Jaakonpuron Juksu

ViestiKirjoittaja Kalevi » La Joulu 01, 2007 7:44 pm

La 1.12. Juksun kanssa samassa paikassa kuin eilen Rollen kanssa. Tyyni aamu, pakkasta n -8 astetta. Aukeilla paikoin kolme-neljä cm pehmyttä lunta, metsänpuolella sentti. Juksu irti klo 10.05, haki alle 10 min ja perslähtö. Hanki on niin kova, että suurimmaksi osaksi kantaa molemmat, jängätkin alkaa olla umpijäässä. Eka tunti meni Juksulta "makustellessa", vähän katkonaista oli, jäniskin liikkui vain muutaman sadan metrin sisällä, pari näköhavaintoa, ei ampumatilannetta. Sitten jänis vaihtoi paikkaa ja lenkki suureni kilsa kertaa kaksi kilsaa kokoiseksi. Sujuvuus lisääntyi ja ehdin hakea pari passipaikkaakin karkoittamatta jänistä, mutta kaukaa meni, en ampunut, kolmen silimässä tuli hukka, kun maataloustraktori ajoi jäljenpäällä yli puoli kilometriä, yritystä oli, mutta hukaksi jäi. Otin koiran kiini klo 15.30 ja kotiin. Puhtaat jäljet jäi hangelle...
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ti Joulu 04, 2007 7:49 pm

Ti 4.12. Juksun kanssa metsälle. Lämpötila -2 astetta, tyyni sää. Juksu irti vähän ennen yhdeksää, vielä melko pimeää. Haki puolisen tuntia sitten lähti. Erinomaisen sujuvaa ajoa (aivan kuin syyskuussa) yli kuusi tuntia. Kahdeksan 4-6 min katkoa/hukkaa. Näköhavaintoja kolme, ei yhtään ampumatilannetta, jänis kulki joko tiheissä kuusikoissa, katajikossa, vanhalla hakkuuksella, jossa koivu-, paju-, haapavesaikkoa tai sitten siirrähti sopivasti, kun liikuin. Yksin passaaminen alkaa olla taidetta, vaikka jäniksiä onkin vielä runsaasti. Kävely kuuluu varmaan satametriä. Vaikka puissa oli ohut lumikerros, kuuluvuus oli erinomainen. Juksu ajosta kiinni klo 17.46 ja kotiin. Ei minkäänlaisen kulumisen merkkejä eikä veripisaroita käpälissä...
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Joulu 14, 2007 5:57 pm

Pe 14.12. Pitkästä aikaa Susivaaraan Juksun kanssa. Ilma täällä +0, siellä -1. Täällä metsässä lumet melkein lähteneet, siellä lunta 20 cm koirankantava hanki, päällä 5 cm pehmeää pakkaslunta, olis ollut helpompi ja hiljaisempi liikkua lyhyillä suksilla kuin jalan.
Joka syksy ekakerralla pakkaslumilla Juksun ajo on jostainsyystä huonoa. Haku kesti melkein tunnin, vaikka jälkiä oli kohtalaisesti. Ajo oli sujuvaa vain, kun jänis meni suoraan, sitten tuli muutaman minutin hukka ja taas sujuvaa ajoa pariminuttia. Kuulosti jotenkin oudolta, kun on tottunut siihen, että kun ajo lähtee, Juksulta menee vajaa puolituntia jäniksen käyttäytymisen tutkiskeluun (siinä on pikku katkoja) ja senjälkeen sujuvaa ajoa, 10-30 sekunnin katkoja, kun jänis vaihtaa suuntaa. Normaalisti neljän tunnin aikana tulee kahdesta kolmeen 5-10 minutin hukkaa. Nyt ei muuta tullutkaan kun hukkaa... no huomenna uusiksi.
Jussin Kim ajeli kolmetuntia (oli aloittanut aikaisemmin) oikein sujuvasti, ei ollut monta hukkaa. Jänis teki melko isoa lenkkiä, oli välillä kuulumattomissa, meillä oli reilu pari kilsaa väliä. Kimillä on selvästi matalampi ääni, mutta hyvin kuuluva.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Joulu 21, 2007 10:39 pm

Pe 21.12. Juksun kanssa metsälle. Yöllä oli satanut vajaa kaksi cm uutta lunta ja lämpötila oli +- 0. Koira irti vähän jälkeen yhdeksän, haki 12 minuttia. Ajo oli tyypillistä Juksun ajoa, pari vajaan viiden minutin katkoa, puoleltapäivin yksi noin 10 minutin hukka, Sitten siirtymää melkein kaksi kilsaa, siellä pyöri sitten melkein kolmeen saakka, sitten toinen kymmenen minutin hukka. Yritin huutaa/ottaa koiran kiinni, oli vajaan 50 metrin päässä, tuloksena pers´lähtö. No sitten sama lenkki toiseen kertaan, kuin aamupäivällä..., kävelin autolle ja istuin siinä klo 19.00 saakka kuuntelin välillä ajoa ja soittelin kavereille. Ajo siirtyi lopulta maantienviereen, ajoin autolla paikalle, koira ruli lopulta niin lähelle maantietä, että tuli huutamalla pois. klo oli 19.36.
Jäniksestä oli päivänaikana 11 näköhavaintoa, mutta oli senverran kaukana, etten ampunut kertaakaan, metsässä on hankala/raskas kävellä kun hanki rahisee ja pettää jalan alla kävelymatkaa kertyi päivän mittaan lähes 10 km .
Kuva
tällainen oli aamu. tänään...
Kuva

ja tällainen päivä..., ei oo aurinko kovin korkealla.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » La Joulu 29, 2007 7:43 pm

Kuva

Su 29.12. tämmöisestä maisemasta lähti jänis karkkona minun ja Juksun edestä tänään tasan klo 10.00. Ei ehditty kun 50 metriä tieltä pois...
Lämpötila oli aamulla +0, tyyni, kuulas aamu. Jänis teki pitkää lenkkiä ja oli muutenkin valpppaana, ei mitään mahdollisuutta vaihtaa passipaikkaa sujuva-ajoisen koiran "käskiessä" jänistä. Ensimmäinen takkuaminen tuli varttia vaille kaksitoista, kun jänis kulki 300-400 metriä aivan kierällä jäällä olevaa tietä pltkin ja hyppäsi ojaan ja kulki jäistä ojanpohjaa pitkin viisikymmentä metriä nousi jängälle ja jatkoi menoaan. Puoli yhdeltä Juksu oli selvittänyt tämän (meni tämän ns nokkimalla) ja ajo jatkui, läksin kävellen perään, kun kuulosti menevän vain poispäin.

Kuva

Tällaiseen maisemaan lopeteltiin päivä klo 15.30..., ilma kylmeni selvästi siinä puoli kolmen maissa ja ajo melkein katkesi, pari tupuraa tuli ja sitten hyytyi. Huutelin koiraa pois jo kolmen jälkeen, mutta näköyhteydelle piti kävellä, ennenkuin tuli kutsumalla.

Kuva
...ja tällaista jälkeä tuli hangelle autolle kävellessä. Ei pisaran pisaraa punaista...
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Tammi 04, 2008 9:04 pm

Pe 4.1.2008 Tämän vuoden ensimmäinen jahtipäivä. Oltiin Juksun kanssa siinä hämärän silimässä jahtimailla, irti noin 9.30. Keli -6 astetta pakkasta, sateli kuivaa pakkaslunta sentin verran. Eipä kauan haeskellut, meni metsään ja vajaa satametriä ja ajo. Piti ihan tarkistaa... kuusikon reunassa oli yösyönnös ja siitä oli pupu siirtynyt muutaman kymmenen metriä pajukko-/koivikkorisukkoon ja makuus oli melko tiheässä latvastaan maassa olevan pajurisukon alla.
Koiralle ja jänikselle tämä on mukava keli, hanki kantaa ja melkopehmoista lunta muutama sentti, mutta miehen alla hanki särkyy ja antaa kauas kuuluvan äänen muuten tyynessä säässä. Niinpä passaaminen oli onnen kauppaa ja ajo kierteli välillä kuuluvuuden rajalla.
Kolme näköhavaintoa ennen puoltapäivää... ei ampumatilannetta.
Tein kuusen risuista nuotion puoliltapäivin... tuntui koiralla olevan hukka.
Paistelin makkarat ja join teet... mitään ei kuulunut. Kaivelin tutkan taskusta ja katselin sillä, haukunilmaisin vilkutti vihreää valoa koko ajan, ajo oli siirtynyt metsätien toiselle puolen. Varmaan kuivien risujen katkomisesta aiheutuneet terävät "pamaukset" olivat pelottaneet pupun.
Kävelin tielle, mutta ääntä ei vieläkään kuulunut, vihreä kyllä vilkutti.
Kävin autolla kuuntelemassa toiselta tieltä, mutta ajo oli niin sopivasti puolessavälissä, että sieltäkään ei kuulunut mitään. Palasin alkuperäiseen paikkaan.
Olin jo lähtemässä kävelemään tutkan näyttämää paikkaa kohti, kun haukku alkoi kuulua. Vartin päästä tuli jänis samoja jälkiä tielle mistä olivat menneet koiran kanssa aiemmin tien yli. Jänis pysähtyi ensin toiselle penkalla otti pari loikkaa ja pysähtyi toiselle puolen... Pam Juksun eka jänis tälle vuodelle. Oottelin koiraa tuntui tulevan samoja jälkiä, sitten tuli muutaman minutin hiljaisuus... ja pers'lähtö. Ajo kääntyi takaisin sinne mistä tulikin. Suolistin eka jäniksen, nostin autoon ja eikun koiran perään. Kello oli vähän yli kaksi. Kävelin kolmisensataametriä läpi tiheähkön petäjätaimiston, ajo tuli takaisin. En nähnyt jänistä, koira tuli melko läheltä ohi, huusin, pani suun kiinni, eteni hiljaa ja jatkoi haukkua yli sadan metrin päässä. Etsin sopivan passipikan ja jäin oottamaan. Kahdesti kulki melko läheltä, mutta sitten teki pitkän lenkin. Valo alkoi olla kuusikossa melko vähissä, kun ajo tuli takaisin. Iso jänis tuli kuusten välissä melkein kohti. Juoksi parikymmentä metriä, pysähtyi, juoksi taas parikymmentä metriä ja pysähtyi hetkeksi. Koira tuli vajaan sadan metrin päässä takana. Oli jo niin hämärää, että laskin jäniksen menemään, ei olis tullut pääosumaa..., menin jäljelle, ootin, kun Juksu tuli lähelle ja sanoin, että se kyllä riittää tälle päivälle. Kytkin koiran ja käveltiin autolle, kello oli vartin yli neljä.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Tammi 13, 2008 9:12 pm

Su 13.1. Juksun kanssa vähän myöhässä metsälle, koira irti klo 10.10. Alkaa olla tienrei'ät tukossa ja hommassa vähän extremen tuntua. Kettuporukka oli kokoontunut matkanvarrella neuvonpitoon... Eilen ampuneet kaksi repolaista S-Iinalta, tänään oli A-Katan vuoro, en tiijä vielä kuis kävi.
No meidän reissu meinasi tyssätä alkuunsa, ajelin eilistä maasturin jälkeä maantieltä puolitoista kilometriä maastoon yhteen teiden risteykseen, oon bruukannu lähteä siitä metsään. Lunta oli kuitenkin niin paljon, että auto "istahti" osaksi ajoradalle, eikä siirtynyt kumpaankaan suuntaan. Ainoa työkalu oli metsäsukset, jolla suomin auton alta enimpiä lumia ja uusi yritys... tulos sama, kiinni ollaan. Ajattelin juuri Jukka Peetä, kun puhelin soi. Jukka oli ostanut vajaa kuukausi sitten kettuhommiin pikku maasturin, jota kehui varsinaiseksi jahtiautoksi. Puhelimessa oli Jukka, telepatia pelasi hyvin. Kerroin Jukalle tilanteen ja oli tulossa muutenkin melko lähelle, lupasi nykäistä minutkin kovalle pohjalle. Näin tapahtuikin, puoli yhdeltätoista oli auto parkissa ja ajettu pikkupätkä eestakasin, että pääsen iltapäivällä pois.
Jukka teki nuotion ja paisteltiin makkarat samalla kuunnellen Juksun ajoa, ajo siirtyi senverran, että oli välillä kuulumattomissa. Eipä siinä juuri hukkia ollut, muutamia pitempiä katkoja vain.
Syötiin eväitä ja juteltiin koirista. Kun ajo tuntui siirtyvän pysyvästi kuulumattomiin, mutta tutkan vihreä vilkutti, Jukka vei minut autolla piston päähän, josta jatkoin kävellen ajon suuntaan. Nämä nykyjänikset on jalostunut sellaisiksi, etteivät tule koko päivänä siihen, mistä läksivät, vaan siirtyvät aina eteenpäin. Tämäkin ajo lähti aivan auton vierestä, mutta iltapäivällä yhden aikaan olin ainakin kaksi ja puoli kilsaa autolta, ajo kuului koko ajan, kävi melko lähelläkin, mutta ei tullut kohti, kierteli vaan rämeojituksella. Ei siellä ole niinpaljon reikää, että pääsisi ampumaan, niinpä vain kuuntelin... kahden jälkeen ajo tuli suoraan kohti, seisoin hiljaa paikoillani, olin sellaisen pikku kuusikkokumpareen laidassa, ajo oli mennyt siitä jo pari kertaa toisesta päästä ohi. Jänis tuli niin yllättäen alle kymmenestä metristä vähän viistosti kuusen juuria hyväksikäyttäen, että ammuin reilusti jälkeen. Ei karvaa katkennut, mutta palasi kuitenkin kiertelemään rämeelle ja lähemmäs autoa.
Juksun ajo parani selvästi, oli jo välillä vähän harvahkoa haukkua, vain 60-70 kertaa minutissa, nyt nousi sille normaalille tasolle. Seuraavan kahden tunnin aikana oli kaksi pikaista näköhavaintoa, mutta jäniksellä oli kiire, en ampunut, varttia vaille viisi jänis tuli ojanvarsi risukkoa pitkin minusta kymmenen metrin päästä, kuulin rapinan, mutta en nähnyt mitään. Juksu tuli alle minutin jäljessä, Huusin koiralle, joka tuli vastahakoisesti, mutta tuli kuitenkin luo ja kytkin koiran ja kävelin autolle. Onneksi oli lunta ( melkein polveen saakka, yöllä tuli lisää), pimeässä on mukava taivaltaa, kun on edes jonkinlaiset jäljet. Otsalamppukin unohtui autoon... onneksi sitä on niin myöhään tullut puusta alas, että suuntavaisto on vielä tallella :lol: Autolla puoli kuudelta,sellainen vajaan kuuden kilsan kävelypäivä, maantielle tulo kesti kanssa, kun Jukan auto oli kaivanut jäljet jäätikölle saakka, ja meinasi loppua maavara... huomenna eri koira.
ps. tänään pojilla ohiammuttua kettua...
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Helmi 01, 2008 11:23 pm

Perjantai 1.2.

Jalostusnumeron siitosuroksien tutkiskelussa meni aamuyölle. Olis nukuttanut hyvin, mutta Kaisalla koulupäivä, noustava oli. Korjailin aamulla taulukkoa, heitin sen nettiin ja läksin jahtiin Juksun kanssa.
Ilma oli leuto 1-2 astetta pakkasta, mutta tuuli oli kovaa. Ajelin samoille paikoin kun Juksun kanssa oon bruukannu käydä. Tarkistin, että tutka toimii ja koira irti autosta. Heitin sukset tielle ja olin ottamassa asetta pussista, kun ajo lähti. Vajaa minuutti ja jänis yli tien, vajaa minuutti ja koira myös.
Olin tuulen alapuolella ja kuulin ajon hyvin, laittelin sukset jalkaan ja hiihdin siihen mistä ajo meni yli, tuuli pyöritti lunta ja jäljet oli melkein peitossa, vaikka aikaa oli mennyt alle 10 minuttia.

