuvaKuva

Korpijänikset kiertää isoa lenkkiä, luulin jo, että on kettu. Ei ollut :-)
Oli suht iso jänis, Lihat (pakkaseen)painoi2,2 kg ilman sisäelimiä.
Kuva

Toinen haku oli neljä minuttia. Oli iso komea kettu, näin kahdesti, matkaa oli noin 100 m eka kerralla, en ampunut kun oli normaalipanokset piipussa. Ajo seuraili Laukkujoen molemmin puolin. Toisen kerran näin kun meni tien yli Laukkujoen ja Palovaarantien kohdalla, olin autolla tulossa siihen, vähän myöhastyin.
Otin Kartun autoon ja mentiin kolmannelle paikalle.

Kuva


Paistoin makkarat...

Kuva


Haki kolmeen saakka (15.00), ei saanut mitään ylös, niin lähdettiin kotiin.

Kuva
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Loka 07, 2022 5:47 pm

Tänään Keminsuun Metsästysseura r.y.n järjestämässä kokeessa Keminmaassa.
Kokeeseen osallistui kolme koiraa, yksi venäjänajokoira ja kaksi suomenajokoiraa.
Koepäivä oli aamulla pilvinen, +7 astetta lämmintä, heikko tuuli. Puoleltapäivin aurinko alkoi paistaa ja kuivatti lähes kokonaan aamun kosteuden.
Karttu irti klo 7.15, haki yhdeksän (9) minuttia ja ajoi pientä jänistä 93 minuttia. Ylituomari tuli kuuntelemaan ajoa 20 minuttia ennen erän loppua. Jahtivouti halusi nähdä kiinnioton, jänis meni vajaan 100 m päästä, kävelin jälkeä kohti ja kun erä loppui, puhalsin torveen. Karttu tuli suoraan ajosta minun luo :-)

Siirryttiin toiselle erälle. Maasto oli tosi "makea", yhdellä laidalla vasta puitua peltoa, sitten muutaman hehtaarin noin 10 v istutettu kuusentaimikko, kuuset vähän yli metrin korkuisia ja välissä kasvoi koivunvesaa ja korkeaa heinää ja yhdellä laidalla vanhaa kuusikkoa sadan metrin leveydeltä, jonka takana oli useita metrejä leveä joki.

Karttu hakemaan... Tein nuotion, silläaikaa tuomarit täyttivät ensimmäisen erän kortit.
Karttu haki toista erää 36 minuttia ja ajoi 112 minuttia. Ensimmäisessä erässä pieni jänis kävi näytillä neljä kertaa ja toisessa kuusi. Yritti tulla nuotiolle kolmesti ja kolme minuttia ennen erän loppua tuli 20 m päästä ohi. Kävelin taas jäljelle ja soittelin torveen, ajo loppui ja Karttu tuli suoraan minun luo. Olis saanut viitosen hallittavuudesta, jos olisin ollut nuotiolla ja soitellut siitä ja koira olis tullut.

Tuomarit
Kuva
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Loka 10, 2022 9:29 pm

Eilen Kartun kanssa Kaupungin pohjoispäässä (Korkearova/Susivaara).
Korkearovsta Karttu haki jänikse n 14 minutin haulla ja ajoi sitä erän verran kunnes noutaja tuli.

KuvaKuva


Vaihdoin paikkaa, uusi haku.

Välipala
Kuva



Otti ketun ajoon - iso komea kettu - ajoi Laukkujoen yli, ajo palasi kuitenkin Laukkujoen varteen, jota läksi seuraamaan Palovaaran tielle päin. Ajoin autolla vastaan, näin ketun toisen kerran kun ylitti maantien. Karttu tuli tielle ja samaan aikaan tuli tukkirekka, onneksi kuski tajusi tilanteen ja hiljensi vauhdin ryömimiseksi - kiitos hänelle - Karttu ei jäänyt auton alle (ei osaa pelätä autoja).
Otin koiran autoon ja ajeltiin kotiin.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » To Loka 13, 2022 4:55 pm

Tänään Kartun kanssa ensin Korkearovassa, sitten tunti Taskumaantien sähkölinjan alla. Pilvinen päivä, +8 astetta, puolenpäivän jälkeen alkoi sattoo tihhuuttammaan. Karttu hakemaan vartin yli yhdeksän.

