Kuusitarhan Rolle

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Helmi 25, 2008 7:44 pm

Maanantai 25.2.

Kaisa kouluun ja Rollen kanssa metsään. Puhtaat metsät, ei "hiiren hyppyä" missään. Lunta satanut 40 cm viikonloppuna ja nyt aamulla.
Kaikenkaikkiaan lunta on 50 -70 cm. Pohjalla ollut hanki on hautunut pois, vain karkeus on jäljellä. Suksillakin upottaa 30 cm.
Haki toista tuntia, sitten vajaan kilsan päästä lähti. Iso jänis pyöri tiheässä koivu- ja mäntyvesaikossa, välillä kävi heittämässä kuusikossa lenkkiä ja palasi tiheään koivuvesaikkoon.
Ensimmäiset kaksi tuntia kulki oikein mukavasti, sitten puolentunnin hukka ja taas mentiin. Vauhti alkoi hiipua ja ääni meni narttumaiseksi. Kolmen ensimmäisen tunnin aikana neljä näköhavaintoa ja pari ampumatilannetta.
Ei jäniskään pitänyt kiirettä, eikä lenkkikään ollut kovin suuri. Viidennellä tunnilla oli hiljaisuutta saman verran kuin ääntäkin. Hiihtelin vesaikon sekaan ja kolme kertaa jänis ja koira meni kahdenkymmenen metrin päästä, koira oli 30-40 metriä jäljessä ja piti vain sellaista ukinaa, ei ollut enää kunnon ajoa.
Kahdenjälkeen jänis tuli aivan suoraan kohti 15 metrin päähän, pysähtyi ja vaihtoi suuntaa. En ampunut - Rolle tuli vajaan minutin perässä jollainlailla haukkuen, mutta haukku loppui siihen ja tuli hukka.
Kolmen jälkeen näin koiran, huusin ja läksin hiihtelemään autolle. Rolle tuli ladulle ja seurasi autolle... ei ois tainnut toinen erä riittää ykköseen, oli senverran repaleista.

Kolmekymmentäkahdeksan jahti ja koepäivää ja melkein yhtämonta jänistä. Rolle on erinomainen metsäkoira... ei vain kestä useampaa päivää peräkkäin, sulalla liian nopea, lumella tiukka. Rakenteeltaan liian lyhyt, jyrkkälantioinen (A-lonkat) väsyy helposti.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Huhti 27, 2008 10:51 am

Tänään 27.4. Rollen kanssa lenkillä. Sama tahti jatkuu kuin metsälläkin - ensin juostaan täysillä eka kymmenen kilsaa, sitten vähän rauhallisemmin.
Meno on kyllä hallittua, ei vetele, eikä hypi mihin sattuu, mutta vauhti on kovaa. Samasta syystä niitä "katkeamisia" ja nilkutuksia tulee syksylläkin ja palautumiseen menee siiten pari päivää.
No pyöräilyssä on se etu, että minä voin määrätä vauhdin ja matkan pituuden... kyllä se siitä.
Ensimmäiset 15-16 km takana kuulakkaassa kevätaamussa. Soratie oli vielä märkä loppumatkasta, tultiin samaa rataa takaisin. Teeriä soitimellä kymmenkunta kappaletta...

Tänään 4.5. Rollen kanssa 14-15 km lenkki. Ilma lämpenee...

Tänään 9.5. illalla kahdeksan jälkeen Rollen kanssa Kehäkankaan lenkki, oli melko viileää + 6-7 astetta. Melkein tunteroinen siinä tuhraantu...

Tänään 25.5. Kehäkankaan lenkki (14 km), +12 astetta...

Tänään 1.6. Rollen kanssa lenkille. Ei siitä tullut mitään, kun Rolle ei halunnut lähteä kotoa pois, yritin houkutella sitä juoksemann - vajaan kolmen kilsan päässä käännyin pois, kin joka sadanmetrin pääddä löi jarrut päälle. Tulomatka tultiin sujuvasti normaali laukalla. :lol: Luonto se on, joka tuotakin teetättää...

Maanantai 2.6. Kehäkankaan lenkki (14 km), +16 astetta...


Sunnuntai 15.6. Kehäkankaan lenkki (14 km), +14 astetta...

Tiistai 24.6. Kehäkankaan lenkki (14 km) ...

Lauantai 28.6. Kehäkankaan lenkki (14 km) ... +17 astetta, oli hölkkäämistä, mutta pääasia, että koira saa liikettä. Kamera sano, että vaihda paristo... jäi juoksunäyte ottamatta.

Lauantai 5.7. Kehäkankaan lenkki (14 km) ... +11 astetta, kova (vasta)tuulio.
Rollen juoksunäyte (ravi).
Kuva

... ja laukka, jota Rolle mieluummin menee...)

Kuva

Torstai 10.7. Kehäkankaan lenkki (14 km) ... +11 astetta, pilvinen, kostea syksyisen oloinen sää.

Lauantai 12.7. Kehäkankaan lenkki (14 km) ... +18 astetta

Torstai 17.7. Kehäkankaan lenkki (14 km) ... +18 astetta, sen samaisen soralouhoksen kohdalla, jossa sattuu ja tapahtuu aina jotain, meni nyt kaksi poroa tien yli vajaan 20 metrin päästä. Eipä Rolle juuri niitä noteerannut, vaikka pysähdyin, kun jäivät hakkuuaukolle toljailemaan.

Sunnuntai 20.7. Kehäkankaan lenkki (14 km) ... + 22 astetta. Taisi olla viimeinen pyörälenkki, ainakin siihen saakka, kunnes tienvarsiheinikot on niitetty. Kymmenen kilsaa asfaltilla (4 km soralla) syö polkuanturat niin ohkaisiksi (merkkejä on), että se on kausi pilalla, jos loput kuoriutuu ensimmäisellä metsäreissulla, kun koirat innoissaan vetävät muutaman tunnin 110:llä metsässä.

Rolle saanuut pyöräliikuntaa tähänmennessä 250 - 300 km.
Loput hoidetaan sitten elokuun 20 pvän jälkeen.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Elo 25, 2008 8:56 pm

Ja näin pyöräily on auttanut, Rolle kolmatta kertaa irti.

Sorry tuo "no voor" ei sotaa. Olen kyllä samaa mieltä....
Vaihdettiin sitten paikkaa kolmisen kilsaa ja hakemaan... Haki 154 min ja perslähtö - ajoa 8 minuttia - loppuerä hakua, ei löytynyt jatkoa. Laitoin koiran kiinni ja kotiin. Koiran vaihto...
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » La Elo 30, 2008 3:13 pm

Tänään 30.8. Rolle irti klo 7.00. Koemaiden testausta.
Kuulakas aamu. Lämpötila +3-4 -astetta, navakkaa pohjoistuulta. Puolipilvinen, kuiva keli.
Haki 11 min.
Ajoi ensin 2.5 tuntia (tunnin verran melkein yhtäjaksoista hukkaa), kaksi näköhavaintoa ajettavasta , koira kiinni jäljen päältä (alkukevään jänis), jäljessä vajaa kaksi minuttia. Paikan vaihto noin kilsanverran.
Nuotion teon aikana hakua vajaa 20 min. ja uusi lähtö.
Koira kiinni 12.20 jäljen päältä, jäljessä noin kaksi minuttia (aikainen jänis).
Viiden ja puolen tunnin aikana ajoa noin kolme tuntia, loput hukkaa.
Ehkä olis nippanappa riittänyt ykköseen. Ääni alkaa olla kohillaan, haukkutiheys yli 90 kertaa minutissa.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Antti » La Elo 30, 2008 5:55 pm

Milloinka kaksikko starttaa?
Nyt on syksy!
Antti
 
Viestit: 72
Liittynyt: Ke Maalis 05, 2008 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » La Elo 30, 2008 10:21 pm

Sitten kun kunto on sillä tasolla, että pysyy kaksi tuntia alle kahdessa minutissa, näyttää olevan tään hetken haukkukynnys. Kun ei ois noita 20 min hukkia, niin vois startata vaikka heti.
Viimeistään pitkässä kokeessa 15.9 -.
Rakennetaan kunto ensin kohdalleen...
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ti Syys 02, 2008 10:02 pm

Tänään 2.9. Rollen kanssa metsällä. Rolle irti tasan 8.00 haki 2 minuttia. On aivan ilmiömäinen ylösottaja eka jänikselle, sitten kun tulee hukka saattaa kaiva sitä ylös vaikka tunnin.
Niin nytkin, puolentunnin sujuvan ajon jälkeen hukka, ja haki uuden ajettavan. Yritin huutaa ja ohjata alkuperäisen jäniksen jäljelle, mutta ei uskonut, laajensi vaan hakua ja tunnin päästä otti sitten uuden,
jota ajeli eripituisilla hukilla 4,5 tuntia.
Koko päivän pituus oli kuusi tuntia ja sitten otin Rollen kiinni ajosta ja lähdettiin kotiin - ei pannut vastaan.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » La Syys 06, 2008 7:24 pm

Tänään 6.9. Rollen kanssa Tornionseudun Metsästysseurojen mestaruuskisassa. Tuloksena Rollen ensimmäinen ykkönen, 77,88.
Harmittaa vain, kun Lohiajojen osallistumispaikka jäi 0,12 sadasosan päähän tavallaan liian hyvän hakusuorituksen takia. Eka erää haki 4 minuttia - arvosana viiva. Toista erää haki 58 minuttia - arvosana 9. Hakunumero 9. Jos ekaerän hakunumero olisi ollut 10, lopullinen hakunumero olisi ollut 9,5 ja tulos 78,38 ja samalla TMSn mestaruus -> osallistuminen Lohiajoihin.
Näin se joskun käy...
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ke Syys 10, 2008 7:30 pm

Laskeskelin huvikseni Rollen viimekauden hakuajat. Kolmenkymmenen jahtireissun yhteinen hakuaika 664 min. Kaksikymmentäkaksi (22) minuttia /haku.
Kahdenkymmenen viiden (25) jahtireissun haku, kun jätetään viisi pisintä hakua pois ( 84min. - 42min.), hakuaika on 363 minuttia ja 14,5 minuttia /haku.

Tänä syksynä kolmen ensimmäisen harjoituskerran haut olivat 3 minuttia, 11 minuttia ja 2 minuttia, aina eri maastoissa. Nopea haku on Rollen ominaisuus, ei sattumaa.

Koirissa tulisi jalostaa nimenomaan nopeaa ylösottokykyä, hakutavasta riippumatta. Haun tehokkuus on erinomainen ominaisuus, se pitää palkita erinomaisella numerolla.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Syys 12, 2008 3:40 pm

Tänään 12.9.käväistiin Rollen ja Roon kanssa kuuden tunnin harjoituslenkki. Eka-ajoon tuli toinen koira väliin ja Rolle haki toisen jäniksen, hukkaan meni siltä toiseltakin... Toinen jänis siirrähti heti 1 1/2 kilsaa linnuntietä ja minä ajoin autolla vähän enempi ja lähemmäs. Roo ei lähtenyt Rollen mukaan, pyörii jaloissa (hakee muutaman minutin pistoja ...)
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » To Syys 18, 2008 5:51 pm

Tänään 18.9.käväistiin Rollen kanssa Tornion pitkässä kokeessa. Pitkä koe on siitä mukava, kun sieltä ykkösten saanti on sekuvain hakea.
Ilma oli mitä mukavin syysruska, puolet lehdistä puissa komeissa väreissä, toinen puoli maassa. Keli kuiva, kuin mikä... ei kenkä kastunut koko päivänä. Lämpötila +3 - 6 astetta.
Koira irti klo 7.35, haki 20 minuttia.
Ajoi 94 minuttia.
Paikan vaihto ja toinen erä.
Haki 5 minuttia.
Ajoi ensin kahddeksan minuttia, sitten hukkaa reilu puolituntia, sitten ajoa toiset kahdeksan minuttia, sitten hukkaa, sai lopulta jäniksen ylös ja ajoi 20 minuttia, sitten erä olikin täynnä. Ajo kyllä jatkui, kävelin koiran kiinni - ajettava oli alkukevään poikanen, ns kolmevarttinen - kulki mukavasti, mutta kokeen kannalta liian myöhään.
Tulokseksi tulee 60,67 pistettä - että se niistä pitkän kokeen "sekuvain haettavista" ykkösistä :wink:Tämän päivän nuotio.

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Syys 22, 2008 9:04 pm

Maanantai 22.9. Käytiin Rollen ja Roon kanssa Susivaarassa. Muutama aste lämmintä, kova tuuli. Puiden lehdet sai kyytiä, ruska alkaa kalpenemaan.
Koirat irti noin puoli yhdeksältä, Rolle haki alle 15 minuttia, Roo tuli melkein heti näkösälle tuttuun tapaansa. Tunnin kuluttua jänis tuli tietä pitkin kohti, mutta Roo oli välissä... jänis hyppäsi tieltä vesaikon puolelle, Roo ääneti perässä, sitten Rolle. Ajo loppui siihen, tuli loppuhukka. Roo tuli alle 10 minutin jälkeen pois ja Rolle haki ainakin tunnin - eikä saanut enää ylös.
Rolle tuli tielle, kutsuin koiraa ja siirryttiin tien toiselle puolen. vajaa viisi minuttia ja uusi ajo, varmasti eri jänis. Rolle ajeli sitä yli puolituntia kunnes jänis meni isolle kivirakalle ja siihen tuli loppuhukka. (Juksu on selvittänyt sen kivirakan aina, ei oo ollut muuta kuin hidaste).
Kävelin rakan päähän vanhalle nuotiopaikalle ja virittelin tulet ja paistoin makkarat. Roo teki pitkähköjä pistoja (pisin n 20 min.), ei kuitenkaa löytänyt jänistä.
Rolle haki kolmannen jäniksen ja ajeli sitä puoli kolmeen saakka sellaisessa sammaleisessa kivikossa katajapensaiden ja kuloheinän täyttämässä tiheässä maastossa. Olin koko ajan ajon "silmässä", mutta näin vain koiran, kerran näin vilaukselta jäniksen, mutta kun Roo ei ollut näkösällä, jätin ampumatta. Sitten sekin meni ensin kauaksi - aivan kuulumattomiin - kävelin samaan suuntaan, mutta maasto meni vain pahemmaksi, joten palasin "selvemmille vesille".
Jänis kiersi lähtöpaikkaan, mutta Rolle hukkasi sen, neljän jälkeen otin Rollen kiinni ja käveltiin autolle. Rookin antoi ääninäytteen - melkein puolen tunnin ajo - en vain nähnyt ajettavaa.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Syys 29, 2008 8:28 pm

Maanantai 29.9. Rollen kanssa Susivaaran suuntaan, jäin välille, yhdelle kymmenen vuotta vanhalle taimistolle, siinä oli eilen aivan tuoreita ja isoja jäniksenp----ja. Rolle autosta irti , haki 8 minuttia ja perslähtö, ei kuitenkaan siitä taimistosta vaan tien toiselta puolen. Olin itse taimiston takana jängällä, en ehtinyt aivan tielle takaisin, kun näin jäniksen pyllyn menevän sellaista hirvenpolkua, matkaa oli 60 - 70 metriä. Rolle tuli kolmen metrin loikilla perässä. Ajo jatkui varmaan 2-3- kilometriä turvesuon reunaan melkein suoraan - ja loppui siihen. Hukkaa tuli reilu puolituntia, Rolle palasi ajojälkiään takaisinpäin ja sai ajon jatkumaan (tod.näköisestieri jänis) se kiersi taimiston reunaa pitkin haapavesaikossa ja meni samaa hirvenpolkua, kaarsi oikealle ja meni 300 metrin päässä tien yli. Rolle vajaan minutin jäljessä. Hukka tuli tien ylityksen jälkeen, kesti melkein tunnin, sitten läksi samasta paikasta kuin eka ajokin. Yritin ehtiä kulkea tietä pitkin eteen, mutta jänis meni tien yli melkein sadan metrin päästä, sen tienylityksen jälkeen ajo kyllä jatkui ja kiersi turvepellon reunaa pitkin laajassa kaaressa takaisin tiellepäin. Jossain siinä välillä tuli hukka - koira kiersi (toista tuntia) ääneti sinne mistä ajo alkoi. Vielä puoli tuntia ja taas perslähtö, se tuli tietä kohti, mutta katselin väärään suuntaa ja jänis meni seläntakaa 15 metrin päästä ohi, tuplapummi, oli hankala ampuma-asento.
Koira tuli melkein tielle siinä suunnassa, johon aluksi katselin, pyörähti takaisin ja meni siitä tienyli mistä jäniskin. Ajo jatkui puolikilsaa ja loppui.
Ajattelin, josko siihen kuitenkin osui ja läksin kävelemään viimeisiä haukkuja kohti.
En tiedä mitä Rolle ajatteli, mutta pitkän hukan jälkeen ajo läksi taas sieltä mistä jo kolme muutakin ajoa oli lähtenyt. Mulla oli tielle matkaa toista kilsaa...
Tällaisena se päivä jatkui puoli neljään saakka, kun olin taas tiellä oottamassa jäniksentuloa, tuli turvetyömaan auto ja samanaikaisesti jänis oli 40 metrin päässä tienreunalla...

Eipä siitä sitten senenempää, otin koiran kiinni tieltä, kävelin autolle ja kotiin.

Aamulla ajattelin ampuvani tänään kaksi jänistä, kun tiesin, että Rollella on "virtaa", koira on nopea ylösottaja ja jäniksiä on erinomaisesti... tyhjin käsin tulin kotiin - niinkuin tänä vuonna joka kerta.
Kahdeksan tunnin koiran työskentelystä ajoa vajaat kolme tuntia, loput hukkaa.

Lauantaina Juksu selvitti vesisateessa ajojäljen vanhassa ojitetussa sata metriä leveässä ja kolmesataa metriä pitkässä, korkeaa heinikoa, kuusen koivun ja pajun vesaikkoa kasvavassa vanhassa hakkuuksessa..., 10,5 tuntia pitkä päivä, josta noin kolme tuntia hukkaa.

Tänään maasto oli vitosen maasto, ei juuri minkäänlaisia esteitä... alkaa Rollen aika käydä vähiin :(
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » La Loka 04, 2008 10:37 pm

Lauantai 4.10. Rollen kanssa jahtimaille. Yöllä oli ollut pakkasen (-4 astetta) ja oli vielä pakkasen puolella kahdeksan jälkeen aamulla, kun laskin Rollen irti. Ajo alkoi 8.19, haki 9 minuttia.
Viiden minutin jälkeen jänis tuli metsätraktorin jälkeä pitkin vastaan, oli tulossa autolle, kävelin vastaan, jänis vaihtoi suuntaa. Rolle tuli vajaa minutti jäljessä, oli hetken hiljaa, löysi jäljen ja meno jatkui. Ensimmäisen tunnin kierteli oikein mallikkaasti, kunnes tuli hukka. Jänis tuli kesällä kaivettua vesilinjaa pitkin sata metriä, olisin saanut sen ammuttua toisen kerran, liikahdin tahallani ja taas jänis vaihtoi suuntaa 90 astetta. Rolle tuli haukulla jänön pysähdyspaikkaan, jatkoi ääneti minun luo - luuli varmaan, että kaato - pyörähti jängälle(väärälle puolen), totesin, että lähtee isolle lenkille, kutsuin koiran jäljelle ja ajo jatkui vielä kymmenen minuttia. Menin auton luo ja tein risuläjästä nuotion ja paistelin makkarat ja ootin hukan selviämistä. Tunnin päästä läksi ja teki suunnilleen saman lenkin, kuin ensimmäinenkin oli, jäniskin tuli samaa "kunttapeltoa" pitkin, kääntyi vain aiemmin metsään, en ampunut, oli 50 - 60 metriä matkaa. Nyt Rolle tuli kuusi minuttia jäljessä ja antoi vielä ääntä. Hukka tuli samaan paikkaan. Menin katsomaan, koira pyöri ojanvarsiryteikössä ja nilkutti toista etujalkaa, kutsuin luo ja otin tutkapannan pois hakkaamasta. Menin toiselle ojalle - koira seurasi viisikymmentä metriä alempana - iso jänis meni vinosti ojan yli vajaan sadan metrin päästä. Samalla räjähti Rollen ajo, nyt oli haukussa eri sointi ja sitä tuli tiheään. Se jänis ei tullutkaan "kunttapellolle", vaan kaarsi parikin kertaa melko läheltä, ei tullut ampumatilannetta. Ajo siirtyi kuulumattomiin ja kävelin autolle oottelemaan. Puoli neljältä Rolle tuli autolle ja meni suoraan häkkiin(auton sisällä) - olin juomassa kahvia.
Tänään olis tullut ykkönen... Rollen ääninäyte molemmista ajoista, jälkimmäinen menee koko ajan poispäin ei saata paljon kuulua... :cry:

Kuva
Näin törkeä nuotio tänään

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ti Loka 07, 2008 5:23 pm

Tiistai 7.10. Rollen kanssa metsään vasta 9.30.
Haki 23 min
Ajoi täyden 120 min, kaksi 4 min katkoa. Koira kiinni klo 13.20.

Kokeisiin pitäisi viedä ilman minkäänlaista tutkapantaa. Silloin näyttäis ajot kulkevan.

Tään päivän nuitio, oli puut vähän märkiä...

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

EdellinenSeuraava

Paluu Ryhmä 6 Ajavat ja jäljestävät koirat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 59 vierailijaa

cron