Kuusitarhan Rolle

Re: Kuusitarhan Rolle

ViestiKirjoittaja Kalevi » La Helmi 11, 2012 6:19 pm

Onneksi pakkaskausi loppui ja pääsi koiran kanssa metsään. Päiväkin on jatkunut mukavasti molemmista päistä. :lol: Rolle irti noin klo 8,30 vahhoille tanterille. Pakkasta -3 astetta ja tyyni ilma. Uutta lunta oli satanut vanhalle ladulle 20 cm josta kevyttä pakkaslunta viitisen senttiä.
Rolle läksi työmaalleen niinku ennenkin ja haki 40 minuttia, sit alkoi gepsi piirtää meleko suoraa viivaa, niin arvelin saaneen jäniksen ylös. Matkaa oli yli 400 metriä. Hiihtelin tiheän risukon läpi linjalle - ainoa paikka, johon voi passata. Ensimmäiset puolitoista tuntia oli mukavan kuuloista ajoa, sit alkoi olla puolet katkon ha hukan rajamailla, puolet ajoa. Monta kertaa Rolle tuli aivan 20-30 metrin päähän ja teki 90 asteen mutkan ja meni linjan yli 70 -150 metrin päästä. Pitänee hommata lumipuku, kun jänis näkee minut ja minä en jänistä :-( Neljästi ylitti linjan sillai, että minäkin näin, ei vaan ollut tarpeeksi lähellä. Varttia vaille kolme jänis meni taas aivan tiheimmästä ja kapeimmasta kohti linjan yli - matkaa 156 m - hiihtelin jäljelle ja kun Rolle tuli siihen kutsuin koiraa ja hiihdettiin autolle - kytkemättä koiraa. Kylläpä se noin kuuden tunnin kohtalainen ajo riitti koirallekin.
Kuva

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kuusitarhan Rolle

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Helmi 26, 2012 7:43 pm

Tänään Rollen kanssa kauden viimeinen metsästysreissu. Aamulla 12 astetta pakkasta, joka kyllä nopeasti lauhtui. Ilma aurinkoinen ja lähes tyyni. Rolle irti noin klo 9.00, sukset jalkaan ja metsään. Haki noin puoli kilometriä vajaan viiden km/h vauhdilla. Ajo oli katkonaista, metsä oli jälkiä täynnä - kaikenlaisia jälkiä.
Tämmöiset jäljet näin tänään... koira ajeli samassa maastossa.
Kuva
Yksittäinen jälki noin 13x8 cm
Kuva

Jänis kävi parinkymmenen metrin päässä istahtamassa kahteenkin otteeseen, en vaan enää raaskinut ampua... joskus käynyt niin, että helmikuun jäniksen kun ampuu, menee koko poikue samalla - on joko kantava, tai imettää.
Keli oli kyllä ihanteellinen lumi oli painunut kovaksi, koiraa upotti 15-20 cm suksia alle 10 cm. Oli helppo liikkua. Nyt olis ollut lumikenkäkeli, jos olisin ollut saalistusmielellä :lol:
Kuva

Rolle ajeli aika mukavasti kolmeen saakka (15.00), jolloin jänis palasi alkupaikalleen ja hiihdin koiran lähelle ja kytkin sen matkaa kertyi yli 15 km ja nopeuskin oli lähes neljä kilsaa/h. Jäi mukava mieli... Huomenna eri koira :D
Kuva

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kuusitarhan Rolle

ViestiKirjoittaja Kalevi » La Elo 25, 2012 6:34 pm

Tänään Rollen kanssa toisen kerran harjoittelemassa. Koira irti klo 7.20, haki 12 min, sujuvaa ajoa 43 min, sitten jänis maantielle. Haki uuden jäniksen (pitka haku) ja ajoi sitä reilun tunnin, sit tuli pitkä hukka... yritin soitella torveen, mut eipä tullutm vaan kaivoi uuden jäniksen ja ajeli sitä puoli kolmee saakka, kun kävin hakemassa koiran ajosta kiinni.
Lämmintä +22 astetta.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kuusitarhan Rolle

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ti Elo 28, 2012 10:27 pm

Tänään Rollen kanssa kolmas kerta. Koira irti tasan klo 10.00, haki 55 min. Eka ajo kesti 100-110 min, sitten tuli noin puolen tunnin hukka ja otti toisen jäniksen ajoon. Otin koiran pois ajosta 14.50, kun jänis tuli minun kahvistelunuotion luo :lol:
Lämmintä oli yli +20 parhaillaan.
Kuuntelun lomassa ehtii lukea vaikka Ajokoiramieslehteä ja paistaa makkaraa :lol:

Molemmat ajot
Kuva

Toka ajo
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kuusitarhan Rolle

ViestiKirjoittaja Kalevi » To Syys 20, 2012 5:12 pm

Rollen päivä tänään. Irti klo 8.30 vettä satoi, välillä poutaa, enimmäkseen sadekuuroja. Siinä vähän Rollen haku ja ajotyyliä/-vauhtia.