Ajokin oli vähän katkonaista, joka minuutille tuli ääntä, mutta aina oli muutaman sekunnin taukoja, mikä ei oo Juksulle ominaista.

No siinä hiihtelin tietä edestakaisin pari tuntia, jänis pysytteli 1-2 minutin päässä, sitten siirtyi maantien toiselle puolen tiheään jänkäkuusentaimistoon, missä näkyvyys on 5-15 metriä.

Siellä pyöri toiset pari tuntia, havaintoja oli varmaan toistakymmentä, olin ajon "silmässä", mutta kun ei tullut ampumatilannetta.

Lunta satoi koko ajan, välillä jalkarätin kokoisilla hiutaleilla. Tuuli oli kova, kaakosta tuuli. Se tiesi sitä, että kotona tie maantieltä pihaan saakka oli juoksutuslumen peitossa. No sitä ehtisin murehtia myöhemminkin.

Ajo jatkui tiheässä taimistossa pienehköllä alueella. Tupuran jälkeen ajo tuntui tulevan kohti, näin jäniksen risukossa, tuli 20 metrin päähän vähän aukeammalle, löi jarrut , käännähti ja palasi risukkoon.
Ammuin, juuri kun se käännähti ja laukaus jäi eteen, toinen sattui kuusenoksiin.
Ajo jatkui kiivaana - jos nyt 30 - 40 cm kahlaamista voi kiivaaksi sanoa - mutta haukku oli kiivasta.
Kolmen jälkeen jänis tuli melkein samasta paikkaa, oli aivan terveen näköinen, annoin mennä. Kun Juksu tuli kohdalle, huusin koiran pois, näköyhteys riittää nykyisin. 8500 askelta näytti mittari, vaikka hiihdin.
Huomenna toisella koiralla, lumen suhteen arvasin oikein, pääsin kuitenkin kotia. Illalla käytiin kokoilemassa mm. tulevien CitySport -ajojen palkinnoista.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Helmi 08, 2008 7:48 pm

Perjantai 8.2.
Juksulla oli synttärit 5.2. täytti 9 vuotta. Ei juhlittu, meni ohi huomaamatta...

Hämärä väistyy ja pääsee taas normaaliaikaan metsälle. Otin kortin mukaan, jos vaikka tulisi piirreltyä viivaa vaihteeksi Juksullekin.
Eipä tämä päivä kummemmin eronnut muistakaan Juksun kanssa käymistä päivistä, Erinomainen koekoira on myös erinomainen jahtikoira.
Etäisyys jänikseen näyttää pysyvän 1-2 minuttia ja haukkukynnys 4-5 minuttia.
Samanlaisen paperin olisin piirrellyt tämänpäivän suorituksesta, olispa kooira ollut kenen tahansa.


Ääninäyte 8.2.2008 klikkaa

Kuva

Kuva
Kuva


Erän jälkeen hiihtelin ajon keskelle ja seurasin sitä oli kolme näköhavaintoa, joista yksi olisi ollut ampumatilaisuus, mutta siinä vaiheessa jätin ampumatta sillä seurauksella, että jänis näki, kiersi kaukaa ja siirtyi ainakin kilometrin. Minä perässä, klo 13.10 tuli toinen ampumatilanne ja niinhän siinä kävi et laaki ja vainaa.
Suolistin jäniksen, laitoin reppuun ja hiihtelin autolle päin, koira tuli suksenkannoilla - vähän matkaa. Olin ylittänyt sellaisen pikkujängän, kun haukku alkoi kuulumaan uudelleen. Se eteni risukossa samaan suuntaan kuin minäkin, joten jatkoin hiihtelyä.
Puoli kolmelta jänis meni tien yli - tuplat tuplat ja jänis hävisi risukkoon.
Juksu tuli pari minuuttia jäljessä, totesi tilanteen, painui perään ja 50 metriä ja jäniksen parkaisu. Hiihdin paikalle, Juksu istui kuolleen jäniksen vieressä ja odotti makupaloja.
Satametriä ennen autoa otti vielä kolmannen jäniksen jalkeille, mutta puolen tunnin ajon jälkeen hiihdin jäniksen ja koiran väliin ja kytkin koiran. Melkein seitsemän tunnin päivä, vajaa neljä kilsaa hiihtoa...¨

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ti Helmi 26, 2008 9:19 pm

Tiistai 26.2.
Alkaa olla jahtipäivät vähissä tälle kaudelle. Aamulla oli pakkasta -18, ei meinannut tulla jahtipäivää ollenkaan. Puoli kymmeneltä oli lauhtunut jo -15 asteeseen, eväät reppuun ja maastoon. Ajelin neljäntien risteykseen Juksun kanssa, jälkiä oli ilmaantunut tienreunoille mukavasti. Jätin auton risteykseen ja palasin kappaleen matkaa takaisinpäin, parinsadan metrin päässä Juksu hyppäsi tieltä pois ja lähti seuraamaan yöllistä jälkeä, alle viisi minuuttia ja ajo alkoi. Ajo kiersi jängän ja tuli tietä kohti, jänis meni parilla loikalla tien yli, matkaa 70-80 metriä, Juksu tuli kaksi-kolme minnuuttia jäljessä - ajo jatkui. Muutaman kerran kävi aivan tien vieressä, näin koiran, en jänistä, risukko/taimikko on niin luminen. Ajo siirrähti sitten kuulumattomiin ja pysyi siellä toista tuntia. Hiihtelin perään. Ei jäniksellä ole hätäpäivää, kulki kolmen-neljänkymmenen metrin päässä edessä ja aina tiheimmässä paikassa. Koirasta ei näkynyt kun pää ja selkä. Kolmen tunnin jälkeen tuli hukka, hiihtelin koiran luo ja katselin sen työskentelyä, samanlaiselta uimiselta näytti, kuin eilen Rollen ajo. Löytyi lopulta ja ajo jatkui, meni vaan kauas. On se mukavaa kuultavaa, kun ääntä tulee vuolaasti.
Kävin välillä istumassa autossa ja oottelin ajon lähenemistä, ei tullut, jäi pyörimään harvaan kuusikkoon alueen keskelle. Neljänaikaan hiihtelin koiran luo otin kiinni ja hiihdettiin autolle. Askelmittari näytti noin 9700 lukemaa, en tiedä miten se laskee hiihtometrejä, lähempänä viittä kilsaa kuitenkin, suksillakin upotti 30 cm.
Ei Juksu olis luovuttanut, mutta ei näitä ajoja voi enää ajoksi kutsua, vaikka ääntä tuleekin, saa koira tietenkin liikuntaa, mutta kyllä näillä lumimäärillä (50 - 70 cm hötterölunta) nautittavuus on kaukana.

Juksun kanssa reilu 30 jahti- ja koepäivää, melkein sama määrä jäniksiä (oli hyvä jänisvuosi). Juksu on aina valmis lähtemään mukaan, kuin partiopoika. Ei haittaa matkan pituus tai erillaiset olosuhteet (ei porot, eikä lampaat). Jaksaa yhtä kauan kuin isäntäkin, nyt kun yhteistyö on ollut kunnossa muutaman vuoden -> ihannekoira, tilanne kun tilanne, keli kun keli.
Pari kuukautta lepoa ja sitten pyörälenkkejä... ja uudet koitokset.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Huhti 27, 2008 8:10 pm

Pyöräilykausi alkoi tänään (27.4.) Juksunkin kanssa. Käväistiin sama lenkki kuin Rollen kanssa aamulla, matkaa 15-16 km. Tahti oli paljon rauhallisempi, mutta koko ajan liikuttiin. Murskekasoilla meinasi tulla jäniksen kanssa törmäys ja Juksusta oli vaikeaa kääntyä takaisin, piti taluttaa pyörää satametriä ennekuin päästiin jatkamaan pyöräilyä. :lol:

Tänään 9.5. Juksun kanssa kierrettiin Kehäkankaan lenkki. Aikaa meni noin tunti. Ei erikoisempaa aamupäivällä oli alle +10 astetta lämmintä.

