Kurkilammen Karttu/18

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Helmi 05, 2021 11:36 pm

Pakkasta -12 astetta, jonkin verran tuulta, aurinkoinen sää.
Ajelin muutaman tien, mut ei ollut tuoreita jälkiä. Sit menin sellaiselle tielle, missä en ollut tänä jahtikautena käynyt. Sinne oli aukaistu tie ja tehty yhden kuusikon poisto.
Laskin Kartun hakenaan varmaan muutaman päivän vanhoja jälkiä yhentoista jälkeen, haki varttitunnin. Itse kävelin tietä pitkin ensimmäisen tunnin , kun näytti, että ajo tulee tielle. Ei tullut neljääkymmentä metriä lähemmäs, mut kun näkyvyys oli muutamia metrejä ja ajo kääntyi poispäin, niin menin istumaan autoon. Tutkasta seurasin ajon kulkua seuraavan tunnin. Sit kääntyi takaisin aloituspaikkaa päin. Passailin taan puolituntia, ei tullut näkösälle... Ajo kääntyi taas poispäin, niin soittelin torveen, n 80 metristä Karttu tuli torven kutsuun. Annoin koiralle voileivän, putsasin selässä olleet lumipaakut ja join itse teekupillisen ja ajeltiin kotia. Kovasti olis vielä lähtenyt seurailemaan tienposkia, mutta juttelin sille, että katsotaan parempia kelejä. Lunta yli puoli metriä ja puut aivan lumessa, haukku kuuluu juuri ja juuri sata metriä, vinkka tuntui kylmältä :-(
Lyhin päivä koko jahtikautena n 2,5 h.

Kuva

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Helmi 07, 2021 9:16 pm

Sama paikka kun viimeksikin, mentiin aivan tien päähän ja sieltä koira irti klo 11.05. Ilma oli aurinkoinen, lievää tuulta, pakkasta -8 - -7, vaikka säätietojen mukaan piti olla -11 - -12 astetta. No Karttu läksi seuraamaan melko tuoreen näköistä jäniksenjälkeä ja arviolta 10 - 15 minutin päästä läksi ajo. Matkaa vajaa 200 m. Ääni ei kuulunut, mutta Garminin viivasta voi päätellä, että ajo läksi.
Eteni aina 800 m saakka, jonka jälkeen kierteli lähemmäs. klo 13 aikoihin ajo tuli aivan tienreunaan, vajaan 40 m päähän, mutta teki vielä pienen kierroksen, jonka jälkeen meni tien yli. Matkaa oli vajaa sata metriä, mutta oli tiessä mutka, niin en nähnyt jänistä. Jäljen kyllä näin kun koira tuki tielle , meni viistosti yli ja jatkoi ajoa.
Ajoa kesti sit toisella puolen klo 16.40 saakka.

Jänis kävi parhaillaan 30 m päässä tiestä, mutta ei tullut enää yli, vaan lopulta siirtyi 300 m ja meni Lautamaantien yli , josta sit kutsuin koiran autolle.
Tavaksi tulleet HKn lihapullat, jäät pois turkista ja autoon ja kotia.

Alkaa yhteistyö sujua.

Kuva

KuvaKuva




Olisin saanut koiran kiinni jo puoli kolmelta, kun tuli tielle pikku hukalta, mutta olin juuri tehnyt nuotion ja kahvipannu porisi ja makkara paistui, niin annoin koiran hakea. Sai ylös melko nopeasti ja ajo jatkui, en saanut jänistä, oli niin tiheä metsä, ettei ollut mahdollisuutta passata.


Kuva
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Helmi 15, 2021 8:06 pm

Pakkanen hellitti, aamulla 10 aikaan -11 astetta ja eiku mehtään. Karttu oli heti valmis menemään autoon ilman hihnaa, ties minne mennään.
Autosta klo 10.05, haki 55 minuttia ja ajoi n 9 km . yksi näköhavainto n 200 m tienylitys. Palasi lähtökuopille , mutta koira "eksy ajetulle jäljelle ja seurasi sitä takaisin tielle.
Paistoin siinä ootellessa makkarat ja lämmitin voileivät...

Kuva

Kuva

Kuva

Eka haku
Kuva

Eka ajo
Kuva

Kuva




Toinen haku ja ajo

Kuva

Kuva


Otin kiinni ja vaihdettiin paikkaa.
Toinenkaan haku ei kestänyt puolta tuntia kauemmin, meni vaan yli kilsan päähän ja jäi sinne vesaikkoon pyörimään. Lopulta tuli alle 300 m päähän niin soittelin auton torvea, niin tuli autolle, klo oli 16.40. Pakkasta -4 astetta.
Perinteiset rituaalit, jäät pois turkista ja mahanalta, lihapullat ja kotia. Itse joi kuksallisen teetä. Koiraa upottaa vähän yli koiran jalanmitan, jänistä vajaan 10 cm. Kyllä jänis eksyttää koiran kun alkaa kulkemaan useamman kerra jo ajettua jälkeä. Niin kävi nytkin molemmissa erissä. Lie koira vielä liian nuori (2,6 v) , että uskaltais ajaa samaa tolaa useammin ku kahdesti. :lol:
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Helmi 19, 2021 5:52 pm

Pakkasta tasan -10 astetta. Muutama lumihiutale tullut yön aikana, päivä valkenee jo ennen kahdeksaa. Karttu kyytiin ja jahtimaille.
Ajelin pari metsätietä, niin kummallakin oli savottahommat käynnissä, toisella kaveri lastasi tukkikuormaa ja toisella ajoi tukki-/propsipuita metsästä tienvarteen. Kolmannella tiellä ei näkynyt työnjälkiä, vasta-aurattu tie, sitä ajelin hiljakseen ja katselin löytyiskö jäniksenjälkiä - löytyihän niitä.
Parkkeerasin auton V 96 Kilvan laavulle (A) ja laskin koiran autosta. Kulki 70 - 80 metriä tietäpitkin ja sit hyppäsi jäljelle. Ei ne ihan tuoreet jäljet ollut, lunta oli satanut päälle - sinne vain läksi seuraamaan. Selvitti vähän toista kilometriä ja sitten läksi ajo.



Kuva

Klikkaa kuvaa...
Kuva

Haku
KuvaKuva

Ajon alkua
Kuva

Eka hukka ja matka tien vasemmalla puolella. jänis menitienyli, niin kutsuin koiran pois, tuli maantietäpitkin autolle. (B)
Loppuseremoniat ja kotiin.

Kuva


KuvaKuvaKuva


Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » To Helmi 25, 2021 8:40 pm

Aamulla pakkasta -3 astetta ja lunta tuli parin viimepäivän aikaa 30 cm. Vain yksi tie oli senverran auki, että sinne pääsi portterilla.
Oli aamulla mennyt metsäkoneurakoitsija sinne, niin jäin puolen kilometrin päähän työmaasta. Jänis oli hipsinyt yli puoli kilsaa tietäpitkin ja hypännyt siitä metsään. Karttu haistoi jäljen, mutta ei heti hoksannut mistä jänis oli tieltä poikennut. Autoin senverran, että sanoin, että tuosta on mennyt ja viisasin kädellä. Sinne läksi kahlaamaan ja 100 m päästä alkoi ajo. Kympin haku, muutama minutti.

Haku
KuvaKuvaKuva

Eka hukanpoikanen

KuvaKuvaKuva

Loppukilsat, hiihdin koiran pois metsästä klo 17. 40, teki pesää kuusenjuurelle. Laskin irti klo 11.10. Kolmesti meni jänis mettätien yli, mutta oli senverran kaukana, että annoin mennä. klo 16. 55 teki hukan ja sit alkoi kiertää jo ajettua jälkeä ja lopuksi meinasi pistää maaaten kuusenjuurelle. Noin 300 m oli matkaa ja melko haasteellista hakea koira ilman otsalamppua, no hämärä oli vielä, niin näki hiihdellä (kahlata, uposi melkein kengänvarren mitan). Tulomatka oli paljon helpompi valmista latua pitkin.

Kuva

Kuva


Kuva

klikkaa kuvaa
Kuva

ei oikein näy. mutta suksia upotti 30 cm
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » La Helmi 27, 2021 6:56 pm

Tänään klo 9.00 karttu irti. Nuuski vanhoja jälkiä parituntia, ei saanut ylös.
Haku
Kuva

Kuva

Vaihdettiin paikkaa...

Haku ja 40 min ajo, osa vauhdista selittyy tiellä juoksemisesta.
Kuva

Kuva

Uusi haku ja 40 minutin ajo, sit tuli ajojälkeä pitlin tielle, kutsuin autoon ja kotia.
Oli oikein komea aurinkoinen päivä, aamulla -6, lopetettaessa +3.

Huomenna uusiksi...
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Helmi 28, 2021 10:21 pm

Kauden viimeinen jahtipäivä. Ylös klo 7.15, aamun Nallepuuro mansikkahillon kera, pari kupillista kahvia ja eväät päivää varten, koiralle lihapullat mukaan. Garminin ympärille kuplamuovia ja täydet paristot.
Karttu autoon klo 8. 20 ja maastoon. Ajelin tutut auratut metsätiet, kahdessa ei ollut jälkiä, yöllä satanut pari senttiä lunta. Kolmannessa löytyi tuorteen näköisiä jälkiä, mutta ne eivät Kartulle kelvanneet, olisko syy ollut kun eilen narttukoira oli kuleksinut samoilla seutuville.
Otin koiran autoon ja siirryttiin toisen tien varteen... sieltä löytyi yhtä "tuoreet" jäljet ja niitä Karttu kävi seuraamassa ensin tien toiselta puolen, sit toiselta, josta sai ajonpätkän, olisko ollut noin puoli tuntia. Sit tuli tielle, jänis ei tullut.
Otin taan koiran autoon ja siirryttiin kolmannelle tielle. Siellä oli jälkiä jonkinverran ja yhtä niistä Karttu läksi seuraamaan.

klikkaa kuvaa...

Kuva

Tein nuotion ja keitin porokahvit ja paistoin makkarat.

Kuva
Kuva

Joku täkätinkokoinen lintu tuli kanssa kuuntelemaan Kartun ajoa, en tunnistanut mikä lintu oli.
KuvaKuva




Mulla termarissa teetä, säilyy muuttumattomana pidempään, vaikka vähän jäähtyisikin. Kahvi termarissa väljähtyy ja menee pahanmakuiseksi. Siksi keitän kahvit samalla kun paistan makkarat, jos mieli tekee kahvia.

Karttu otti ajon noin vartin päästä. Oli komeaa ajoa, kuuluvuuskin oli 300 - 400 metriä (minun kuulolaitteilla), kun aiemmin lumisessa metsässä ollut 100 -150 m.

Oli mukava kuunnella ja samalla paistella makkaraa, aurinko paistoi ja lämmitti, ilma oli aamusta -5 astetta, puolelta päivin jo pari astetta plussalla.

Eipä siinä ollut yhtään hukaksi asti venyvää taukoa, lähimmillään ajo kävi 54 m päässä, en nähnyt jänistää oli sen verran risukkoinen maasto, jossa osa risuista oli taipunut lumen painosta. Kyllä jänis osaa käyttää maaston edukseen, ei tule tielle, eikä ylitä linjoja.
Ei ollut muita jahtimiehiä, yksi tuttu pariskunta oli ulkoiluttamassa tervueerejään, usein satuttu samoille paikoin.

Jos olisin halunnut ajon eräksi, olisi pitänyt laittaa mettäsukset jalkaan ja hiihdellä siihen ristykseen, josa jänis kulki useamman kerran. En kuitenkaan halunnut enää jänistä eräksi, tyydyin vain kuuntelemaan. Kuten aiemmin kerroin, jäniksellä saattaa olla pennut jo helmikuussa ja kun en erota uros-/naarasjänistä ajossa, niin oon antanut niidern juosta.

Huusin koiran pois klo 15. 50. Matkaa oli kertynyt koko päivälle reilu 7 km, nopeus ei ollut päätä huimaava, vähän yli kolme km/h.
Mikä parasta työkalut (tassut) oli kunnossa (koko jahtikauden), mistään ei tullut punaista hangelle.

Kuva

Ja toisekseen, yhteistyö alkaa sujua, tulee kutsuun, niin on helppo vaihtaa paikkaa halutessa (kun ei oo ajossa). Ajossa pitää päästä eteen...

Into riittää yhtä paljon kun isännälläkin, tänäänkin klo 8.40 - 15.50. Saalis olis vaatinut laittaa sukset jalkaan ja hiihdellä 400 m päähän passiin, upottaa vaan suksillakin 30 -35 cm, niin aika rankkaa "näin vanhalle miehelle". Kun oon jo aikaa päättänyt olla ampumatta helmikuussa jäniksiä, kun pari kertaa sattunut,n että emo tullut saaliiksi ja nisien ympärykset imetyksen jäljiltä, niin oon vain helmikuussa ajattanut...

Koira pelaa niinku "enkeli", lähtee hakemaan itse, tulee lumella kutsusta luo, kun näyttää jäljen ja lähtee sitä seuraamaan. Ajaa "pimeästä pimeään", jos ei ota pois. On rehellinen, niin haussa, kuin ajossakin. Haukkukynnys alle 10 minuttia, nytkin viimeisessä ajossa haukkukynnys 4 minuttia. Oon tosi tyytyväinen alle kolmevuotiseen koiraan. Kovasti on "rollemainen" ( Kartun emän isä), vain työkalut paremmat.
Ensi syksynä "viivalle", jos oma kunto sen sallii.

Eka haku
KuvaHaku
Kuva

Haku
Kuva

Kuva


Kuva
Haku
Kuva


https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoi ... 51/18&R=51
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Huhti 18, 2021 10:32 pm

Kartun kanssa ensimmäinen pyörälenkki tänään. Otettiin varovasti vain 10 km. Minun piti lenkinjälkeen säätää pyörää, satula oli "päin persettä", eli liian korkealla ja hiulan liikaa satulan nokka yläviistoon. Olisko painon pudotus vaikuttanut säätöihin (80 kg ->62,5 kg).
No siitä on hyvä jatkaa...

Pyöräilyt jäi yhteen kertaan, käveltyä tuli siitäkin edestä, 3,5 - 5 km lenkkejä useamman kerran viikossa Myry oli usein mukana.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » To Syys 02, 2021 9:07 pm

Nyt on Karttu saanu metsää neljä kertaa, neljästä seitsemään tuntia kerrallaan.
Tässä kiemurat;

Eka erä
Kuva


Kuva

toka erä
Kuva

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » To Syys 02, 2021 9:15 pm

2.9.21

eka erä, jänis tuli kopiksi, en ampunut.

Kuva

Kuva


toka erä

Kuva

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Syys 03, 2021 9:55 pm

Viides päivä peräkkäin. Kaksi erää/päivä, neljä - kahdeksan tuntia. Tässä tämä päivä, oli +4 - 8 astetta lämmintä ja voimakas puuskainen tuuli. Vettä satoi iltapäivällä, istuin autossa kun jänis meni ekakertaa ohi. Haukkua ei kuulunut kun silloin tällöin max 300 m. Toka erän kilsat on koko päivän kilsat. Eka erä klo 8.50 - 12.10. Paikan vaihto ja loput on toista erää. Kaato tasa klo 16.00. Kauden eka kaato, joka päivä olut ainakin yksi ajoerä, ei kaatoja, vaikka ampumatilanteita ollut joka kerta - kausi alussa, saalista ehtii tulla kauden kuluessa. Jäniskanta näyttäisi kohtuulliselta, jos kesäterässä olealla koiralla nousee kaksi ajoa melkein joka kerta (kerran tyhjä toinen erä, + 18 astetta). Karttu otti jäniksenpoikasen kiinni edellisellä toisella erällä, että pienehköjäkin jäniksiä on.

molemmat erät

Kuva

Kuva


Kuva

Kuva


toka erä, ojankorpi

Kuva

Kuva


Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ti Syys 07, 2021 9:57 pm

Tänään Kartun kanssa vasta iltapäivällä (klo 14.30) metsään. Haki noin tunnin, sitten alkoi ajo. Samalla alkoi sataa vettä, mutta kohtu hyvin kulki. Vartin yli kuusi jänis tuli mettäpolkua kohti, ammuin sen. Oli tään kesän poikanen melkein täysikasvuinen. Karttu tuli vajaa kaksi minuttia perässä, meni meistä parin metrin päästä ohi, ei tullut kutsuun, vaan läksi kaivamaan jo ajettua jälkeä moneen kertaan.
Vasta klo 20.30 lopetti "kaivamisen" ja tuli sitten kutsusta suoraan autolle.
Matkaa kertyi 24 km ja nopeus oli 6.12 km/h.
Jotenkin pitäis saada luoksetulo opetettua, että pääsisi kokeisiin, ajotaito on kyllä ykkösen luokkaa.
Kotona tulee kutsusta rapsutettavaksi ja uskoo puhetta, mutta metsällä sillä ei oo korvia. :(
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Syys 13, 2021 7:30 pm

9.9.21 tämmöiset lenkit.

Kuva

Kuva

12.9.21 eka erä
Kuva

toka erä
Kuva

Kuva


13.09.21 eka erä

Kuva

toka erä. Lopussa oli parin tunnin hukka, niin vauhti putosi...
Kuva

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » To Syys 23, 2021 12:45 am

Eilen oli tämmöinen reissu. Pilvinen ja tuulinen aamu +1 aste. Karttu irtimelko tarkoin klo 8.00. Kaksi ja puoli tuntia haki, sit ajoi neljä ja puolituntia lyhyillä katkoilla, sit tuli hukka, kolme näköhavaintoa, (ei ampumaetäisyydellä). Koira kierteli ajettuja jälkiä illalla puoli yhdeksään saakka ja otti 45 minutin ajon ennenkuin sain kiinni (klo 22.15). Kesäkuntoinen koira, tehtiin vain 5 kilsan kävelylenkkejä päivittäin :D


Polttelin nuotiota lähes koko päivän.
Kuva

Kuva


Eka haku ja ajo, välillä nopeus oli yli 10 km/h.

Kuva


Lopussa oli kuuden tunnin hukka, niin vauhti putosi...matkassa n. 5 km autolla-ajelua, siirtymistä toiselle tielle ja takaisin. Kävi tiellä, mut en aivan ehtinyt näköetäisyydelle, niin ei tullut kutsuus, vaan jatkoi hakua.

Kuva


Koulutuspäivä Kartulle 260921. Käytiin kaupungin pohjoispäässä harjoittelemassa kiinniottoa ja luoksetuloa. Varmaan muisti sen edellisen kerran (vuosi sitten). Tuli aina kutsuun, kun ajo ei ollut päällä. En tarvinnut painaa nappia kertaakaan.

Tällaisissa maisemissa
Kuva

Kyllä porokahvit ja makkara maistuu luonnon keskellä

Kuva
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » To Syys 30, 2021 10:17 pm

Toinen koulutuspäivä

Eilen Kartun kanssa "lähimaastoissa" ( alle 20 km) klo 8.10. Eka haku 12 minuttia ja ajoa 78 min, Sitten hukkaa klo 11.55 asti , jolloin kävin kytkemässä koira vajaan puolen kilsan päästä ja paikan vaihto. Toinen haku kesti sit klo 17.10 saakka. Kävelin 150 m päähän koirasta ja soittelin torveen. Mitään ei tapahtunu, kiersi melko pientä lenkkiä (alle 50 m), soitin torveen, mitään ei tapahtunu. Sit kävelin 50m lähemmäs ja soitin torveen... ei tapahtunu mitään... painoin sähköpannan nappia, vinkaisu kertoi, että yhteys oli. Soitin torveen, ootin muutaman sekuntin, kun mitään ei näyttänyt tapahtuvan, sit painoin nappia. Vinkaisu ja koira tuli suoraan minun luo.

Kytkin koiran ja käveltiin autolle, Karttu oli hakemassa, ajoa ei syntynyt ja kytkettynä autolle ( n, 650 m).

Saa nähä, riittääkö toinen pantakoulutus, vai pitääkö koulututa lisätä.

Koira tietää kyllä, mikä panta on kaulassa.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

EdellinenSeuraava

Paluu Ryhmä 6 Ajavat ja jäljestävät koirat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 59 vierailijaa

cron