Kuva

Siinä oli eka haku , noin kolme tuntia, koira kiinni ja paikan vaihto
Toinen haku, ajo lähti tuosta
Kuva
Kuva



Eka ajo tuhraantui metsään, kun vettä tuli melko railakkaasti, Rolle otti toisen ajon, joka kävi 8 min lenkin metsässä ja meni sitten vetiselle turvesuolle, sinne tuli hukka ja vettä satoi... Kaikenkaikkiaan matkaa kertyi 35 km ja keskinopeus oli n. 9 km (hukkien selvittely pudotti nopeutta).
Tään päivän makkaranuotio :lol:
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kuusitarhan Rolle

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Loka 07, 2012 7:41 pm

Eilen Rollen kanssa PM -karsinnoissa. Sää: koko edellisen yön ja koko koepäivän satoi vettä, taukosi vast klo 14 jälkeen, jolloin koe oli ohi. Sade yltyi välillä melko voimakkaaksi ja samalla tuuli voimistui. Lämpötila +8.
Koira irti 7.33, haki 14 min ajoi 50 min. hukka soratielle 32 min jälkeen... olis pitänyt jatkaa tietä vielä 300 m. Sieltä löytyi sama jänis vielä 18 min ajettavaksi. Toista erää haki 74 min ja ajoi 51 min. Hukka vanhalle ojitukselle... sattui vielä se kova sadekuuro... :-( Ilman selittelyjä, en kuulemma osaa laittaa koiraa koekuntoon:-( No jatkossa vaan metsästellään ja tapetaan jäniksiä :-)
Eka erä...
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kuusitarhan Rolle

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Loka 08, 2012 8:56 pm

Tänään normaali mettäreissu. Pääsin metsään vasta klo 11.00 aikoihin. Rolle haki 8 min - varmaan sama jänis, mitä Pirta ajoi eilen - ajoi ensin noin puolituntia, sitten alkoi satamaan ja tuli tunnin hukka. Rolle kulki ajojäljen ainakin kolmeen kertaan, ennenkuin löysi jäniksen uudelleen. Sitten ajo olikin seuraavat kolme tuntia sujuvaa, lyhyitä katkoja kyllä tuli, hukkia ei ollenkaan. Ajo siirtyi 1,5 km aloituspaikalta ja minun oli lähdettävä hakemaan koiraa (oli illaksi muuta menoa). Parhaiten sen saa kiinni kun ampuu jäniksen, koirahan tulee kaadolle :D
Kuva

Haku..
Kuva


Hukan jälkeen...
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kuusitarhan Rolle

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ke Loka 24, 2012 8:25 pm

Tänään Rollen kanssa kaupungin pohjoispäässä. Tiet oli tosi liukkaat ja päivä oli tuulinen ja kylmä. Menin vanhalle nuotiopaikalle ja tein heti tervastulet. Katselin gepsistä koiran työskentelyä, kävi kauimmillaan n. 800 metrin päässä, lähimmillään 45 m. Läksi sit suurentamaan lenkkiä ja otti eka ajon vajaassa tunnissa . 300 m päästä. ajeli sitä vajaan tunnin ja jänis tuli tielle ja siihen tuli loppuhukka. Paistelin makkarat ja siirryin sitten lähemmäs koiraa... otin koiran kiinni toisen tien varresta ja vein takaisin olettamalleni jäniksen metsäänmenopaikalle. Haki toista tuntia ennenkuin sai jäniksen liikkeelle, lie ollut eri jänis. Se meni suoraan tielle ja sitä pitkin ties kuinka kauas. Koira seurasi tiellä vajaa parisataa metriä ja palasi siihen, mistä jänis oli tullut tielle. teki lenkin metsässä ajettua jälkeä pitkin ja palasi tielle. Otin koiran kiinni ja vaihdettiin paikkaa, haki puolitoista tuntia tyhjää ja tuli aloituspaikkaan ... otin koiran kiinni ja vaihdettiin paikkaa, kävelin 100 m tienpohjaa ja koira hyppäsiu metsään, haki viisi minuttia ja ajo. En aivan ehtinyt ampumahollille, kun jänis meni tien yli, matkaa 80-100 m. Ajo jatkui vielä noin tunnin. kunnes jänis päätti mennä turvesuon yli turvaan... hukka tuli, oli liian voimakas tuuli...
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kuusitarhan Rolle

