Kurkilammen Karttu/18

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » La Marras 07, 2020 12:17 am

Tänään vasta kymmenen jälkeen metsään. Oli aamusta terveyskeskuskeikka. Vuositarkastuksen vaatimat 8 koeputkea ja sydäånfilmi.
Karttu irti klo 11.00, ilma tyyni , pilvipouta, osin aurinkoinen , lämpöä + 4 astetta.
Haki kaksi tuntia ja tuli lähelle, niin otin kiinni ja vaihdettiin paikkaa. Ei löytynyt 11 km hakulenkiltä jänistä.
UUsi haku kesti 42 minuttia. Garmenin viivan mukaan olis voinut olla kettukin, oli sen näköistä viivaa. No näköhavaintoa ei tullut , joten arvailuksi meni. Ajo kuitenkin karttumaista, erinomaisella äänellä, kuuluvuus 700 m minun kuulolaitteilla. Kiersi kuitenkin sellaista rinkiä, että pariin kertaan oli mahdollisuus osua passipaikalle - en osunut. Ajo loppui puoli kuuden jälkeen 1,,2 km päähän, seuraili sitten tapansa mukaan puolisen tuntia jo ajettua jälkeä. Kun koira oli 150 m päässä minusta soittelin auton tyyttää, sieltä se tuli pikkuhiljaa autolle. Pieni ruoka-annos auton häkissä ja sit kotia. klo oli 18.40. Riittävä päivä - ei pimeässä olis saanut muutenkaan saalista
Nokipannukahvit, nuotiona jätkänkynntilä toimii myös makkaranpaistossa ja lämmittää...
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2148
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ti Marras 10, 2020 9:34 pm

Tämä päivä oli eilisen toisinto, Ilma eilen +2 - +3, tänään pari astetta miinusta, tyyntä, puolipilvinen, aamulla nousi/paistoi aurinko.
Eilen laskin koiran hakemaan tasan kahdeksalta, arvelin, että saan sen ajoissa pois, kun illalla oli Lohiajojen ja Pohjan Lohkon loppupalaverit ja lohisoppaa. Tänään irti klo 8.33. Eilinen haku oli noin 40 minittia, tänään 10 minuttia. Ovat jänikset ovelia, juoksevat kilsan täysillä, sitten eksytyssyherö ja maaten. Siinä tulee Kartulle aina vähintään hukka (5min), joskus kestää melkein puolituntia. Karttu on jännä koira, on melkein ilmavainuinen ja hukkapaikoissa ajo menee vähän pitkäksi, sitten naama kiinni ja sitten hiukan liian suuri lenkkiv vauhtia on 9,5 - 11 km/h Garminin mukaan ja matkaa kertyy 50-65 km, palaa kuitenkin ajetulle jäljelle ja alkaa rengastaa sitä muutaman metrin välein, seuraa taaksepäin 50 metriä ja tulee takaisin 2-3 metrin päästä ja jos ei löydy, sit toiseltapuolen jälkeä sama homma niin monesti, että ajo jatkuu. Niin tänäänkin, mikä lie ollut eka-ajossa ajettava, kulki melko suoraan, piiloutu vain kerran sit meni puolikaaressa kilometrin ja tuli toinen hukka, sit muutama kiljaisu ja koira tuli kaikki karvat pystyssä minun tykö. Aukaisin auton oven niin meni kutsumatta autoon.

Vaihdettiin paikkaa ja uusi haku, jälleen alle 10 minuttia. Tein nuotion ja keitin kahvit ja paistoin makkarat. On se nuotiokahvi "poikaa" :wink: :lol:

Kuva

Kuva

Ajo siirtyi 1,8 km ja meni Saxxonin kalkkitehtaalle, jonne sit tuli hukka murskeläjien ja kauhakuormaajien sotkiessa jäljen. Kävin kysyy luvan, että saan ajaa tehdasalueen takalaidalle, kun selasi siellä tiheässä kuusentaimikossa ja risukossa. Karttu meni monesti alle 10 metrin päästä, ei antanut kiinni, eikä tullut kutsuun.
Sillä on sellainen ominaisuus, että kun se tietää, että tähän tuli hukka, se perkaa sitä niinkauan kunnes löytyy. Niin kävi nytkin , jänis oli palannut parisataa metriä ja sieltä läksi tupuri. sitää ajonpätkää kesti sitten vähän yli neljään (16) siinä murskekasojen ja lähimetsä ympärillä kunnes tuli loppuhukka. Karttu kiersi vielä sen viimeisen ajolenkin ja luovutti, kun ei löytynyt ja minä kutsuin sitä autontorvella. Sit tuli maantielle ja 170 metriä tietä myöten autollle.

