Loukonpuron pennut v 2009

Loukonpuron pennut v 2009

ViestiKirjoittaja Kalevi » La Heinä 18, 2009 10:46 am

Tulevia tapahtumia varten.
Juku Saaga ja Siiri kasvaa ja komistuu päivä päivältä... Saaga on alkanut puhdistua ja on muutenkin nokkelin. Pihapiiri alkaa käydä pieneksi yksinäänkin juoksennellessa - pitää alkaa viedä niitä metsän puolelle :) :D
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2419
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ti Heinä 21, 2009 9:35 pm

Juku lopetti syönnin lauantai-sunnuntai, joi vain vettä tänään ei juonut sitäkään.
Annoin laktofilusta ja canikuria maanantaina ja tänään aamulla, mutta ruokatunnilla katsoin, että koira on niin nuupallaan, että vien sen eläinlääkärille.
Soittelin useamman lääkärin - kaikilla tuntui olevan kädet täynnä töitä. Sain kuitenkin lopulta ajan Kemin Pieneläinklinikalle. Lääkäri (hollantilainen, ollut kauan Suomessa) tutki koiran, otti näytteitä peräsuolesta ja selitti koiran saaneen jonkin infektion - ei selvinnyt onko virus, vai bakteeri. (Itse arvelin sen olevan punkin aiheuttama - irroitin yhden sunnuntaina - tarttui Juhannuksen jälkeen mökillä).
Juku oli alkanut kuivua - ei juonut mitään - ja lääkäri laittoi sen tiputukseen. Siinä sit pitelin pentua aloillaan parituntisen ja oottelin , että 800 gr pussi tyhjenee. Lääkäri pisti pari piikkiä, toisen rauhoittamaan vatsalaukkua, ettei oksentele ja toisen tappamaan "pöpöt". Tyhjeni se lopulta, käytin koiraa pissalla ja lähdettiin kotiin.
Nyt juku makoilee minun jalkojen vieressä melko rauhallisena ja pirteänä - huomenna tarkastuskäynnille ja mahdollisesti lisää tiputusta.
Mystinen juttu, viime vuonna kahdella samanikäisellä pennulla sama homma :evil:
Onneksi Saaga ja Siiri ovat - ainakin vielä - terveitä ja ruoka maistuu.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2419
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ke Heinä 22, 2009 6:08 pm

Tänään kävin poistamassa yön yli olleen tiputusneulan. Ei enää tippaa, ruoka olis maistunut jo aamulla, mutta kun piti paastota tää päivä, että antibiotit lähtee kunnolla "puremaan". Lääkärin määräys "jotain kevyttä aluksi" oli minun tulkinnan mukaan kananmuna vatkattuna samanverran maitoa, samanverran sika-nauta jauhelihaa, teelusikallinen sokeria ja vähän vettä sekaan.
Hyvin maistui :lol:
Huomenna lisää antibiotteja ja vakioruokaa pikkuhiljaa. Katsotaan, että lähtee suoli toimimaan.
Kuva
Lähdössä lääkäriin...
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2419
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » To Heinä 23, 2009 6:41 pm

Nyt kaikki OK. Ruoka maistuu ja suoli toimii - kakka normaalin kovaa.
Pirteys on tullut takaisin ja nyt Juku panee siskot koville :lol: kisailu maittaa.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2419
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Elo 31, 2009 3:00 pm

Laitetaanpa tännekin, jotakin.
Tänään rankan vesisateen jälkeen (klo 10.00) Saagan ja Jukun kanssa tutustumassa metsänsiimekseen. Reilu pari tuntia kierreltiin kaatopaikan ja vanhan ketunloukun maastossa, einoussut jänistä, vaikka ringit kesti parhaillaan kymmenkunta minuttia.
No meni osaksi koulutuksen piikkiin koko reissu.
Kyllä jänöt kohta löytyy, merkkaavat hyvin syönnöspaikat.

Vanha ketunloukku
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2419
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ke Syys 16, 2009 8:27 pm

Tänään kuulin Siirin ajoääntä ensimmäisen kerran. Tulee nätti ääni. Ajo ei ollut pitkä - vajaa 5 minuttia vesisateessa, siitä se lähtee.

Tuossa se makkara paistui...
Kuva
Viimeksi muokannut Kalevi päivämäärä To Syys 17, 2009 7:00 pm, muokattu yhteensä 1 kerran
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2419
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » To Syys 17, 2009 6:53 pm

Juku ja Saaga kävi ulkoilemassa viitisen tuntia. Kävelin sinä aikana parin kilsan lenkin. Yksi jänis havainto - koirat minutin vanhalle jäljelle, seurasivat sitä muutamia minutteja, ei ääntä. Merkkailivat kyllä jäniksenpolut, mutta toista löytöä ei tullut.
Kahdenaikaan oli jo aivan kuiva keli, ei juuri kenkä kastunut.

Tään päivän nuotio...

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2419
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » To Syys 24, 2009 7:47 pm

Pimun omistaja laittoi tekstarin: Pimulle ensimmäinen jänis, maanantaina metso :lol:

Onneksi olkoon, oli pentueen ensimmäinen ajuri. Ajokoiralla voi pyytää kaikenlaista riistaa, se on vain opetuksesta kiinni :wink:
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2419
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » La Loka 10, 2009 2:41 pm

Tänään olis ollut pm-karsinnat, mutta itse peruin osallistumisen jo ennen ilmoittautumisajan loppua. Lapin koirat eivät päässeet näyttämään osaamistaan maastoihin, vaan inhimillinen tekijä - eläinsuojelu - otettiin käyttöön ja koirat arvottiin ensiviikonlopun pm -kisaan.
Syy: liian kova keli.

Itse menin Jukun kanssa metsään ja laskin pennun irti puoli kymmeneltä.
Hiljaista kävelyä noin kilometrin matka, ootin aina kun pentu näytti olevan jonkinlaisella jäljellä ja edettiin sitten kun jälkiä ei ollut.
Yhden vanhan taimiston haapa/kuusentaimi kulmasta Juku otti jäniksen hajun ja läksi seuraamaan sitä tosi mahtavasti, aivan jäljen päällä, ei rengastellut (isänsä tapa). Sadan metrin päässä kuului ensimmäiset varovaiset haukahdukset, sitten eteni ääneti melko kauas ja kirkas haukku alkoi aivan kuuluvuuden rajoilta.
Ajoa kesti 35-40 minuttia, sitten ajo tuli meidän menojäljelle ja Juku tuli minun jälkiä pitkin minun luokse.
Lähdettiin hiljakseen kävelemään takaisinpäin ja törmättiin - ehkä samaan - jänikseen ja nyt oli näkölähtö, voi sitä riemun kiljuntaa.
Ajo kesti 12 minuttia ja kuulin, kun jänis meni minusta ohi ja Juku muutaman minutin jäljessä antaen lyhyitä haukkusarjoja.
Kun koira tuli meidän jälkien päälle, se tuli minun luokse.
Oltiin oltu metsässä jo noin kolme tuntia, joten käveltiin hiljakseen autolle ja kotiin.
Koiran työskentely on hyvällä alulla - kunhan kelit paranee jatketaan harjoituksia. Ei punaista hangelle :lol:

Kuva
Viimeksi muokannut Kalevi päivämäärä Su Loka 11, 2009 6:52 pm, muokattu yhteensä 1 kerran
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2419
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Loka 11, 2009 6:21 pm

Tänään Siirin kanssa metsälle vasta puolenpäivän jälkeen. Aamulla pakkastaa -9 astetta vielä klo 8.00. Puoliltapäivinkin oli vielä pakkasta pari - kolme astetta. Aurinkoinen tyyni ilma.
Käveltiin autolta melkein samaa lenkkiä, kuin eilen Jukun kanssa. Muutaman sadan metrin jälkeen Siiri kiinostui kuusenjuurista ja pajupuskista senverran, että jäin paikoilleni ja koira hävisi näkösältä.
Seisoskelin paikoillani ehkä kymmenen minuttia, kun näin ison jäniksen tulevan melkein kohti. Ootin vielä, että tulee lähemmäs ja PAM. Siiri tuli vajaan kolmen minutin päästä kaadolle. Ei oikein haukkunut, antoi vaan sellaista vikisevää ääntä.
Annoin koiran ensin tutustua jäniksen hajuun - vähän arkaili - mutta oli kiinnostunut.
Suolistin jäniksen ja Siiri pyöri ympärillä, ensin maistoi varovasti suolenpätkää, sitten roikotti kaikki suolet vähän kauemmaksi ja pisteli poskeensa. Veri ei kelvannut...
Käveltiin vielä pikku lenkki, mutta toista jänistä ei löytynyt -> käveltiin autolle - keli oli karkea, mutta käpälät pysy ehjinä.

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2419
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ti Loka 13, 2009 3:14 pm

Tänään Saagan kanssa metsälle kymmenen pinnassa. Aamulla pakkastaa -7 astetta vielä klo 8.00. Aurinkoinen tyyni ilma.
Käveltiin autolta melkein samaa lenkkiä, kuin Jukun ja Siirin kanssa. Kuvio oli sama kuin muillakin pennuilla, Saaga kiinostui kuusenjuurista ja pajupuskista senverran, että jäin paikoilleni aina, kun koira hävisi näkösältä. Pari pitkää jäljitystä oli, mutta ei saanut muuttumaan ajoksi. varmaan karkea ja kova keli säikyttää jänikset jo niin kaukaa, ettei pentu vielä ymmärrä lähteä pelkän hajun perusteella seuraamaan riittävän kauaksi.
Näin aurinkoisella säällä on mukavaa pelkästään ulkoilla ja seurata pennun tekemisiä. Yösyönnökset kiinnostivat kovin, ne meni jälkitarkasti. Välillä kun liikuttiin Saaga veteli ilmasta hajuja ja kävi tutkimassa niitä.
Kolmen tunnin lenkki hiljaista kävelyä, välillä pysähdellen - ei jäänyt punaista hengelle.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2419
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Loka 19, 2009 4:40 pm

