Tahvonmäen koiruuksia

Re: Tahvonmäen koiruuksia

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ti Marras 30, 2021 1:23 am

Masin kanssa jahtimaillatässä lähellä. Koko aamupäivän satoi lunta, pakkasta -9 astetta, kohtalainen tuuli.
Jälkiä ei näkynyt missään. Tein nuotion ja paistelin makkaraa ja join teetä. Masi kierteli siinä lähistöllä, oli pisimmillään 12 minuttia poissa näkösältä ja oli silloin 83 m päässä nuotiosta yhden tiheää kuusentain kasvavan ojan varressa. Ei saanut sieltä mitään ja tuli istumaan nuotion viereen.

Kuva


Kun olin jo syönyt makkarat ja laittanut Masille kuoret ja oman makkaran auton takakonttiin, niin nostin koiran autoon ja lähdettiin kotia kohti.
Ajelin metsätietä pitkin ja näin tuoreet jäniksenjäljet tiellä. Auto tiensivuun ja koira ulos autosta. Kävelin parisataa metriä yhtä linjaa pitkin, jänis oli mennyt siitä. Masi kulki jälkiä pitkin ja poikkesi metsään, kun jäljet hävisi linjalta. Siihen oli tullut myös kettu ja lähtenyt jäniksenjäljille. Masi touhusi metsässä noin puoli tuntia, tuli "kuittaamaan" ja läksi uudelleen. Ei kuitenkaan vielä löytänyt kumpaakaan, vaan tuli jonkun ajan kuluttua takaisin, Palattiin autolle. Alkoi jo kovasti hämärtää...

KuvaKuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Tahvonmäen koiruuksia

ViestiKirjoittaja Kalevi » La Joulu 04, 2021 5:22 pm

Lauantai, pakkasta -11 - -15, tyyni ilma, ohut uusi lumi.
Masin kanssa metsään, ajelin ensin metsäteitä, ei näkynyt jäniksenjälkiä. Ketunjälkiä oli jokatien varressa. Käytiin ensin yhden metsätien päässä, ei ollut minkäänlaisia jälkiä, tunteroisen koira pyöri auton ympärillä, 0-80 m.
Yhdet jäljet huomasin kun olin jo poistulossa, laitoin auton parkkiin ja koiran kanssa jäljille.
Toista tuntia kierrettiin jälkiä ja syönnöspaikkoja, mutta ei Masi vielä törmännyt jänikseen, vaikka kulki kyllä varmaan kaikki syönnösjäljet. Jäljet meni sit sellaiseen tiheikköön, katajia, koivunvesoja, pajunvesoja, kitukasvuisia kuusenkäkkäröita... sieltä haeskeli 50-80 m etäältä, mutta ei löytänyt. tultiin sit autolle, kun pakkanen vaan kiristyi, lopussa -15 astetta. Ehkä ensikerran, jos löydetään tuoreet syönnökset...

KuvaKuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Tahvonmäen koiruuksia

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Joulu 19, 2021 8:58 pm

Masin kanssa ulkoilemassa, ajelin mettätietä louhoksen ohi. Siinä oli kettuporukka kokoontunut, repo oli juuri mennyt reikään, suunnittelivat miten saada se pois.
Minä jatkoin toisen tien varteen, oli yhdet jäniksenjäljet, jotka näyttivät melko tuoreilta. Empä lähtenyt tuoreempia hakemaan, vaan lähdettiin Masin kanssa seurailemaan niitä.
Jänis oli käynyt samassa kuusikossa useamman kerran, oli kaksi polkua, jotka menivät Tieksojokea kohti. en lähtenyt jängälle rämpimään, seurailin vaan kuusikkorinnettä, oli useassa kohtaa pysähtynyt syömään. Masi kulki kyllä jälkiäpitkin ja minä seurailin vähän kauempana. Ei kuitenkaan saatu ylös, lie mennyt koivikkojängälle Tiekson suuntaan. Masi ei lähde vielä kahtasataa metriä kauemmas minustä, ei oo vielä niin tuoreita jälkiä löydetty, että kiinnostais perkata jänis oikeasti ylös.
Tultiin sit takaisin tielle n puolen kilsan päähän lähtöpaikasta, menin yhtä linjaa pitkin toiselle puolen ja kiersin tiheän taimistoalueen. Siellä ei ollut minkäänlaisia jälkiä. Tultiin sit autolle ja vaihdettiin paikkaa. Matkaa koiralle kertyi hiukan vajaa neljä km.minulle vähän vähemmän. Pehmyttä pakkaslunta on kengänvarren mitta, helppoa vielä kävellä, jos vain maasto olis tasaisempi.
Aikaa lenkkeihin kului noin pari tuntia.

KuvaKuva

Toiseen tien varressa ei kanssa näkynyt jälkiä, mutta lähellä mettäautotien kääntöpaikkaa oli vanhat lumenpeittämät jäljet.
Laskin Masin hakemaan ja tein pikku nuotion ja paistoin makkarat.

Kuva


klikkaa....

Kuva


Masi haeskeli siinä 50-100 metrin matkalla, ei oikein lähtenyt yksin metsään, selaili vain tienreunoja. Kävi kuiten haeskelemassa niitä vanhoja jälkiä, mutta tuloksetta. Tunnin verran siinä oottelin ja söin makkaroita, mut kun Masi alkoi pyöriämelkein jaloissa , laitoin sen autoon ja ajeltiin kotiin.
Saas nähä ,kauanko menee, ennenkun uskaltaa irtautua kunnolla hakemaan, täyttää 22.12. 7 kk.

Kuva
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Tahvonmäen koiruuksia

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Tammi 03, 2022 10:55 pm

Vuoden 2022 ensimmäinen jahtireissu Tahvonmäen Masin/21 kanssa . Kun itse kulkee mukana, koira hakee 30-80 metrin etäisyydeltä. Ei vain löytynyt aivan tuoreita jälkiä, kulki iltayön lumenpeittämiä jälkiä noin kaksi tuntia. Ei vaan saatu ylös. Positiivistä, että alkaa irtautua näkösältä jo pisimmillään 20 minuttia. Siitä se lähtee. Tein nuotion, niin kävi katselemassa vanhoja jälkiä 100 metrin päässä, jäljet tuli tielle ja siitä palasi nuotiolle. Söin makkarat ja annoin koiralle ja ajeltiin kotia. Pakkasta oli -12 astetta, lunta metsässä noin 40 cm, minä kävelin kilometrin, Masi kahdessa paikkaa yhteensä melkein 7 km.

KuvaKuva

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Tahvonmäen koiruuksia

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ke Tammi 05, 2022 5:33 pm

Tänään Masin kanssa kolmisen tuntia jahtimailla. Edellisen kerran toisinto, viihtyy nyt muutaman minutin maastossa yksin.
Toisessa paikassa en lähtenyt mukaan, kävi alle 100 m päässä katselemassa vanhoja jälkiä, poissa pisimmillään viitisen minuttia. Saa nähä, milloin oivaltaa homman.
Lunta satanut joka päivä/yö muutaman sentin, ei oo tuoreita jälkiä ja metsässä lunta jo nelisenkymmentä senttiä, ei viiti kovin pitkiä matkoja kahlata.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Tahvonmäen koiruuksia

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Tammi 24, 2022 11:35 pm

Masin kanssa samassa paikkaa, kun eilen Kartun kanssa. Parissa kohtaa metsätiellä oli tuoreita ketunjälkiä, siksi menin "vanhoille jäljille". Tuli käveltyä neljä kilometriä samaa mettätraktorin aurattua jälkeä kun eilenkin. (Tien päässä hakkeeksi harvennettua nuorta metsää, siksi aurattu). Masi kävi aina kuusikon kohdalla tutkimassa vanhoja jälkiä. Kuusten juurella varmaan "karppakeli", ei upottanut pentua.

Palasin autolle ja tein nuotion ja keitin tämän vuoden ensimmäiset pannukahvit.

Kuva


Masi kävi tutkimassa pisimmillään 280 m päässä jotain, ei kuitenkaan kuulunut ääntä, positiivistä oli, että ei jäänyt nuotiolle, vaan kierteli alle 200 metrin päässä tien molemmin puolin eilen Kartun ajamia jälkiä.

klikkaa kuvaa...
Kuva

Siitä se itsevarmuus kasvaa, täällä ei oo mikään kanitarha, on kuitenkin jonkinverran jäniksiä.

Karttu saanut ajon jokakerta, kun laskenut irti nyt lumella. Sillion kuuralumella ääntä ei kuulunut, vaikka jälki näytti ajojäljeltä.

Kuva
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Tahvonmäen koiruuksia

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Tammi 30, 2022 10:26 pm

Masin kanssa makkaranpaistossa. Oltiin yhdentoista tienoilla maastossa, metsätien varressa oli lumisateen loppupuolella jänikset menneet monesti tien yli ja taas takaisin. Ajelin entiselle nuotiopaikalle - oli joku käynyt eilen aivan tien päässä, olisko ollut kettumies. Siellä on myös ketunjälkiä ja ne näyttää kiinnostavan Masia yhtäpaljon kun jäniksenjäljetkin.
Kovasti kierteli metsätien molemmin puolin aina kun oli ylimenojäljet, mutta ei riittänyt sinni mennä vielä riittävän kauaksi., että olis saanut ajon.
Hyvä kuitenkin, että alkaa pysyä jo varttitunnin verran metsänpuolella. Jospa se siitä...

Tein nuotion ja keittelin kahvit ja paistoin makkarat. Masi haki toista tuntia pisimmillään parinsadan metrin päässä jäniksenjäliä, tuli sitten tielle ja nuotiolle...

Kuva

klikkaa...

Kuva
Kuva
Kuva


Kello oli jo vähän yli kahden, niin otin koiran autoon annoin paistetun makkaran ja ajeltiin hiljakseen kotiin - lumitöihin.

Kuva



Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Tahvonmäen koiruuksia

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ke Helmi 02, 2022 5:44 pm

Sama paikka ku viimeksi. Oli tie aurattu loppuun saakka. Noin 1 km. Ei ollut uusia jälkiä, Masi haeskeli tien kahtapuolta vanjoja jälkiä... ei löytänyt. Kävelin tienpäähän ja takaisin, kun masi ei tarttunut mihinkään jäleen, laitoin sen autoon ja vaihdettiin paikkaa.


Kuva


Sielläkin oli jäniksenpolkuja, mutta ei tuoreita. ei kiinnostanut mennä 100 m kauemmas. Sieltäkin lähdettiin sit pois. Ajelin metsäautoteitä, oli jälkiä, en laskenut koiraa - kyllä kolme tuntia riittää tässä vaiheessa.



Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Tahvonmäen koiruuksia

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ke Helmi 02, 2022 5:58 pm

Sama paikka ku viimeksi. Oli tie aurattu loppuun saakka. Noin 1 km. Ei ollut uusia jälkiä, Masi haeskeli tien kahtapuolta vanjoja jälkiä... ei löytänyt. Kävelin tienpäähän ja takaisin, kun masi ei tarttunut mihinkään jäleen, laitoin sen autoon ja vaihdettiin paillaa. Sielläkin oli jäniksenpolkuja, mutta ei tuoreita. ei kiinnostanut mennä 100 m kauemmas. Sieltäkin lähdettiin sit pois. Ajelin metsäautoteitä, oli jälkiä, en laskenut koiraa - kyllä kolme tuntia riittää tässä
vaiheessa.

Kuva

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Tahvonmäen koiruuksia

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Maalis 13, 2022 9:21 pm

Tahvonmäen kennelin isäntä, Pentti 8.3.2022 täytti 86 vuotta.

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Tahvonmäen koiruuksia

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Elo 28, 2022 9:52 pm

Syksy 2022

Tahvonmäen Masin kanssa käyty pari kertaa tuossa lähimaastossa.

Ensimmäinen kerta meni tienreunojen tutkimiseen ja minun silmälläpitoon. Se oli sellainen kahden tunnin lenkki.

Toinen kerta oli hiukan parempi, kävi jp muutamia minutteja metsänpuolella noin 100 m etäisyydellä tutkimassa luontoa. >Ei kuitenkaan löytänyt mitään mielenkiintoista. Oli taas parin tunnin rupeama.

Tänään otin Kurkilammen Kartun kaveriksi - ovat samassa tarhassa - ; ajattelin, että lähtee Kartun markaan ja oppii vähän laajahakuisemmaksi.
Alussa näin näytti käyvän, mutta puolen tunnin yhteishaun jälkeen Masi tuli minun luo ja haeskeli tienreunoja noin parin sadan metrin matkalta molempiin suuntiin. Välillä kävi metsänpuolella pikkulenkin ja palasi minun tykö.
Kun Karttu palasi ensimmäisestä ajostaan jäniksenpoika suussa ja laski sen minun jalkoihin, meinasi Masi ottaa sen ja viedä mennessään, mutta kun pokanen rääkäisi, pudotti sen ja katseli vierestä. Lopetin jäniksenpojan ja vei autoon.

Kartun toisen haun mukaan läksi ja viipyi poissa melkein tunnin, palasi sitten nuotiolle. Kuunnteli kyllä ajoa, mutta ei mennyt mukaan.
Pyöri siinä 200-300 m tien kahtapuolta klo 14.00 saakka, kunnes aukaisin auton takakontin, niin sinne hyppäsi makoilemaan.

Juosenteli kuitenkin 15,67 km, 6,77 km/h. Aloitettiin klo 8.45.

Saas nähä, tuleeko jahtikoiraa... :shock:
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Tahvonmäen koiruuksia

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ke Elo 31, 2022 7:28 pm

Tänään Masin kanssa jahtimaille vaille 10. Ilma viilenee, enää +8 astetta, aurinkoinen tyyni sää.
Ensimmäinen haku oli melko lähihakuista, kierteli kuitenkin max 200 m. Minä siinä ootellessa asensin Vitaraan takarekisterikilven, oli toisesta päästä irti. Laitoin palaset sisälokasuojan muovista vahvikkeeksi, jospa nyt kestä...

Masi tuli autolle, aukaisin takaluukun, niin hyppäsi sinne. Oli noin tunnin haku.

Siirrtyttiin reilu kilometri ja läksin yhtä metsätraktorin ajouraa pitkin hiljakseen kävelemään. Siinä se tutkiskeli uran molemminpuolin, teki välillä pikku pistoja metsään. Pysähdyin aina, jatkettiin kun tuli luo.

Kävelin ajouran päähän 350-400 m ja jäin sinne kivelle istumaan ja selaamaan puhelinta. Niin Masi suurensi lenkkiä ja kohta alkoi edetä suoraviivaisesti noin 200 m, jäi siihen hetkeksi syhertämään ja matka jatkui. Teki sellaisen pyöreän lenkin ja viipyi sillä lenkillä 13.30 saakka. sitten tuli 120 m päästä menojäljille ja siitä minun luo.

Olin juuri paistamassa makkaraa, niin Masi palasi siihen, mistä tuli ajouralle. Oli senverran mutkaa, etten nähnyt, minkä jäljessä oli. Yhtään haukahdusta en kuullut.

Kuva

Oli tosi mukava olo, kun koira alkoi näyttämään oikeita tapoja, taitaa, taitaa...

Kun olin syönyt makkarat, soittelin torveen, Masi tuli 112 m minun luo, käveltiin autolle, tarjosin vettä, ei huolinut, ajeltiin kotiin :-)


KuvaKuva

KuvaKuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Tahvonmäen koiruuksia

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Syys 04, 2022 5:47 pm

Masin vuoro. Oltiin yhdeksältä jahtimailla. Ilma oli viileä +6 astetta, pilvinen, heikkoa tuulta.
Laskin Masin hakemaan ja jäin itse selaamaan nettiä autossa istuen.
Masi teki muutamia pistoja joka suuntaan, mutta tuli muutaman minutin päästä takaisin.
Nousin autosta ja läksin vanhaa metsäkoneen polkua metsään. Masi pyöri ympärillä ja tuli aina minun jäljille, kävi kuitenkin lähes 200 m tekemässä lenkkejä, ei vaan tarttunut mihinkään. Puolivälissä tein nuotion - ihan vaan, että kora ymmätää, että jään siihen pidemmäksi aikaa.

Kuva


Masi kävikin useamman lenkin ja oli useita minutteja lenkillä, ei kuitenkaan törmännyt jälkeen, eikä karkkoja lähtenyt.
Nuotio hiipui, niin lähdettiin kaartamaan takaisin autolle. Masi kyllä juoksenteli aluetta ristiin rastiinnoin 150 m säteellä, ei löytynyt :-(

Kuva

KuvaKuva

Paikan vaihto. Ja uusi lenkki. Koira kyllä liikkuu, kun minäkin liikun. Kävelin hiljakseen Harjumaan ympäri, ei siellä ollut elämää - ei edes puolukoita :-(

Masi teki samanlaisia lenkkejä, kuin ensimmäisellä lenkilläkin. Pisimmillään oli poissa vajaan 20 minuttia, ei kuulunut ääntä.

Toinen nuotio ja makkaranpaisto ja kahvitauko.

Kuva
Masi kävi tutkimassa vanhaa taimistoa, tuli sitten nuotiolle, niin lähdettiin kotia.

Kuva

KuvaKuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Tahvonmäen koiruuksia

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ti Syys 06, 2022 11:12 pm

Masin kanssa tuohon lähelle, voi alkaa satamaan. Tein heti nuotion ja keitin syksyn ensimmäiset pannukahvit.

Kuva

Masi haeskeli siinä ympärillä, teki pari 150 pitkää pistoa, ei löytänyt mitään, eikä jäänyt "syhertämään", vaan tuli nuotiolle.
Join kahvit, otin aseen autosta ja lähdettiin yhdessä etsimään, josko jostain löytyisi ajettava. Masi virkistyi selvästi, kun läksin mukaan ja haesleli noin 10 minutin reissuja. Aina kun koira läksi uudelle hakulenkille, pysähdyinja oottelin että tulee takaisin ja vaihdettiin vähän suuntaa.

Kuva

Lopulta alkoi kuulua pentumaisia haukahduksia ja sitten tiheämpää pentumaista ajoa. Masi sai jäniksen ylös 110 m

Kuva

Ajoa kesti 29 minuttia, lopussa muutamia haukahduksia, eteni, ei muuttunut enää ajoksi. Memin autolle, virittelin nuotion uudelleen ja paistoin makkaran.

Kuva


Masi tuli noin tunnin kuluttua nuotiolle, pyöri siinä vähänaikaa ja läksi selaamaan ajojälkeä. Kiersi koko lenkin uudelleen, ei löytänyt vaan tuli nuotiolle.

KuvaKuva


Vaihdettiin paikkaa, mutta enää ei ollut sellaista tekemisen meininkiä kuin alussa. Lähdettiin kotia, annoin kuitenkin vettä ja vähän muroja palkaksi hyvästä päivän suorituksesta.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Tahvonmäen koiruuksia

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ke Syys 07, 2022 10:55 pm

Tänään Simossa tutustumassa Masin siskoon Mariin.

Ulkonäoltään on minun Loukonpuron Tatin näköinen. Oli vähän tukevassa kunnossa, ninku Pentin koirat näin kesän jälkeen yleensäkin ovat.

Kasvattaja on tehnyt erinomaista työtä, koirat tulevat kutsusta luo ja ovat kytkettävissä haluttaessa. Myös Masi.
Mari erkani rivakasti useita satoja metrejä, oli pois kymmeniä minuutteja ja otti yhteyttä sopivasti.
Erittäin kehityskelpoinen koira, jos saa harjoitusmahdollisuuksia riittävästi.

Ulkomuodollisesti vähintään SAn koira , nyt vähän ylilihavassa kunnossa, erittäin miellyttävä kokonausuus.

Vaatii vain lisää harjoituskertoja... kyllä se siitä.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

EdellinenSeuraava

Paluu Ryhmä 6 Ajavat ja jäljestävät koirat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 48 vierailijaa