ViestiKirjoittaja Kalevi » To Loka 25, 2012 7:50 pm

Tänäänkin Rollen kanssa samoilla seuduin, kuin eilen. Oli tosi "karppakeli", jängät jäässä ja lumi karheaa hankilunta. Sivutie kirkkaalla jäällä. Lämpötilakin oli eilistä kylmempi lähellä -10 astetta. Rolle irti klo 8.30, haki 2,5 tuntia. Eilen vauhti oli vielä kuuden tunnin jälkeen melkei 8 km/h, tänään hakunopeus oli vähän yli 4 km/h. Ajo jäi lyhyeksi, vajaa tunti, jänis yritti tulla tielle, olin metsätraktorin jäljellä vastassa. Lopputulos oli tällainen :lol:
Kuva

Nuotio oli vähän kituisasti palava, mut makkara juuri ja juuri paistui :D
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kuusitarhan Rolle

ViestiKirjoittaja Kalevi » To Marras 15, 2012 5:02 pm

Talvi se vaan tulloo, kävin Rollen kanssa kaupungin pohjoisosassa ajattamassa viisi tuntia. Hanki keli, lunta 10 cm jokapaikassa, kantaa melkein koiran - ainakin suurimmaksi osaksi. Hangen päällä vajaa kaksi senttiä kevyttä pakkaslunta. Ilma oli loppuvuoden kauniimpia, aurinko paistoi matalalta ja pakkasta oli -2- -3 astetta.
Jänikset oli liikkunut aika mukavasti ja haku kesti vain 18 minuttia. Ajo oli ensin melko railakasta keskinopeus 8-9 km/h, lopussa vauhti putosi, oli muutama 5-15 min hukka. Näin jäniksen kolmesti, yksi ampumatilaisuus. Ei jäniksellä mitään kiire, koira oli 2-12 minuttia jäljessä. Huomenna eri koiralla, siellä erinomainen jäniskanta :D

Tään päivän nuotio
Kuva

Viiden tunnin jälkeen...
[Kuva

Koiran kiemurat
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kuusitarhan Rolle

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Marras 30, 2012 8:01 pm

Maanantaina kävin Rollen kanssa Susivaarassa, ei saanut sieltä ajoa viiteen tuntiin, toinen kerta tällekaudelle.

Tänään menin KILVAn laavulle ja Rolle irti kymmeneltä, haki 82 minuttia ja ajeli yhdellä puolen tunnin hukalla ja pikku katkoilla vähän yli kahteen saakka, sit loppui jussin juoksu. Tällekin viikolle paisti :lol:
Kuva


Päivä tuntui kylmältä, pakkasta oli - 14 astetta, mutta illalla iski ''romuska" eikä pari kaakaostrohia auttanut, paheni vaan tään päivän aikana... istuin suurimman osan autossa ja vain välillä kuuntelin ajaako. Kun ajo näytti menevän liikennöidylle tielle, ajoin auton sinne ja kävelin oottamaan kuusikon ja taimiston reunaan. Niinhän jussi tuli, kun arvelinkin, samasta paikkaa ne aina kulkevat. Sitte vaan kotia ja kuumemittari kainaloon... 37.8 näytti elohopea, pitänee lepäillä viikonloppu ja antaa muillekin mahdolisuus paistille :lol:
Haun alku, Rolle tekee aina pikku lenkin minun ympäri ja lähtee sit hakemaan kauempaa...
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kuusitarhan Rolle

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Joulu 10, 2012 6:19 pm

Ei ollut muita metsässä tänään :) Rolle irti tasan klo 10.00, haki 50 min ja ajeli muutamalla 5-10 min hukalla klo 14.20 saakka, sit tuli jänikselle noutaja.
Siinä aamupala paistui...
Kuva

Pakkaslumi meinasi tehdä tepposet Rolelle...
Kuva

Viikon jänis, piti käydä 700 m päässä ampumassa, ei tullut tielle :)
Kuva

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kuusitarhan Rolle

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ti Joulu 18, 2012 3:25 pm

Eilen Rollen kanssa jahtimailla. Lunta on jo aika mukavasti 20-30 cm. Ajelin lähimpään maastoon tie sinne oli aivan tasainen, kukaan ei ollut käynyt siellä viikonloppuna. Jätin auton parinsadan metrin päähän maantiestä, otin koiran hihnaan ja kävelin auton renkaan uraa noin kilometrin, sitten laskin Rollen hakemaan. Käväisi pikku lenkin rinteessä ja meni tien toisellepuolen. Läksin kävelemään takaisin autolle toista rengasuraa... Ajoin auton koiran irtilaskupaikalle - kulki huomattavasti helpommin :-). Rolle oli siirtynyt jängälle noin 400 m päähän ja hakenut pieneltä alalta ja eteni melko suoraan poispäin, teki pienen lenkin ja eteni sähkölinjaa kohti. Sukset jalkaan ja perään. Hiihdin pikki hakkuuaukean laitaan ja jäin katselemaan metsätraktorin jälkeä - ajo näytti tulevan kohti, kävi n. 600 metrissä ja kääntyi taas linjalle. Hiihtelin perään... välillä ajo lävi rinteessä, jatkui kuitenkin piku lenkillä poispäin... hiihtelin perään. Kun pääsin linjalle, ajo oli tullut tielle ja siitä linjan toiselle puolen tiheään mänty-/kuusitaimikkoon, joka oli tiheä ja luminen.Hiihtelin tuulen alle ja kuuntelin ajoa... jäljistä päätellen ajossa oli joko ilves tai kettu, en osaa sanoa kumpi, loikat oli metristä kolmeen metriin, ei kuitenkaan jänis. Mitä sitten ajoi taimistossa jäi epäselväksi, kello oli jo yli kolmen - hämärän rajamailla, kun ajo meni ohi 73 m:stä. metsä oli kuitenkin niin tiheä ja maasto kumpareinen, etten lähtenyt katsomaan ajettavan jälkiä.
Puoli neljän saakka kuuntelin ajoa, puhalsin haulikon putkiin koiralle (240 m), ammuin pari paukkua ja käänsin sukset tulosuuntaan ja läksin hämärässä hiihtelemään autolle päin ( 3, 7 km). Pysähdyin metsäautotien päähän, puhalsin putkeen, koira n 900 m päässä, eikä näyttänyt tulevan pois. Jatkoin matkaa autolle... noin puolivälissä katsoin vieläkö koira ajelee ja puhalsin taas putkiin (koira alatuulen puolella) oli lopettanut ajon ja tulossa tienpäähän, teki "väärän valinnan" ja läksi minun menojälkiä pitkin meni n 900 m tietä, kääntyi risteyksessä poispäin, jatkoi 300 m ja palasi risteykseen ja siitä omia jälkiä minun suksenladulle ja siitä minun jälkiä autolle päin. Minä oikaisin suorinta tietä autolle, laitoin sukset autoon, käynnitin auton ja tyyttäilin koiralle merkiksi, että oon vielä paikalla. Koira oli 360 metrin päässä... oottelin ja kaivelin eväänloppuja koiraa varten. Tuli autolle ja ykisi mulle kuin kertoakseen oman tarinansa. Annoin lämmintä teetä kupillisen ja voileivän loput ja sitten kotiin. Ajettava jäi epäselväksi :-( Tulipahan hiihdeltyä reulusti yli 10 km umpihankeen, olis ollut mulle kävelemätön paikka :lol:

Kuva

Kuva
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kuusitarhan Rolle

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Joulu 31, 2012 8:40 pm

Kävin tänään Rollen kanssa Iitan eilisillä jälillä haetuttamassa parituntisen, haki suurimman osan tien väärältä puolen, ei syntynyt ajoa, niin läksin kuuntelemaan Rollen ja Iitan poikaa... sillä oli ajo käynnissä. Lunta tulee vaan lisää...
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Kuusitarhan Rolle 2013

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Tammi 27, 2013 6:47 pm

Tänään toinen kerta Rollen kanssa tälle vuodelle. Ajelin samaan paikkaan, kun oon käynyt lähes koko tammikuun. Sukset jalkaan ja koira irti ja metsään. Hiihtelin 200-300 m vanhoja latuja, Rolle otti jäljestä kiinni ja haki n 40 min ja ajo. Ajo kierteli 500 x 500 m alueella tiheässä jänkämetsässä, ojituksilla ja lopulta tuli rinteeseen, jossa oli monen viikon ajo-/syönnösjäljet siihen tuli hukka. Ajoa kesti parisen tuntia. Katkoja oli jonkinverran, hukkia ei, ennen loppuhukkaa. Hiihtelin tien toiselle puolen "toiselle" erälle. Rolle ei saanut toista jänistä ylös, ei kyllä ollut tuoreennäköisiä jälkiäkään, kaikkien päällä oli lunta ja syönnösten papanat oli puoliksi lumen peitossa. Tultiin autolle ja kotia. Päivälle pituutta melkein viisi tuntia. Ei ollut muita metsässä, vaikka oli vaan 6-7 astetta pakkasta. Välihanki on vielä hankasi toisen takajalan kinnerluun päällisen rikki, muita vaurioita ei tullut.

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

EdellinenSeuraava

Paluu Ryhmä 6 Ajavat ja jäljestävät koirat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 52 vierailijaa

cron