Karsikkokankaan Iita

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ke Tammi 08, 2014 9:09 pm

Sama maasto ja sama kuviokin, kuin edellisessä kuvassa.Vesisadetta koko päivä, +1 aste lämmintä tyyntä. Iita irti tasan klo 10.00. Haki 32 minuttia ja pers'lähtö.
Taisi ajettava olla sama kuin edellisellä kerrallakin, lenkki oli aivan sama. Ihmettelen miten hyvää ajoa Iita pystyi ajamaan melko kovassa vesisateessa, vain yksi 11 minutin hukka toisen ajotunnin viimeisillä minuteilla. Muuten mentiin lyhyillä katkoilla. Ystäväni Hannu K ja Veikko V olivat myös jahdissa. Heidän nuori koiransa oli ottanut ajon reilu kaksi kilometriä kauempaa. jänis vaan sattui olemaan sellainen "maantiekiitäjä", että ajolenkin halkaisijaksi ei tainnut riittää viisi kilometriäkään. Ei käyttänyt teitä, mutta meni pitkiä pätkiä suoraan. Oli tosi mukava kuunnella Hannun koiran ajoa, joka parhaillaan kuului yli kahdesta kilometristä. Kolmen jälkeen ajot oli samassa tiheässä metsikössä, mutta kumpainenkin piti oman jäniksensä, eikä koppeliajoa syntynyt.
Passasin kolmessa eri paikassa, en kuitenkaan nähnyt jänistä ennenkuin klo 15.45 illalla - oli tosi iso jänis - kun ylitti huvilatien 70 m päästä. En ampunut, vaan kävelin jäljelle ja kytkin Iitan, Iita oli kolme minuttia jäljessa. Tyypillinen Iitan ajo, mukavaa kuultavaa... Hannun koira jatkoi vielä kilometrin päässä ajoaan...
Hannu soitti illalla, oli saanut koiransa kiinni tunnin minun jälkeeni, kovasti kehui Iitan ajoa... Niin minäkin Hannun koiran ajoa, Hannu "vähätteli" ja sanoi, että Mortti on pystynyt parempaankin :) Minä olisin ollut tyytyväinen Mortin tämän päivän esitykseenkin :lol:
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » La Helmi 01, 2014 10:02 pm

Iitan kanssa jahtimaille. sama paikka, kun ollut koko kauden. Yön ja koko päivän jatkunut lumisade oli peittänyt kaikki jäljet. Iita irti klo 9.40, haki 11 km ennenkuin sai jäniksen ylös. Hakunopeus oli 4,6 km/h. Ajo eteni maantien suuntaan ja menin vastaan ottamaan koiran kiinni. Hukka tuli järven ranta risukkoon... soittelin torveen, koira oli 170 m päässä tiestä. Ajonopeus oli 5.84 km /h. Iita tuli minun tykö ja vaihdettiin paikkaa. Uusi haku kesti vajaan puoli tuntia... ajo eteni minusta poispäin. Puoli viiden aikaan se oli 1.36 km päässä... laitoin sukset jalkaan ja läksin ajon perään. Hiihtelin tietä pitkin puoli kilsaa ja sähkölinjaa pitkin samanverran... Iita oli 750 metrin päässä - ajossa - kun soittelin torveen. Koira lopetti ajon ja tuli minua kohti, kytkin koiran klo 17.50 ja hiihdeltiin autolle ja kotia. Siellä odotti lumityöt...
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Helmi 02, 2014 9:21 pm

Tänäänkin Iitan kanssa samaan paikkaan mistä eilen illalla lähdettiin. Oli oikein mukava päivä, pakkasta -4 astetta, heikkoa tuulta ja heikkoa lumisadetta. Iita irti klo 9.30, haki 78 minuttia aivan eri paikasta, kun eilen. Ajo meni kuitenkin samaan paikkaan, kuin eilen. Monesti ajo meni alle 50 metristä, mutta kun oli niin tiheää, en nähnyt jänistä, koiran kyllä. Sellaista Iitan perusajoa klo 14 saakka. Sitten jänis teki kyllä yhden reilun puolentoista kilometrin koukkauksen aivan eri suunnalla ja sinne meinasi Iitalla tulla loppuhukka. Kaiveli sitä puolituntisen ja sai vielä liikkeelle, jänis palasi jängänreunusrisukkoon. Minäkin hiihtelin 7-8 kilsaa ajon perässä. Yritin passailla vähänkään aukeammissa paikoin, ei jussi tullut hollile. Kerran meni jängänreunaa katajapusikossa... vilaukselta näin, en ampunut, Toisenkerran oli tulla kopiksi vanhassa kuusikossa, nostin jo aseen, niin teki vinkkelin ja häipyi takaisin sakeaan sekametsän. Lopulta palasi samaan paikkaa, missä näin sen ensikerran. Kello oli jo melkein viisi, alkoi hämärtää, hiihdin Iitan kiinni ja palattiin autolle ja kotia. Toinen reilu seitsemen tunnin päivä peräkkäin ei tuntunut vielä Iitan jalkaa painavan...

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ti Helmi 11, 2014 9:13 pm

Tänään Iitan kanssa tasan siitä kohtaa mistä löysäsin Pirtan viime keskiviikona, haki 40 minuttia ja katkonaista ajoa yhteen saakka, sitten muuttui sujuvammaksi.
Aamupäivän satoi hiljakseltaan vettä joka muuttui puoleltapäiin rännäksi ja melkin lumeksi... kosteaa oli. Jänis käytti moneen kertaa ajotolia, sitäkin upotti uudessa lumessa, kulki mieluummin jo ajettuja jälkiä. Lämpötila asteen verran lämpimän puolella. Yritin passailla, mut jänis oli ovelampi, kahdesti meni seläntakaa 10-15 metristä, kaksi kertaa tuli suoraan kohti, näin vain vilauksen kun vaihtoi suuntaa ja siirtyi puolen kilsan päähän. Iita haki kylä sinnikkästi aina ylös uudelleen... ajo pyöri samoissa paikoin kun missä Pirtakin oli ajanut. Viiden jälkeen Iitalle tuli lopullinen hukka, soittelin torveen... tuli melkein suoraan tykö, tarkisti tulomatkalla kahdessa paikkaa ajamansa jäljen, tuli kuitenkin tykö.

kello oli 18.38 kun kytkin koiran. Irtilasku oli melko tarkoin kymmeneltä.
(ajelin pari tienpätkää ennen irtilaskua, oli vaan aamuöiset ilveksen jäljet toisella tiellä) :( Täällä pyörii ainakin yksi äkäinen uros ja yksi naaras, jolla kolme pentua.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ke Helmi 12, 2014 6:41 pm

Iita tiputtaa... :shock:
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Maalis 02, 2014 10:21 pm

Iitan kiima oli niin heikko, ettei antanut kolmella uroksella astua. tarjosi vaan hammasta tai murinaa... katsotaan ensi kiimassa... uros on sama...
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: syksy v 2014

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Elo 31, 2014 7:15 pm

Karsikkokankaan Iita astutettu vieläkin erinomaisen haukun omaavalla Pölläkän Sakilla 27082014. Loukonpuron Tatti ollut kiimassa saman aikaa ku Iitakin, vieläkin nylkyttävät toisiaan. Ei oo päässyt omilla koirilla vielä harjoittelemaan ja toteamaan mitkä on jäniskannat.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ti Syys 02, 2014 3:52 pm

Tämmöisen postin laitoin ystävälleni tänään.
Moikka Esa,
tänään Iitan kanssa ekakertaa astutuksen jälkeen, siitä on mennyt nyt kuusi päivää, ei anna Tatin enää nousta selkään, murisee. Eikös se tarkoita, että ei anna enää muidenkaan koirien hypätä :-)

Iita irti tasan klo 8.00, haki 32 minuttia ja ajoi katkoilla, ilman hukkia 87 minuttia, sitten ajo tuli pikitielle(Kalkkimaantie), josta otin Iitan kiinni ja vaihdoin paikkaa. Haki 12 minuttia ja ajoi pienellä alalla korkeassa heinikossa ja ojituksella noin 20 minuttia, sitte tuli loppuhukka jänis tuli melkein minun nuotion viereen ja siitä sit takaisin siihen heinikkoon, josta Iita sai sen ylös. Otin koiran kiinni ja talutin sen kolmensadan metrin päähän vanhalle huonosti taimettuneelle aukolle, jossa kuitenkin melkoista pusikkoa ja alle puolessa tunnissa oli kolmas ajo päällä. Palasin nuotiolle, oli makkarat vielä paistamatta ja jatkoin aamupalan tekoa. vajaan tunnin IIta pyöritti jänistä siinä vanhalla hakkuulla ja metsänpuolella, sit jänis tuli samaa tietä pitkin kuin edellinenkin... olisiin voinut sen ampua, oli keväällinen poikanen, juoksi tietä pitkin noin kolmesataa metriä, IIta perässä, sitten tuli hukka, Iita kyllä haki erinomaisesti, en tiedä mihin jänis katosi.
Iita läksi sit hakemaan aivan eri suunnasta uutta jänistä, ei kuitenkaan saanut enää ylös. Soittelin kahden aikoihin torveen, teki "kunniakierroksen" noin vartin, ennenku tuli tielle ja siitä autolle.
Iita oli jossain matkanvarrella rypenyt - varmaan kalkkitehtaan - jäteliemiojassa, oli aivan valkoisen liejun peitossa ja haisi tosi pahalle. Laitoin koiran autoon ja heti kotona pesin ulkona vesiletkulla enimmät mähnät pois ja sit vielä teepolilla (autonmoottoreiden yleispesuaine) ja lopuksi koirashampoolla. Nyt vippailee takapihan auringossa pitkässä narussa itseään kuivaksi.
Että sellainen päivä tänään, Iitalta erinomainen suoritus - varsinkin kun oli eka kertaa vapaana metsässä;:-)

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Syys 07, 2014 8:10 pm

Kävin testaamassa kaupungin pohjoispään maat. Iita irti klo 7.30. Kävelin vanhalle nuotiopaikalle, jossa oon käynyt polttamassa nuotiota jo 28 vuotta aina muutaman kerran syksyssä, milloin yksin, milloin pojan kanssa, milloin kaverin kanssa, aina on makkarat maistuneet hyvältä :D
Kuva

Ensimmäinen haku 32 minuttia ja ajoa noin 90 minuttia. Jänis kävi melkein kahden kilsan päässä, pyöri enimmäkseen 600 - 1200 m. Sitten tuli tietä reilut 400 m, no tiesin jäniksen metkut ja olin vastassa. Lopputulos ensimmäisestä ajosta on tässä.
Kuva

Paikan vaihto ja toinen haku alle 10 minuttia ja ajoa noin 20 minuttia, jänis meni tuoreelee turvesuolle. Paikan vaihto noin 5 km ja uusi haku, haki alle 20 minuttia ja pers'lähtö, näin jäniksen kun tuli soratielle, oli iso jänis. Ajoi noin tunnin, sitten jänis meni ensin vanhalle soramontulle ja siitä maantielle, Iita kävi selvittämässä tietä useamman kerran, ajoin autolla tykö ja otin koiran kyytiin, loppukahvit ja kotia. noin viiden ja puolen tynnin työskentely...
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ti Syys 09, 2014 10:54 pm

Täänään aamulla ensin eilenkerätyt puolukat puhtaiksi ja sit survottuna pakkaseen. Tuli yli 20 raejuustorasiallista survosta :lol:
Sitte kahden jälkeen Iitan kanssa jahtimaille. ja tässä lopputulos reilun tunnin ajosta. Jäniksillä on täällä laajat lenkit - pienilläkin. Tää nyt oli vähintään kevään poikanen :)

Harmi, kun tuli Iita astutettua, näyttäis löytyvän ja ajot kulkevan kohtuullisesti, nyt jää kaikki arvokisat väliin :D
No tsoukki, astutus oli täysin harkittu teko, olis muuten saattanut mennä huippu-uros liian vanhaksi ja kauan tutkittu/ etsitty yhdistelmä jäänyt tekemättä.
Toivottavasti tulee muutama...
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Syys 15, 2014 10:48 pm

Se tuo Iita osoittautui tänäänkin ajavaksi koiraksi. Irti klo 8.00, haki vartin yli yhdeksään asti, sit per'lähtö. Ajeli ensin 52 minuttia putkeen, sitte tuli neljänkymmenen minutin hukka. Taas lähettiin iloisesti ja ajoa kerty nyt noin puolituntia sit tunnin hukka ja ajo jatkui vielä parikymmentä minuttia ja poks.
Aamulla pari lämpöastetta, kahdenaikaan 15-16 astetta plussaa, melko tarkoin kuuden tunnin päivä, neljäs kerta Iitalla olla metsällä.
Pitänee jatkaa harjoituksia muilla koirilla, Iitan kiintiö on nyt täynnä :D

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Syys 22, 2014 9:26 pm

Vielä kävin Iitan kanssa tänään Korkearovassa ajattamassa kuusi tuntia. Oli kaksi ajoa, ensimmäinen tod. näköisesti kettu lenkistä ja liikkeistä päätellen. Tuli puolentunnin jälkeen melkein nuotiolle, otin siinä vähän kuvaa kännykällä... ajettavaa en nähnyt, ajajan kyllä.
Siirtyi melkein suoraan noin 1.3 km ja Iita hävitti sen Martimojoen rantaan (videolla viimeiset haukut noin 800 m päästä), ootin koko ajan, meneekö joen yli. jos meni, olis tullut 40 km mutka hakea koira joen toiselta puolelta... onneksi Iita tuli takaisin ja otettiin "toinen erä" jäniksellä.
Se meni maantielle ja otin koiran kiinni vanhan soramontun ja maantien risteyksestä kahden tukkirekan välistä :shock:
Intoa olis ollut jatkaa, paikka oli huono/vaarallinen. Iita kiinni ja kotia puhdistamaan puolukoita :D

Video on vähän hidas ladata....
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Syys 28, 2014 8:36 pm

Tänään oli tarkoitus pitää vapaapäivä, mut kun nuo "hukat" on tottuneet, että joka päivä jonkun kanssa lähdetään, niin arvelin viedä Iitan tyhjään maastoon muutamaksi tunniksi jaloittelemaan. Aluksi suunnittelemassani maastossa oli mäyräkoira jo ajamassa, niinpä siirryin "varamaastoon".
Kuva
Kuva
Kuva

Iita irti klo 9.00, haki kolme tuntia ja vartin. Ajoi puolitoistatuntia, kun ajo tuli kohti ja päätin ampua jäniksen. Jänis tuli yllätäen horsmaa kasvavan aukkohakkauksen reunaa alle 10 metristä, mulla "kapula" toisessa kädessä ja haulikko kyynärkoukussa. Ammuin molemmat kolmen metrin päähän, laukaukset reilusti yli. Iita vajaan minutin jäljessä. Ajo jatkui pikku katkoilla aina puoli viiteen saakka, jolloin näin jäniksen samassa paikassa, kun missä ammuin, matkaa vajaa 100 metriä.
Otin Iitan kiinnni ja käveltiin autolle noin 700 metriä.

Tämän päivän ajo oli yksi Iitan parhaista ajoista, neljä tuntia pelkillä lyhyillä katkoilla, tiijä vaikuttaako "siunattu tila"...

Garminiin tuli keskihakunopeudeksi 4,68 km/km, 5,96km/h haku- ja ajonopudeksi ja kilsoja 42. Päivälle pituutta 7h40min... Taitaa olla kantava :wink:
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ke Loka 08, 2014 8:28 pm

Iita eilen, läheltäotettu kuva ei tee koiralle oikeutta, tarkoitus onkin väliaikatieto, missä mennään... Saattaa Iita olla kantava tai sitten vahvasti valeraskaana.
Ruokaa saanut senverran, ettei olis päässyt lihomaan liikunnan puutteesta huolimatta :lol:

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita 2015

ViestiKirjoittaja Kalevi » To Tammi 01, 2015 7:21 pm

Tänään 1.1.2015 läksin pitkästä aikaa Iitan kanssa jahtimaille. Edellisestä reissusta Iitan kanssa onkin jo aikaa (28.9.2014). Se oli yksi Iitan parhaita ajoja. Nyt oli tarkoitus olla vain pari-kolme tuntia.
Laskin Iitan autosta ja ohjasin sitä haluamaani suuntaan, teki siellä kilsan lenkin ja meni juuri sinne, minne en olis sen haluavan mennä. Puolen tunnin kuluttua alkoi herätellä, arvasin että on ketun jäljillä. Herättely muuttui pikkuhiljaa ajoksi, joskin katkonaiseksi. Välillä koira näytti tekevän paluuperän ja haukkuvan jo ajetun jäljen. sellaista "ajoa" kesti puolitoista tuntia. sitten Iita tuli melkein auton luo, ajoin pätkän vastaan ja otin koiran kiinni, oli pudonnut joko tuohon avoinna olevaan Petäjäsojaan tai sitten toissavuonna aukaistuihin ojiin, jotka ovat lähes vettä täynnä. Oli aivan korvia myöten "kuin uitettu koira". Laitoin Iitan autoon läksin ajelemaan kotiin... Katsoin Iitan tulojäljen, edessä oli ollut KAKSI kettua, jäljet oli isot ja päällä pienemmät... sillä selittynee ajon katkonaisuus ja tiheät "paluuperät". Ketuillakin alkaa olla kevättä rinnassa :D :lol:
Keli oli minusta "puolikarkea", erinomainen ajokeli parin asteen pakkasessa..., huomenna uusiksi, jos vaikka löytyis jänis ajettavaksi :wink:
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

EdellinenSeuraava

Paluu Ryhmä 6 Ajavat ja jäljestävät koirat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 53 vierailijaa

cron