Tänään Jukun kanssa harjoittelemassa (5 kk ja 9 pvää). Koira irti klo 8.50, otti kolme ajoa; 5 min, ajo meni metsätielle ja siihen tuli hukka. Toinen ajo kesti 18 min, ammuin jäniksen, kun tuli niin hyvälle hollille ja ajo oli tosi sujuvaa, ei juurikaan katkoja. Käveltiin autolle, kun Juku vain meni metsään vanhalta metsätraktorin jäljeltä, jäin oottamaan ja ei mennyt kauan, kun ajo alkoi ja kesti yli 30 minuttia. Jänis tuli suoraan minua kohti , pysähtyi noin kolmenkymmenen metrin päähän - olis ollut varma "nakki". Säikäytin jäniksen pois ja ootin kun Juku tuli paikalle, kytkin koiran ja sitte käveltiin räntäsateessa autolle. Pakkasta yksi aste, viimeisen "erän" aikana satoi räntää.
Lopputulos
KuvaKuva
Nyt tuntuu siltä, että tämä yhdistelmä pitäisi uusia (Juksu + Iita).
Näyttäis tulevan kaikista pennuista jonkinlaisia ajureita.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2419
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ti Loka 20, 2009 6:24 pm

Tänään Saagan kanssa metsällä. Yhdeksän jälkeen oltiin aiotulla paikalla, mutta siellä oli jo toinen koira. Siirryttiin vähän takaisinpäin ja tien vastakkaiselle puolen. Siitä sitten käveltiin metsänsiimekseen, vanhaan kuusikkoon, missä ei ollut juurikaan lunta. Lumi on nyt sateen hakkaamaa kovaa ja karkeaa. Yhdeltä syönnökseltä otti suoran linjan metsään ja viipyi reissullaan viitisen minuttia - ääntä ei kuulunut.
Käännettiin vähän suuntaa, kun tuli maantie liian lähelle. Toinen vastaavanlainen spurtti läksi yhden kusiaispesän luota, en nähnyt minkä jälkeen läksi - oli taas reilun viisiminuttia poissa ja tuli aivan erisuunnasta takaisin.
Kuva

Jokin sitä aina vetää puoleensa, ei vaan anna ääntä, eikä vielä raaski kauaksiaikaa luopua minun seurasta...

Muutamia eläviä kusiaispesiä lenkin varrelta. Naavaakin on vielä
runsaasti kuusissa.
Kuva Kuva Kuva Kuva

Tämän päivän nuotio, oli tiukassa saada syttymään, oli oksat jääkuoren peitossa.

Kuva
Viimeksi muokannut Kalevi päivämäärä Pe Helmi 05, 2010 11:55 pm, muokattu yhteensä 5 kertaa
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2419
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » To Loka 22, 2009 4:59 pm

Siirin kanssa klo 10.00-14.30 vesisateessa metsässä. Neljä syönnöstä merkkasi äänen kanssa, aina se niiltä jonnekkin kovaa vauhtia meni, mutta ajoksi eivät muuttuneet. Tulee sopivan herkkä koira ja nätti ääninen(useampia ääniä). Lumi pehmeni karkeaksi sohjoksi, ei käynyt käpälien päälle...
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2419
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Loka 26, 2009 6:22 pm

Eiliset ohiampumiset jäi vaivaamaan niin pahasti, että menin Saagan kanssa samalle paikalle, jossa ammuin ensimmäistä jänistä ohi. Oltiin metsässä heti kymmenen jälkeen. Haetutin ja katselin itsekkin paikkoja ja edettiin hitaasti ojien väli, jonne oletin jäniksen menneen. Ei löytynyt, siirryttiin seuraavalle ja kierreltiin hitaasti takaisinpäin. Saaga merkkaili kyllä jotain hajuja, oli muutaman minutin aina kierroksellaan, mutta ääntä ei kuulunut.

Tein pikku nuotion yhden taimiston ja vanhan metsän rajalle vanhalle nuotionpohjalle ja paisteltiin makkarat, sitten jatkettiin matkaa. Keli oli kostea ja karkea. Lumi suli ja tuli kosteutena ja melkein sumuna alas. Saaga kyllä haeskeli ja heitti välillä sellaista 50-100 metrin etäistä lenkkiä, jänis ei kuitenkaan löytynyt.
Paluumatkalla tultiin siihen paikkaan, jossa Juksu otti eilen viimeisen tupuran. Saaga hävisi metsään ja oli poissa toistakymmentä minuttia, katsoin tutkalla missä koira on. Näytti jokseenkin samaan paikkaan, kuin eilinen ajon loppu - kävelin koiran luo, Saaga oli löytänyt jäniksen ja syönyt siitä jo toisen takajalan ja paistin. Otin "loput" reppuun ja annan toisille pennuille, tietävätpä kuinka hyvää jäniksen liha on - kannattaako ajaa :wink: Olin eilen kävellyt kolmen metrin päästä jäniksestä ohi, että silleen.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2419
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Seuraava

Paluu Ryhmä 6 Ajavat ja jäljestävät koirat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron