Su 13.1. Juksun kanssa vähän myöhässä metsälle, koira irti klo 10.10. Alkaa olla tienrei'ät tukossa ja hommassa vähän extremen tuntua. Kettuporukka oli kokoontunut matkanvarrella neuvonpitoon... Eilen ampuneet kaksi repolaista S-Iinalta, tänään oli A-Katan vuoro, en tiijä vielä kuis kävi.
No meidän reissu meinasi tyssätä alkuunsa, ajelin eilistä maasturin jälkeä maantieltä puolitoista kilometriä maastoon yhteen teiden risteykseen, oon bruukannu lähteä siitä metsään. Lunta oli kuitenkin niin paljon, että auto "istahti" osaksi ajoradalle, eikä siirtynyt kumpaankaan suuntaan. Ainoa työkalu oli metsäsukset, jolla suomin auton alta enimpiä lumia ja uusi yritys... tulos sama, kiinni ollaan. Ajattelin juuri Jukka Peetä, kun puhelin soi. Jukka oli ostanut vajaa kuukausi sitten kettuhommiin pikku maasturin, jota kehui varsinaiseksi jahtiautoksi. Puhelimessa oli Jukka, telepatia pelasi hyvin. Kerroin Jukalle tilanteen ja oli tulossa muutenkin melko lähelle, lupasi nykäistä minutkin kovalle pohjalle. Näin tapahtuikin, puoli yhdeltätoista oli auto parkissa ja ajettu pikkupätkä eestakasin, että pääsen iltapäivällä pois.
Jukka teki nuotion ja paisteltiin makkarat samalla kuunnellen Juksun ajoa, ajo siirtyi senverran, että oli välillä kuulumattomissa. Eipä siinä juuri hukkia ollut, muutamia pitempiä katkoja vain.
Syötiin eväitä ja juteltiin koirista. Kun ajo tuntui siirtyvän pysyvästi kuulumattomiin, mutta tutkan vihreä vilkutti, Jukka vei minut autolla piston päähän, josta jatkoin kävellen ajon suuntaan. Nämä nykyjänikset on jalostunut sellaisiksi, etteivät tule koko päivänä siihen, mistä läksivät, vaan siirtyvät aina eteenpäin. Tämäkin ajo lähti aivan auton vierestä, mutta iltapäivällä yhden aikaan olin ainakin kaksi ja puoli kilsaa autolta, ajo kuului koko ajan, kävi melko lähelläkin, mutta ei tullut kohti, kierteli vaan rämeojituksella. Ei siellä ole niinpaljon reikää, että pääsisi ampumaan, niinpä vain kuuntelin... kahden jälkeen ajo tuli suoraan kohti, seisoin hiljaa paikoillani, olin sellaisen pikku kuusikkokumpareen laidassa, ajo oli mennyt siitä jo pari kertaa toisesta päästä ohi. Jänis tuli niin yllättäen alle kymmenestä metristä vähän viistosti kuusen juuria hyväksikäyttäen, että ammuin reilusti jälkeen. Ei karvaa katkennut, mutta palasi kuitenkin kiertelemään rämeelle ja lähemmäs autoa.
Juksun ajo parani selvästi, oli jo välillä vähän harvahkoa haukkua, vain 60-70 kertaa minutissa, nyt nousi sille normaalille tasolle. Seuraavan kahden tunnin aikana oli kaksi pikaista näköhavaintoa, mutta jäniksellä oli kiire, en ampunut, varttia vaille viisi jänis tuli ojanvarsi risukkoa pitkin minusta kymmenen metrin päästä, kuulin rapinan, mutta en nähnyt mitään. Juksu tuli alle minutin jäljessä, Huusin koiralle, joka tuli vastahakoisesti, mutta tuli kuitenkin luo ja kytkin koiran ja kävelin autolle. Onneksi oli lunta ( melkein polveen saakka, yöllä tuli lisää), pimeässä on mukava taivaltaa, kun on edes jonkinlaiset jäljet. Otsalamppukin unohtui autoon... onneksi sitä on niin myöhään tullut puusta alas, että suuntavaisto on vielä tallella
Autolla puoli kuudelta,sellainen vajaan kuuden kilsan kävelypäivä, maantielle tulo kesti kanssa, kun Jukan auto oli kaivanut jäljet jäätikölle saakka, ja meinasi loppua maavara... huomenna eri koira.
ps. tänään pojilla ohiammuttua kettua...