Eilen passailin vartin yli neljään(16) ja ajo vaan jatkui, kokous alkoi klo 17.00.
Soitin Liisalle, josko vois tulla katsomaan, ettei jää maantiellä auton alle, kun jänis kävi aina välillä maantien toisella puolen, meni aina suoraan yli, ei juossut tietäpitkin.
Liisa oli kanssa metsällä oman mäykkynsä kanssa ja lupasi tulla. Karttu oli lopettanut ajon 800 metrin päähän seitsemän aikoihin ja tullut tielle jossa minä olin viimeksi passissa, ei antanut kiinni. Kävin koiran kokouksen välissä autoon ja jatkoin toisella kokouksella.
Olin molemmissa rahastonhoitajana, niin piti antaa "meriselitys" miten rahat on käytetty ja miten PohjanLohkon loppurahat jaetaan. Lohiajot jatkaa ensivuonnakin, eri rahastonhoitajalla. Tulihan tuota oltuakin melkein 10 vuotta Lohiajojen rahastonhoitajana... (sitä ennen CitySport ajoissa 16 vuotta).
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2148
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » To Marras 12, 2020 9:31 pm

Eilen kokeiltiin Liisan mäyräkoiraa ja Pokua. Hyvin mäykky irtosi etsimään, parissa kohtaa etsi innokkaastikin, siihen tuli vain kka mukaan ja haku jäi vähän kesken. Vietiin mäykky kotia ja otettiin ajokoira mukaan. Poku ei nyt ollut parhaimmillaan, ei saanut ylös kolmeen tuntiin, ajettiin lähelle ja Liisa kutsui koiran autoon. Koko päivän sattoo tihhuutti.

Tänään Kartun kanssa jahtinaille, Pikku petäjämaahan, sattoo tihhuutti. Irti klo 8.08, haki sellaisella siksakilla 800 metriin, sitte teki ensimmäisen kierroksen ja siitä syheröstä läksi ajo. Ajo eteni melko suoraan Kaitaharjun yli, jossa teki pientä koukeroa, sitten Ahvenviitaan, senkin kiersi parikertaa, palasi salakaatokämpälle ja jatkoi takaisin Kaitaharjulle. Tätä lenkkiä teki kolme kertaa, Neljännellä kertaa meni Ahvenviidan yli, petäjäsojan reunaa Riukkajängälle, missä teki pari kiemuraa, sieltä Riukkamaahan ja kohti kaatopaikkaa, kääntyi Nosanmaahan ja meni tietä pitkin jonkunmatkaa ja poikkesi Lautamaantiellepäin ja kääntyi Riukkamaahan ja takaisin Nosan piston tielle. Sinne ojitukselle tuli hukka, Karttu palasi tielle ja läksi kulkemaan Lautamaantielle päin, ajoin vastaan ja otin autoon... klo oli 14.48.
En nähnyt ajettavaa kertaakaan, mikä lie ollut - luultavasti kettu. Matkaa kertyi 38 km ja nopeuttakin oli yli 9 km/h.

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2148
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Marras 15, 2020 10:22 pm

tään päivän kiemurat. Vettä satoi koko päivän ja oli vähän tuulinen ilma, lämpötila +4 astetta. Haki melkein kolme tuntia. loppuhukka vähän yli kaksi. Tuo yksittäinen jälki on , kun läksi kulkemaan laukkujoen vartta susivaaran tielle päin, mistä otin koiran autoon.


Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2148
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Marras 16, 2020 10:43 pm

Tämän päivän tarina. Ilma kostea, vähän tuulee, pilvinen, iltapäivällä alkoi tihkusade, jatkuu...
Karttu irti klo 9.40, haki klo 13.00 saakka, sit pers' lähtö. Taisi vaan olla kettu, lenkki ja ajojälki oli senoloinen. Neljäkymmentä minuttia meni sujuvasti, sitten tuli puolen tunnin hukka. Sai kuiten ylös, mutta vaikutti jäniksenajolta. Pyöri 600-1,4 km päässä.
Siitäkin tuli loppuhukka neljän maissa, sitten ajojälkien kertailua (ääneti) klo 18.15 saakka, kun koira malttoi tulla auton torven soittoon.