Kuva

Lie ollut taas kettu tuo ensimmäinen ajo (vasemmanpuoleinen). Kulki vaan lähes samaa jälkeä 190m - 1.2 km kaukana. Soittelin koiran pois yhden aikaan 630 m (piti kävellä puoliväliin vastaan, ennenkin lopetti hakemisen, oli viimeisen tunnin hukalla)
Kuva


Taskumaantien haku, hakulenkin säde n 500 m. Ei tarttunut mihinkään jälkeen. Kun tuli huutoetäisyydelle huutelin pois ja ajeltiin kotia.
Taas kerran pitää sanoa, miten mukava on metsästellä koiiralla, joka tulee kutsusta luo :D :)

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Loka 14, 2022 10:13 pm

Kartun kanssa Susivaarassa ja Korkearovassa. Ilma aamusta sumuinen, +8 astetta, tyyni.
Karttu irti Susivaaraan klo 9.10. Haki kolme tuntia tyhjää. Menin vastaan Niliojan päälle, soittelin torveen -> tuli n 400 metristä autolle.

Kuva

Vaihdettiin Korkearovan puolelle.Haki sielläkin puolitoista tuntia, sitten polkaisi naulaan :-) Matkaa 280 m, tuntui kuin olis jaloista lähtenyt :-)

Kuva

Ajo kävi Leväjängän turvesuon reunassa ja näytti, että sinne tulis hukka, ei tullut. Jänis palasi samoja jälkiään takaisin Palovaaran tielle ja sitä pitkin muutaman sata metriä ja kiersi vanhan soramontun kautta minulle kopiksi. Ammuin sitä Rotweilin BBBB (4,5) panoksella ja Vinsesterin Super Speed extra 4 yli 50 metriin. Ensin näytti, ettei ollut mitään vaikutusta. Karttu tuli ampumapaikalle seurasi hetken hiljaa jälkeä ja otti tupurin muutaman kymmenen metrin päästä ampumapaikasta ja samalla hiljeni. Menin siihen paikkaan, missä viimeiset haukut kuului, Karttu tuli vastaan ja jatkoi ajojälkeä seuraillen ajetulle kierrokselle.
Minä haeskelin jänistä koiran jälkeä seuraillen ja löytyihän se.

Kuva

Karttu oli ehtinyt mennä 1.4 km päähän turvesuon hukkapaikalle. Ajoin toista tietä pitkin sinne, koira oli vajaan 100 metrin päässä tien päästä. Soittelin auton äänimerkkiä ja Karttu tuli autolle.
Jäniksen sisäelimet palkaksi, itselle kuppi teetä ja ajeltiin kotiin.

Kuva

Taas pitää kehua, kun koira tulee kutsuun niin kaukaa, kun kuulee kutsuäänen, torvi/auton äänimerkki :D :)
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Loka 16, 2022 9:43 pm

Tänään Karttu haki viisi tuntia tyhjää kahdessa eri paikassa. Ilma aamusta aurinkoinen, +7 astetta, tyyni. Puolenpäivänjälkeen alkoi satamaan ja jatkui koko iltapäivän. Kutsuin Kartun pois klo 14.10 -> kotiin.
Kotona tarkistin anaalit, tyhjät, ei pisaraakaan. Lie ollut kelissä vika :-( Edit: Vai olisko ollut, kun sai hirven luita ja paloittelujätteitä muutaman päivän syödä. Varmaan vatsalaukku lykkää sellaisia hajusteita, ettei nokka pelaa samalla lailla, kun pelkillä muroilla ? !. Tiijä häntä... Aikoinaan yksi kova koiramies valitti, että kun hän syötti tiettyä papua koko syksyn ja myyjällä vaihtui pavut kesken koekauden, koiran nokka ei toiminut enää samalla lailla, ennenlku tottui uusiin muroihin :-( Mikä lie totuus.


KuvaKuva

Kuva

Toinen haku, molempien hakujen kilometrit ja nopeus.

KuvaKuva

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Loka 21, 2022 12:25 am

18.10. käytiin Kartun kanssa Korkearovassa. Ilma oli vähän tuulinen, aurinkoinen, lämpötila aamulla yhdeksän aikaan -3 astetta. Talvi tulee...
Mentiin vähän kauemmas heinikkotielle, sitä 150 m ja karttu hakemaan. Lyhyt haku 9 minuttia. Ajo kulki metsässä sujuvasti, mutta jänis pyrki Palovaarantielle, meni sitä puoli kilometriä, hyppäsi tien toiselle puolen, teki siellä lenkin ja palasi samaan paikkaan, mistä tuli maantielle ja palasi suurinpiirtein samoja jälkiä aloituspaikalle. Kartulle tuli vajaan 10 minutin hukka maantiellä, selvitti sen ja ajo jatkui. Melkein sama lenki, mutta nyt läksi maantietä tulemaan minua kohti, matkaa noin 800 metriä. Jänis tuli aivan heinikkotien risteykseen, hyppäsi siitä metsää. mutta erehtyi suunnasta, PAM.
Nyt Karttu selvitti ajojäljen parin minutin hiljaisuudella ja tuli suoraan kaatopaikalle, lie ampuminen vähän auttanut :-)

Kuva
Kuva

Vaihdettiin paikkaa Ristivuoman turvesuon reunaan. Ei ole muita vesilintuja kuin joutsenia vesittyneillä entisillä turvemailla - ainakaan vielä.
Karttu hakemaan , haki vajaan 20 minuttia ja jänis tuli tietä pitkin ja meni auton ohi, istuin autossa. Lie mennyt kauas, Karttu seurasi tiellä ääneti ainakin 800 metriä. Sitten Garmin lopetti toimimasta, näytti vaan tielle 800 m päähän.
Onneksi Karttu tuli takaisin, kävelin vastaan, kutsuin koiran tykö, laitoin hihnaan ja otin pannan ja käynnistin sen uudelleen. Näytti, että lähtee pelaamaan, laitoin pannan kaulaan ja laskin Kartun hakemaan.
Palasi melkein aloituspaikalle ja haki toisen jäniksen. Kuulin sitä ajoa vajaan 10 minuttia, meni poispäin minusta. Ja taas tutka lopetti näyttämästä 629 m. eikä koiran haukku kuulunut tuulen yläpuolelle.
Oottelin siinä eväitä syöden, jos tulis taas tielle ja saisin koiran kiinni. Kaveri soitti ja kertoi hakeneensa Rovaniemeltä R10n. Kertoi sen olevan "este peli". Minä kerroin, että minun Garmini pimeni eikä koiran haukku enää kuulu.
Juteltiin aikamme ja sanoin, että pitää lähteä ajelemaan noita turvesuota kiertäviä teitä, jos haukku jostain kuuluisi.
Kiersin koko melkein 20 km lenkin, välillä kuulostellen, ei mitään havaintoa. Palasin aloituspaikkaan, ei mitään.
Ajelin takaisinpäin auton torvea soitellen, Sitten käännyin yhdelle tielle, tehty muutama vuosi sitten puutavaran ajoon.
Soittelin torveen ja olin ajanut yli kilometrin (vanhalle nuotiopaikalle) joka on olettamani ajon lähellä - soittelin auton torvea. Niin se Karttu vaan juoksi sieltä tienpäästä vastaan.
Kyllä huokasin helpotuksesta - kehuin koiraa, annoin sille koiranmakkaraa (pidän sitä aina mukana palkaksi, kun tulee tykö), join itse loput teet ja ajeltiin kotiin :-) :-) Laitoin kaverille viestiä, että koira autossa :-)
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Loka 21, 2022 1:11 am

Tänään 20.10. Kartun kanssa näissä lähimaastoissa. Tyyni, aurinkoinen aamu. -4 astetta pakkasta. Ajelin Peurakallion vanhalle louhokselle ja Karttu hakemaa. Kiersi reilun tunnin sitä vanhaa soramonntua, siirtyi sitten metsään ja sieltä alle 10 minutin päästä ajo. Jänis tuli suoraan soramontulle niinkuin olin ajatellutkin. Tuli ensin kohti, 20 m päässä taisi huomata auton ja vaihtoi suuntaa soratielle. Sitä reilu kilometri ja toiselle murskevatastolle ja siitä metsään. Karttu selvitti hienosti koko lenkin, ei vain antanut ääntä soratiellä, eikä murskevarastolla, metsässä kyllä tulee..
Jänis teki kiemurat ja tuli takaisin tielle, mutta minä olin vastassa, en ampunut - vielä. Jänis meni takaisin metsään ja kiersi taas murskevarikolle. Siellä jossain koira otti tupurin ja ajo kiersi jonkin aikaa murskevarikon ympäsi lähimaastossa, kunnes tuli takaisin soramontulle, nyt kauemmas. No minä arvasin jäniksen aikeet ja olin vastassa. PAM.
Karttu tuli kaadolle neljän minutin päästä, eikä antanut ääntä :-(

Kuva

Kuva

Kuva


Paikan vaihto ja nuotion teko ja makkarat. Ekaerän jänis.

Kuva

Ojankorvesta läksi hakemaan, taisi saada ketun kun eteni niin suoraan louhokselle ja taisi painua penkan reikään. Ajoin paikalle, kun Karttu tuli penkalle, kiersi sitä, mitta ei saanut jatkumaan (jos meni reikään, ei osaa ilmaista ). Otin koiran autoon ja kotiin.
KuvaKuva
Kuva

Molemmat erät
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » La Loka 22, 2022 12:09 am

Kartun kanssa samassa paikkaa, kun eilenkin. Ilmakin oli samanlainnen. Irti 8.45. Karttu läksi hakemaan nyt soramontulta pohjoiseen (huonemaahan). Löysi jäniksen 23:ssa minutissa. Ajo tuli kuitenkin soramontun läpi ja soratietä 1,1 km ja sitten metsään. Ensimmäinen tunti oli ettei kynää olis tarvinnut nostaa, jos olis ollut koetilanne. Sitten jänis meni sinne Peurakallion murskevarikolle, sinne tuli ensimmäinen hukka, selvitti sen ja ajo jatkui,tuli sitä mursketietä pitkin ja jatkoi Rakanmaahan ja sähkölinjan väliin. Siinä pyöritti jonkinaikaa ja jatkoi louhoksen länsipäähän, kiersi kerran louhoksen ja tietä pitkin Peurakallion murskevarastolle ja sieltä taas Rakanmaahan ja louhoksen länsipäähän. Karttu pysyi hyvin tuntumassa, ainoa puute oli ettei haukkunut soratiellä. Mursketiellä haukkui. Kuuntelin puoli yhteen saakka kunnes jänis tuli hakkuuaukea laitaa suoraan kopiksi, PAM. Karttu tuli noin kahden minutin päästä haukkuen kaadolle. Kytkin koira, suolistin jäniksen ja annoin maksan ja munuaiset palkaksi erinomaisesta ajosta.

Eka ajo ja kilometrit
KuvaKuva

Kuva

Kuva


Vaihdettiin paikkaa muutama kilometri Juneksenrovaan.
Tein nuotion ja sillä aikaa Karttu sai toisen ajon.

Hakulenkki. Yläkulman syheröstä läksi ajo.

KuvaKuva

Ajo kierteli toista tuntia hyvin kuuluvana siinä nuotion ympärilä, mutta meni sitten toisella lenkillä kaatopaikan aidan sisään ja sieltä ties mihin. Karttu kiersi viimeisen ajolenkin, ei löytänyt ajettavaa uudelleen - oli aivan valkea pienehkön näköinen jänis - vaan läksi hakemaan uutta. kello tuli yli neljän, niin ajoin lähemmäs koiraa ja soittelin torveen, tuli 180 metristä autolle. Annoin palkaksi paistetun makkaranpätkän ja ajeltiin kotiin, 7,5 h päivä toinen peräkkäin.

Kuva toisen erän kilsat Kuva
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Loka 24, 2022 1:50 pm

Eilen lepoppäivä sekä koirille, että minulle. En oo nyt lokakuussa käynyt viikonloppuina jahdissa, saavat hirvimiehet metsästää rauhassa, vaikka eipä oo häiritty puolin, ei toisin.
Ilma oli tyyni, pakkasta -4,7, laitoin karvalakin - varmuuden vuoksi. Ei ollut liikaa.
Karttu hakemaan klo 8.10, sai ajon melkein 5 km hakutyöskentelyn jälkeen 724 m päästä klo 9.23. Hakuvauhtikin oli 8,5 km/h, ajovauhti lähenteli 10 km/h koko 3,5 tunnin aikana.
Ajeli sitä klo 12.20 saakka. Hukkia kertyi 17 minutin verran, joitakin parin minutin katkoja oli. Harmi, kun Garmin ei näytä katkoja ja hukkia, vaan koko viiva on sammanväristä nauhaa. lopussa alkoi takkuamaan, jänis kulki samaa reittiä monta kertaa, kerran tuli tietä pitkin melkein nuotiolle, en vielä silloin ampunut, seurasin Kartun tietyöskentelyä. Muuten hyvää, mutta sais antaa ääntä, menee mykkänä ja ääni tulee vasta metsän puolella.
Ammuin kauden kymmenennen (10.) jäniksen Kartulle. Nyt sitten yritän saada sen ensimmäisen Masille. Kartun kiintio on täynnä :shock: :wink:

Kuva
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » To Loka 27, 2022 8:11 pm

Eilen 26.10. Metsäveikkojen järjestämässä ajokokeessa Keminmaalla. Kartun neljäs koe.

Koko kokeen ajan oli tihkusade. Molempien erien ajettavat olivat kahden nyrkin kokoisia loppukesän poikasia. Eka haku 5 minuttia , ajo 75. Toinen haku 60 min, ajo 78.

Tässä tulokset;
https://koiratietokanta.fi/ajokoetuloks ... 221026.htm

Tuomarit erien välissä tauolla.

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

EdellinenSeuraava

Paluu Ryhmä 6 Ajavat ja jäljestävät koirat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 63 vierailijaa

cron