Tänään 15.5. Juksun kanssa Kehäkankaan lenkki (n. 14 km). Ajoittain satoi lunta ja tuuli oli kova, mutta kierrettiin kuitenkin.
Tasaista hiljaista laukkaa ja ravia koko matka, ei tarvitse pysähdellä, kun on niin viileä ilma.

Tänään 24.5. Juksun kanssa Kehäkankaan lenkki (14 km).
Ilma lämpenee... +12 astetta.

Tänään 28.5. Juksun kanssa Kehäkankaan lenkki (14 km).

Tänään 3.6. Juksun kanssa Kehäkankaan lenkki (14 km), +16 astetta.

Tänään 10.6. 14 km lenkki. Tuuli pohjoisesta, oli kylmää...

Tänään 26.6. 14 km lenkki. ... oli kylmää, vettäb satoi... kastuttiin...

Tänään 28.6. 14 km lenkki, +16 astetta, aurinko paistaa... vanhuksen juoksunäyte

Kuva

Tänään 30.6. 14 km lenkki, +20 astetta, aurinko paistaa... onneksi on ojissa vettä.

Tänään 8.7. 14 km lenkki, +11 astetta, pieniä vesikuroja...

Tänään 14.7. 14 km lenkki, +15 astetta, pilvistä...

Tänään 16.7. 14 km lenkki, +18 astetta, puolipilvistä...

Tänään 23.7. 16 km lenkki, +19 astetta, puolipilvistä, lopussa pientä sadetta. Piti palata tarhalle komentamaan muita koiria, kun nostivat metekin, kun Juksu pääsi lenkille... siitä tuo lisäpituus.

Kiitokset kaupingille tienreunojen niittämisestä, ehdin jo purnata parille kaverille... se on turvallisuutta pyöräilijöille, rullaluistelijoille ja kaikille pyörätien käyttäjille, kun koirat juoksee nurmikolla/soralla, eikä vie pyörätietilaa. Toisaalta se säästää koiran polkuanturoita.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » To Elo 14, 2008 10:52 pm

Tänään 14.8. töitten jälkeen otettiin Juksun kanssa varaslähtö ja käytiin poimimassa mustikkamaito yhdessä.
Kaksi ja puolituntia siinä meni vajaa litra mustikoita, mutta ajo lähti yhdeksän minutin haun jälkeen :lol:
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Elo 29, 2008 8:40 pm

Tänään 29.8.testattiin taas yhtä maata. Ilma kuivahko, tuuli vähän.
Koira irti klo 8.07, haki 8 minuttia
Ajoi sujuvasti 65 minuttia, jonka jälkeen ajo riirtyi tuulen alapuolelle ja eteni kuulumattomiin. Oottelin aikani, mutta kun ei tullut takaisin siirryin autolla lähemmäs ja hain koiran ajosta pois 11.07.
Sitten siirryttiin autolla taas muutama kilsa ja hakemaan uudelleen 11.30. Haki melkein tunnin, kun kävi kuittaamassa ja jatkoi hakua. Mulla oli juuri makkaranpaisto meneillään.
Söin makkarat ja join kahvit - mitään ei kuulunut - mutta kun katsoin tutkalla, haukunilmaisin kertoi ajon olevan meneillään. Reppu autoon ja koiran perään - muutama sata metriä kävelyä ja johan haukkukin alkoi kuulumaan. Kuuntelin sitä puoli kahteen saakka - loppuhukka tuli muutaman vuoden vanhakke ojitetulle hakkuukselle, jossa oli ainakin mertin korkuinen saraheinikko. Siinä Juksu yritti parilla haukulla saada jänistä liikkeelle, mutta hukaksi se jäi. Huusin koiran pois ja lähdettiin kotiin, melko tarkkaan kuuden tunnin päivä - riittävä tähän aikaan syksystä - D-lonkkaiselle koiralle :wink: :lol:
Kuva
Kuva

Syksyn ensimmäinen nuotio, ei oo hääppönen, mutta makkara paistui. Tästä se loma alkoi...

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » To Syys 04, 2008 8:11 pm

Tänään 4.9. jahtimaille kahdeksan pintaa. Aluksi suunnitellulla paikkalla oli metsäkoneet laittamassa kuusenkantoja röykkiöihin, menin eri paikkaan. Kävelin koira hihnassa reilun kilsan vyötäröön ulottuvassa heinikossa. Sitten heinikko vähän mataloitu ja laskin koiran irti 8.25.
Tuuli oli kova ja aamuyöllä oli satanut melko rankasti vettä, lämpötila oli siinä + 10 asteen tietämillä. Juksu teki vartin lenkin ja tuli minun tykö, lähdin kävelemään tiheähköön kuusikkoon, jossa pohjalla kasvoi sananjalkoja ja jotain soikealehtistä kasvia. Lisäksi alue on ojitettu muutama vuosi sitten ja viimekesänä lisää - vaikeusastetta riitti. Juksu hävisi samaan suuntaan ja pysähdyin harvahkon kuusikkokumpareen (ei tukkipuita :lol: ) viereen oottelemaan alkavaa ajoa. Viittävaille kymmenen kuului ajoa ja sen kumpareen kunkku tuli kovaa vauhtia, melkein kohti, pysähtyi ja jatkoi matkaa. Oli tosi iso jänis - sen kyllä kuuli Juksun haukustakin. Kahteentoista mennessä olin nähnyt jäniksen neljä kertaa - Juksu 1-2 minuttia jäljessä - vettäkin satoi yhden kunnon kuuron ja sammutti minun kuusenoksarisuista tehdyn nuotion- olin kyllä ehtinyt paistaa makkarat sitä ennen. Sitten ajo hävisi tuulee tunniksi ja hain tutkalla suuntaa ja lähdin perään. Oli ajossa montakin kuulumatonta paikkaa, mutta se johtui kovasta tuulesta, ei jänis hukassa ollut aina oli Juksu vajaa kaksi minuttia jäljessä, kun näin jäniksen.
Yli puolen kilsan kävelyn jälkeen kuului haukku, huusin koiralle ja vihelsin pilliin - Juksu tuli luokse - en kytkenyt koiraa vaan lähdettiin kävelemään autolle päin, kutsuin senverran, että pysyi näköetäisyydellä, kunnes melkein siitä aamullisesta irtilaskupaikasta otti uuden ajon - sitä kesti melkein kolmeen saakka, kun ohiammunnan jälkeen jänis siirrähti ainakin kilsan ja minä perässä.
Ajon loppumaisemaa...

Kuva
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Syys 07, 2008 4:58 pm

Eilen koepäivä, tänään metsällä sekuvaan. Juksu irti tasan 7.00 vanhan revityn osin heinittyneen aukon laidassa. Vanhuus alkaa jo vaivata, oli kuura-aamu, merkkaili yösyönnöksiä neljän eri minutin aikana. Sitten meni sellaiseen ojanvarsiheinikkoon, jossa heinien lisäksi kasvoi lintujen levittämiä viinimarjapensaita, koiranputkea jne. Parin ärjäisyn jälkeen alkoi sujuva ajo.
Sitä kesti tasan kaksi tuntia, sitten tuli hukka ojitetulle n. viisimetriä korkeita koivu- ja männyntaimia kasvavaan metsikköön. Vajaan tunnin haeskelun jälkeen otti siitä uuden lähdön kuljetti sitä puoliyhteentoista saakka, kunnes tuli hukka kivilouhokselle. Hukkaa puolituntia ja perslähtö, ajeli sitä vähän repaleisesti iltapäivän puolelle - toinen koira yhtyi aina välillä ajoon ja siirräytti jäniksen muutaman satametriä, sitten sille tuli hukka ja Juksu kävi perkkaamassa taas ylös. Sellaista ajoa oli viimeinen tunti, otin Juksun pois ajosta n. 15.20. Toinen koira kytkettiin vähää ennen.

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

EdellinenSeuraava

Paluu Ryhmä 6 Ajavat ja jäljestävät koirat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 65 vierailijaa

cron