Kuva
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2148
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Marras 20, 2020 11:52 am

Eiliset kiemurat, ensin Ojankorvessa, ei tuntiin löytynyt, vaihdettiin paikkaa. Kaksi tuntia haki Peurakalliolla lumi-/räntäsateessa, sit löytyi. Jänis tuli tietä pitkin kolmen metrin päähän minun makkaranuotiosta, koira kaksi minuttia jäljessä. Ajo jatkui vielä tunnin verran, sit tuli loppuhukka, lie mennyt jonnekkin murskan alle piiloon, kauan pyöri siellä ja sit kiersi ainakin viisi kertaa jo ajetun jäljen, ei löytynyt. luovutti puoli seitsemän aikaan ja tuli kutsusta autolle. Aiemmin ei tullut edes alle 10 m päästä :(

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2148
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Marras 22, 2020 2:09 am

Aamulla heräsin puoliseitsemältä. Nousin ja keitin aamupuuron ja -kahvit, evääksi teetä ja kuumaa puolukkamehua makkaroiden ja parin sämpylän lisäksi. Sitten Kartun kanssa metsään. Lunta oli maassa vajaa 10 cm, pakkasta -7 astetta, vähän tuuli. Pakkanen laski nopeasti -2 asteeseen ja iltapäivällä alkoi sataa lunta ja tuuli oli puuskittaista, illalla sade muuttui vedeksi. Märkää lunta ehti tulla reilu 10 cm lisää.
Ajoin Peurakalliolle ja laskin Kartun irti tasan 8.00. Jälkiä oli, mutta ei saanut ylös ja siirtyi hakemaan louhoksen taakse . Sielläkin kierteli pari tuntia harvennushakkuulla, sitten läksi.
Hirviporukka tuli samaan maastoon - Kartulla oli jo ajo päällä. Ei kuulemma häirinnyt heidän pyyntiään. Koirana heillä oli Norjanharmaa hirvikoira.
Ajo läksi n 800 metristä, mutta siirtyi pikkuhiljaa 1,4 km päähän toisen maantien varteen ja jäi sinne pyörimään. Minäkin siirryin sinne, nyt oli matkaa enää 500-700 m. Kävelin sinne keskelle ajoa vanhaa "tukkitietä" (ei autolla ajettava) pitkin. Ajo oli sujuvaa, neljään tuntiin ei tullut yhtään hukkaa, muutama 1-2 min hiljaisuus. Jänis pyöri tien molemmin puolin, koira oli satametriä jäniksen jäljessä. Tien molemmin puolin kasvoi tiheästi ohutta koivu-/pajuvesaikkoa ja kumpareella oli tiheässä kuusia. Näin jäniksen 7-8 kertaa, meni niin nopeasti tien yli - siinäkin kasvoi koivu/pajuvesaikkoa, paitsi kukuusikkokumpareela - etten ehtinyt ampua tai sitten meni kaukaa. Ajo kiersi kyllä mukavasti kumparetta, sen toisella laidalla on vanha hakkuualue, joka on niin tiheäksi vesoittunut, ettei sinne kannata mennä.
Lumiräntää satoi koko ajon ajan. Kolmen aikoihin tuli ensimmäinen hukka, jänis oli siirrähtänyt melkein 900 metrin päähän, hukka kesti n 40 minutia.
Eka ajo oli 34km, pyyhin vahingossa sen pois, kun oli tarkoitus vain laittaa "uusi ajo".
Siinä vaiheessa koira kävi minua lähellä, mutta ei tullut luo, eikä pysähtynyt kutsuun. Otti perslähdön ja sitten ajoa kestikin seitsemään saakka, sitten alkoi tulla hukkia ja lyhyitä muutaman minutin ajonpätkiä, sillai mentiin pari tuntia, sitten hiljeni.
Tapansa mukaan Karttu kiersi vielä ajojälkeä muutaman ringin, klo 23.00 tuli sitten autolle.

Päivän kilometrit 34+38.2=72.2.

Räntäsade kasteli vaatteet eikä nähnyt enää passata, vaikka jänis kulki melko samaa ympyrää. Kävelin autolle ja istuin autossa viidestä lähtien ja kuuntelin Pookia..

Lumisohjoa oli tiellä 10 cm ja sen alla jää, ei tarvinnut hurjastella :)

Ps. Jäi lisäämättä, kun ootin ajon lähtöä autossa istuen, niin kanahaukka nappasi oravan tien toisella puolen olevasta petäjästä. Eipä orava paljon pannu vastaan, kun ylittivät tien aivan auton vierestä.


Kuva
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2148
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Marras 23, 2020 9:48 pm

Tään päivän ajo. Harmaa aamu, kaksi astetta lämmintä, tyyni. Lunta kymmesen senttiä tai oikeastaan sohjoa.
Irti klo 8.15, haki vartin.
Ensin otti ketunajon Peurakalliolta ja ajoi sen Koijunsaareen, missä vaihtui jäniksenajoksi. Vasen alareuna on jäniksenajoa. Ajoi 1 tunti 35 minuttia. Ajo päättyi Liakanjokeen, lie jänis uinut uli, kun sitä ei enää löytynyt. Kivikkoinen koski, mihin tuli hukka.

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2148
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » La Marras 28, 2020 11:31 pm

Tänään Karttu irti klo 10.00, haki 20 min . Ilma on harmaa, tyyni. jotenkin kostea. Tunnin päästä jänis tuli tietäpitkin ja pääsi ampumaan. Kaksi kertaa ohi, en ymmärrä missä vika. Vielä vuosi sitten samalla aseella oli "laaki ja vainaa", nyt kolmesti ampunut ohi, jopa istuvaan jänikseen. :cry:
Ajo jatkui 1,5 tuntia, niin ettei se lie vakava osuma ollut. Hukka tuli maantien ja talorykelmän pihaan.

Karttu läksi kelaamaan ajettua jälkeä ja otti uuden ajon,joka meni samasta risteyksestä naapuriseuran puolelle ja pimeyskin yllätti, ajoi sitä kuitenkin 18.15 saakka, kunnes tulu loppuhukka ja palasi ajettuja jälkiä autolle.

Kuva

Kuva

Kuva
atka
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2148
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Marras 30, 2020 9:32 pm

Harmaa sateinen päivä, Sattoo tihhuutti vettä ja oli kohtalainen tuuli. Irtilasku klo 9.00. Eka tunnin Karttu haki ketunjälkiä, tuli tielle niin otin kiinni ja vaihdettiin paikkaa. Sitten parituntia ja sai jäniksen liikkeelle. Sitää ajeli klo 15.00 saakka, kunnes jänistuli tielle, eikä löytynyt jälkeä, mihin olisi mennyt. Hirvimiehiä ajoi tiellä ja muutenkin tie oli lumisohjoa.Kävi kuitenkin seuraamassa jotain jälkeä maantielle saakka ja tuli pois kun painelin autontorvea. Puoli neljän aikoihin tuli autolle ja lähdettiin kotiin.

Kuva
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2148
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » To Joulu 03, 2020 9:16 pm

Tänään oli tarkoitus lähteä Susivaaraan pitkästä aikaa. Tiet oli aivan peilikirkkaalla jäällä, autot ajoi 40-50 km/h, matkaa 60 km. Tulin siihen tulokseen, että on jäniksiä lähempänäkin ja ajoin lähimaastoon. Ilma oli pari astetta lämpimän puolella ja vettä satoi että
tuulilasinpyyhkijät oli tihkuasennossa hitaalla. Lumi oli pehmennyt eilisillan sentin jäähangesta ja oli vesisohjoa. Karttu irti klo 8.15, haki melko tarkoin puolituntia ja otti ajon 483 m päästä.
Alku oli sujuvaa ensimmäisen tunnin, sitten tuli 12 min hukka, sai ajon jatkumaan, mutta jänis alkoi kulkeasamoja reittejä ja ajo alkoi takkuilla. Kahden aikoihin tuli lopullinen hukka, puoli kolmelta koira oli niin lähellä, että juoksin luo ja annoin pari lihapullaa ja autolle.
Positiivista oli eka tunnin ajo ja lopussa, että antoi kiinni :D

Kuva
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2148
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Joulu 07, 2020 2:49 am

Vettä satoi koko päivän. Lumet hupenee lähes olemattomiin. Lämpötila +3 astetta klo 7.30. Läksin kuitenkin maastoon ku Karttu ollu pari päivää tarhassa. Koira irti melko tarkkaan klo 10.00. Eka paikasta haki tunnin verran, tuli kaverin norjanharmaa kaveriksi hakemaan, Kaveri otti koiransa pois ja siirtyi toiseen paikkaan.
Karttukaan ei löytänyt siitä maasta ajettavaa, vaan läksi "vaeltamaan" toiseen paikkaan.
Sieltä löytyi ajettava melko nopeasti. Ajo oli repaleista, hukanselvittelyä ja ajoa suht' samanverran. Piti kuitenkin liikkeelä aina klo 20.45 saakka. Hukat oli pitkiä, seurasi jälkeä haukkumatta useita kymmeniä minuutteja - jänis käytti juoksemaansa jälkeä paljon.
Klo 21.10 tuli loppuhukka ja koira luovutti, tuli klo 21,54 autolle. Annoin sen tykkäämät lihapullat ja ajettiin kotiin ruo'alle.
Ei oo tassu-/käpälävaurioita 12 tunnin sohjokelissä ajamisesta tullut. Huomenna vois lähteä uudelleen, ellei tule hankikeli :)

Kuva

Kuva

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2148
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » To Joulu 10, 2020 9:13 pm

Vettä satoi koko päivän, ilma +3 astetta, tyyni. Lunta vielä metsässä paikkapaikoin, kuusikot , tiheät taimistot paljaana.
Laskin Kartun hakemaan klo 8.10 pimeässä, haki 33 minuttia. Ajoi noin tunnin, en kuullut loppua oli 800 metrin päässä.
Sitten alkoi selata jo ajettua jälkeä, saattoihan jänis mennä uudelleenkin samaa jälkeä, mutta oli niin kaukana mäen toisella puolen ettei ääni kuulunut, enkä viitsinyt kovin kauan seistä kohtalaisessa sateeessa. Seurasin tutkasta. Sitten alkoi kiertää jo ajettua sillai pienesti rengastaen, niin oli varmasti hukka. Sai ylös kaksi kertaa ja näin toisella kertaa kun tuli tielle ja jatkoi minusta poispäin 178 m päässä.
Lopullinen hukka tuli soramontulle, on siihen tuullut ennenkin, kiersi vielä tunnin verran jälkiä, sitten tuli tielle lähelle, niin kutsuin pois, kävelin vastaan ja annoin atrian lihapullat -> kiinni ja autolle. Kello oli 14.45.
Hanki oli melko kova ja karhea, jäniksestä jäi vaan pieni kuoppa, ei kunnon jälkeä. Kartulla mahtavat työkalut ei vielä näillä keleillä oo tullut punaista ajojäljelle :D



Kuva
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2148
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Joulu 14, 2020 10:54 pm

Pitkästä aikaa kaupungin pohjoisrajalla. Ilma tyyni, -3 astetta pakkasta , hankikeli, melkein koiraa kantava, upotti viitisen senttiä,jänistä ei ollenkaan, päällä pari senttiä pehmeää lunta. Karttu irti klo 9. 28, haki 42 minuttia ja ajoi 2,5 tuntua. Sitte tuli puolentoista tunnin hukka.
Siinä oli aikaa keitellä porokahvit ja paistella makkarat, hyvältä maistui :lol:

Kuva
Kuva

Kuva

Kuuden ja puolen tunnin työskentelyn jälkeen, ei mitään vikaa käpälissä, huomenna uusiksi.

Kuva

Haki kuiten saman jäniksen uudelleen ajoon ja ajoi sitä varttia vaille viiteen saakka ja taas hukka. Kierteli ajettua jälkeä vielä puolitoista tuntia, sitten oli niin lähellä ( 380 m ) ,että taisi kuulla auton torven äänen ja tuli autolle. Makupalat ja kotiin.


Kuva

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2148
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kurkilammen Karttu/18

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ti Joulu 15, 2020 11:59 pm

Tänään taas Kaupungin pohjoispuolella metsällä, Susivaarassa. Ilma oli tyyni, -5 astetta pakkasta, hankikeli, pari senttiä uuta lunta. Karttu haki ekaa jänistä 32 minuttia ja ajoi 48 minuttia. Hukka tuli kun jänis kulki kolmannen kerran samoja jälkiä, tai sitten sai kiinni. Tuli autolle ja läksi hakemaann uutta.

Klo 13.12 sai toisen ajettavan liikkeelle ja ajoi sitä klo 16.48 saakka. Jänis alkoi kulkea samoja jälikiä pitin, niin soittelin auton torveen, niin lopetti ajon .

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2148
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

EdellinenSeuraava

Paluu Ryhmä 6 Ajavat ja jäljestävät koirat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa