Vuosi alkoi hyvin, pakkaskausi tammikuussa jäi lyhyeksi ja luntakaan ei tullut mahottomasti. Ajatuskelit oli erinomaiset. Sitten tuli takapakkia... helmijuun 5. päivä laskin nuorimmaisen ajokoirani Pirtan hakemaan noin kello yhdeksän aikoihin. Haki ensin kolme lenkkiä ketunjälkiä, otin koiran kiinni ja vaihdettiin hiukan paikkaa. Pirta sai ajon 140 metrin päästä autolta. Kaverini Jukka S soitti ja sanoi tulevansa kuuntelemaan Pirtan ajoa. Oottelin tiellä... Garmin lopetti toimintansa noin klo 11 aikoihin, ajo oli silloin 843 m kaukana mäen korkeimmalla kohdalla. Jukka ehti kuulla ajoa kymmenkunta minuttia, sitten loittoni ja hävisi kuulumattomiin. Siirrttiin toisen tien varteen - mihin suuntaan ajo siirtyi, mutta ei päästy 1,3 km lähemmäksi tutkan viimeisinta näyttöpaikkaa, tie oli auraamaton ja lumi otti pohjaan aukeilla paikoilla.
Toisaalla topiceissa olen jo kertonut etsintäyritykset... Pirta on kumminkin poissa
Toinen takapakki tuli, kun Iitan kiima jäi senverran heikoksi, ettei antanut urosten tulla lähellekkään (kolme eri urosta). Jos astutus olis onnistunut, pennut olis syntyneet huhtikuun puolessavälissä ja olisivat ehtineet alkusyksyn mukaville keleille marjamiesten ja -naisten kavereiksi.
Olen kiertänyt muutaman näyttelyn esittämässä Pentti P koiraa Tahvonmäen Lauraa, Pentin tavoite on enää yhden SERTin päässä, josko Pentin kasvatustyö huipentuisi ja loppuisi itse kasvattamaansa ja kilpailemaansa kaksoisvalioon... toivotaan
Omia koiria olen talutellut noin 10 km lenkkejä ja nyt kun pyörätiet ovat sulaneet, ensimmäiset yli 10 km pyörälenkin ovat alkaneet. Näin se harrastus tulee jatkumaan kesän yli.