Kuusitarhan Rolle

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ke Loka 15, 2008 6:14 pm

Keskiviikko 15.10. Rollen kanssa kaupungin pohjoispäässä harjoituksissa.
Ilma +3-6 astetta, välillä pieniä sadekuuroja. Eilen ja toissapäivänä satoi koko päivän vettä.
Rolle irti klo 9.23 samaan paikkaan kun viimeksikin siellä kulmalla.
Haki melko ison alueen tutkan mukaan, mutta ei löytänyt jäniistä kahteen ensimmäiseen tuntiin... Norjan harmaa oli lyöttäytynyt matkaan josainvaiheessa, joten otin Rollen autoon ja mentiin 2,5 -3 kilsaa kauemmaksi. Eipä siitä ollut apua, kun Rolle oli hakenut puolisen tuntia, sama hirvikoira pyöri taas matkassa.
Rolle autoon ja taas tietä noin kolme kilsaa, Rolle hakemaan...
Haki 40 minuttia ja sitten läksi. Olin tehnyt (savuavan)nuotion ja paistelin siinä makkaraa - näin jäniksen viidenminutin jälkeen ja osasin odottaa - kun jänis tuli melkein nuotiolle, tekniikka (kännykkä) oli niin hidas, etten saanut kuvaa.
Söin kaikessa rauhassa eväät ja kuuntelin ajoa. Ensimmäisen tunnin akana olis ollut kolme mahdollisuutta ampua jänis, mutta ajatin vaan.
Jänis meni tietä pitkin 400 -500 metriä ja palasi takaisin ja vajaan sadan metrin päässä nuotiosta meni metsään.
Rolle tuli tielle vajaa kolme minuttia jäljessä, seurasi jälkeä 50 - 60 metriä ja kääntyi takaisin. Vartin päästä tuli tielle edellisestä jäniksen ylityspaikasta, mutta en saanut kiinni, vasta puolentunnin kuluttua oli niin lähellä, että uskoi ja tuli luo.
Vein koiran hihnassa koko paluuperän matkan, mutta ei se haistanut tai osannut/halunnut haistaa enää tietä. Laskin irti siinä missä jänis meni metsään ja muutaman minutin päästä ajo jatkui - taas tielle. En nähnyt kauasko jänis nyt meni, mutta ajo loppui siihen, vähän yli kahden Rolle tuli pois ja ynisi vaan -> Koira autoon ja kotia kohti.
Tään päivän nuotio

KuvaKuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » La Marras 08, 2008 9:35 pm

Lauantai 8.11. Rollen kanssa jahtimailla. Ilma -0, kostea jäinen keli. Jängät kohmeessa ja jäisiä, lätäköt jäässä.

Rolle haki 56 minuttia, sitten perslähtö - joko jäniksiä on harvemmassa, tai ovat jurompia - tai molemmat.
Ensimmäisen 50 minutin aikana näin jäniksen neljä kertaa. Meni tasan samaa jälkeä yhden ojan yli, näkyvyyttä oli molempiin suuntiin reilu sata metriä. Neljännellä kerralla tuli Rollelle uskon puute, laittoi naaman kiinni ja meni ääneti kyllä täsmälleen samasta kohtaa kuin jäniskin. Siihen tuli tunnin hukka.
Arto M ja Jukka P tulivat kuuntelemaan ajoa hukan aikana. Ajo on kyllä kiihkeää silloin kun kulkee. Eka jaksossa kaksi tai kolme alle kahden minutin katkoa ja Rolle 15-60 sekunttia jäljessä. Toinen pätkä (noin puoli tuntia) meni kokonaan eri maahan maantietä pitkin ja Rolle tuli hakemaan eri jänistä.
Käveltiin Arton kanssa perässä, mutta koira palasi itse samoille paikoille, missä oli koko ajan ajellut.
Pojat läksivät pois ja minä jäin Rollen kanssa hakemaan (Rolle haki) yhtä karkkoa - löytyihän se ja meni samasta paikasta ojan yli mistä aamuerän jäniskin oli mennyt neljä kertaa, tilanne tuli niin nopeasti - jänis piti pitempää kaulaa, kuin aamulla ja tuli niin humaamattomasti aivan ojan reunalle saakka, että en ehtinyt ampumaan kunnon riistalaukausta, vaan osui ojanpenkkaan - taakse. Rolle tuli nyt kaksi - kolme minuttia jäljessä, jatkoi ajoa 300 - 400 metriä ja loppui kuin seinään.
Kävelin oletetulle loppupaikalle, jos vaikka olis jänis kuollut, mutta vaikka etsin riittävän suurelta alueelta, en löytänyt, Rolle vain haeskeli tyhjää.
Luovutin - otin koiran kiinni, ja käveltiin autolle ja kotiin.
Taisi jäädä minun ja Rollen viimeiseksi jahtireissuksi (tälle kaudelle).
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Marras 10, 2008 10:47 pm

Maanantai 10.11.

Kuusitarhan Rolle läksi metsästelemään P-Karjalaan minun syntymäseudulle, Loukonpuron varrelle.
Katsotaan miten Rolle sopeutuu jänisköyhempiin maastoihin, seuraan tilannetta...
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Joulu 08, 2008 11:16 pm

Soittelin Kallelle, Rollen harjoitukset jatkuu. Toistaiseksi saa sopat Kallen tarhassa. :lol:
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » La Joulu 27, 2008 7:52 pm

Joulukuu 27.
Rolle ollut aatonaatosta kotitarhassa. Käytiin katsomassa, löytyykö vielä jäniksiä kyllä löytyy. Rolle hakemaan tasan klo 10.00 ja ajo läksi kuusi minuttia yli. Ensimmäiset neljä - viisi minuttia aivan hyvää ajoa rousteisessa kuurikossa, sitten tuli katkoja suurinpiirtein näin:ajoa 2 min- katkoa samanverran, ajoa minutti - hukka, ajoa minutti - hukkaa yli viisi minuttia, ajoa minutti - hukkaa 10 minuttia, välillä ajoa viitisen minuttia jne.
Näin kuuntelin ja seurailin perässä reilut kolmisen tuntia, kunnes koira oli niin lähellä, että näin sen ja hiihdettiin autolle (klo 14.20). Helppo oli hiihdellä 5 - 6 km kun hanki kantoi jokapaikassa niin jänistä, koiraa kuin minuakin.
Ajokelinä olis ollut mahtava, jos olis ollut muutama sentti lunta, että koira olis pysynyt paremmin/lähempänä jäljellä/jänistä.
Kuuluvuus oli erinomainen reilu pari kilsaa.

Ilma alkaa olla keväisen tuntuinen, varsinkin, kun aurinkokin välillä pilkisti.

Kuva Kuva Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » La Tammi 24, 2009 8:39 pm

Lauantai 24.1.
Rollen ja T-Oskun kanssa metsälle eilisille jäljille. Lunta ei oo satanut, pakkasta -6 astetta, ilma kirkas, tyyni.
Rolle "tarttui" samaan jälkeen, kun Juksukin eilen. Vauhti oli valtava, harvahko kuusikko, jossa oli vanhoja syönnöksiä - kooltaan 200x400 metriä, joka aarin kävi läpi alle 10 minuttissa ja häipyi jängälle ja sen takana olevaan toiseen kuusikkoon.
Kahdeksaa minuttia vaille yhdeksän, otti ajon suunnilleen sieltä, mihin eilen Juksun ja Nerin kanssa lopetettiin(1000-1200 metriä).
Tosku jäi heti kättelyssä kyydistä, vaikka aluksi oli kovasti mukana hommassa. Sitten se nuuskutteli jäniksen jälkiä, mutta ei syntynyt ajoa.
Rollen eka ajo loppui 11.14 samaan paikkaan, kun Juksulla eilen, ei vähennettävää .

Ajo jatkui klo 11 40 ja oli selvästi "takkuisempi" ja pyöri pientä vanhaa taimistoa reunustavassa tiheässä kuusentaimistossa, jossa vanhat ojitukset ja niiden pientareet täynnä ja tiheässä pajua, raitaa ja koivua. siinä tuli niitä 1-3 minutin katkoja vähän väliä, mutta kyllä koira liikutti jänistä kuitenkin sellaista puolen kilsan säteellä olevaa ympyrää. Ei vain tullut ampumatilanteita. Osin katkot johtui Toskusta, kun se meni aina mukaan, kun ajo oli lähellä.
Kahden aikaan näin jäniksen eka - ja ainoan - kerran. Seisoin suksilla vanhalla pikku hakkuulla, joka oli ojitettu ja revitty. Näin talvella se oli kuin kumpareikko ja sen läpi jänis juoksi, ei se kaukaa mennyt, mut vauhti oli kova ja näkösällä olo oli kovin lyhyt. En ampunut. Rolle tuli alle kahdessa minutissa jäljessä.
Jos toinen "erä" olis ollut samanlainen kuin ensimmäinen ja olis ollut vaikka pitkä koe. tulos olisi hiponut 99:ä. Nytkin olis kevyesti mennyt 95-96.
Ehdottomasti Rollen paras suoritus koko "uransa" aikana talvikelillä.
Ajo rupesi pyörimään liukkaan, jäisen maantien molemmin puolin, autoja kulki kohtalaisesti, huusin Rollen pois ja ajeltiin kotiin. Kello oli 16.20.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Helmi 13, 2009 6:41 pm

Perjantaina 13.2.
Rollen kanssa metsälle klo 9.00 jälkeen. Tyyni pakkaskeli, noin -5 astetta. Rolle haki melkotarkkaan tunnin, ajoi vartin ja kymmenen minutin hukka. Sitten sai jäniksen uudelleen liikkeelle ja sitä kesti parilla katkolla klo 11.38, kun ammuin tämän vuoden ensimmäisen (uros) jäniksen (näytti harmaalta).
Toiselle haulle suoraan "kaatopaikasta", hiihtelin kuiten vähän kauemmas ajojäljeltä ja Rolle seuraili mukana.
Sitten tiheästä taimikosta/risukostä läksi ajo 12.23 ja sitä kesti enemmän tai vähemmän sujuvasti puoli kolmeen saakka, kun iso valkea jänis tuli ojanvarsirisukkoa pitkin aivan muutaman metrin päähän. Luulen että oli emojänis - en ampunut, Rolle oli vajaa kaksi minuttia jäljessä.
Sitten siirtyi ainakin puoli kilsaa, ennenkuin antoi taas ääntä. Jänis tuntui tulevan taas "kopiksi", mutta en nähnyt sitä, vaikka kuinka yritin olla skarppina - kääntyi takaisin ja ajo meni kuulumattomiin (Vihreä vilkutti). Siirryin lähemäs ajoa - jänis tuli jängän reunaa pitkin sadan metrin päässä ja meni sinne, mistä ajo läksikin.
Rolle oli sillähetkellä hiljaa, hiihtelin eteenpäin ja sitten läksi pers'lähtö ja kääntyi aivan päinvastaiseen suuntaan- eri jänis. Seurailin perässä ja puoli neljän jälkeen tuli hukka. Oottelin koiraa - tuntui palailevan takaisinpäin ääneti.
Vartin yli neljä oli niin lähellä, että huusin ja houkuttelin pois (40 cm lunta, ei pääse enää tarpeeksi nopeasti) hiihdettiin autolle ja kotiin.
Noin seitsemän tunnin päivä. Nuotio jäi tekemättä.

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Helmi 20, 2009 6:43 pm

Perjantai 20.2.
Rollen kanssa kahdeksan jälkeen metsään, yöllä satanut 3-4 cm pehmoista pakkaslunta, pakkasta -12-13 astetta, melko navakkaa tuulta.
Rolle irti neljäntien risteyksessä, oli tarkoitus hiihtää kaatopaikan suuntaan, mutta kun sain sukset jalkaan ja auton ovet lukkoon alkoi ajo kuulua sieltä, mihin edellisellä reissulla ammuin jäniksen.
Ajo kävi aivan lähellä risteystä ja olin varma, että menee tienyli ja jatkaa sinne, mihin suunnittelinkin meneväni, mutta ei - takaisin kääntyi.
Hiihtelin perässä, meni melko kauas, kuuluvuus loppui vaikka vihreä vilkutti.
Olin hiihdellyt ehkä sata metriä, kun haukku kuului - pysähdyin - ja jänis tuli alle 10 metrin päähän minusta, istahti, käänteli päätään ja jatkoi seläntakaa hiljakseen menoaan. Rolle tuli vajaan minutin päässä täydellä ajolla ja haukulla, vilkaisi minuun ja jatkoi jäniksen perään.
Ehkä noin puolen tunnin päästä tuli samanlainen tilanne vähän eri paikassa, mutta taas olis jäänyt, jos olisin ampunut. Nyt meni kauas ja ajo loppui ainakin puoleksi tunniksi. Hiihtelin takaisin risteykseen ja sitten tietä pitkin kämpälle ja kun ajoa ei kuulunut vaikka tutkan mukaan oli kuuloetäisyydellä, menin kämppään aamupalalle. Ilves (ahma?)oli seuraillut jäniksen jälkiä aivan kämpän portaille saakka ja jatkanut siitä vielä eteenkinpäin, portailla oli 7-8 cm leveät aivan pyöreät jäljet.
Rolle oli saanut jänön liikkeelle aamupalan aikana ja ajo eteni kuusikossa maantiellepäin. Sukset jalkaan ja perään - ajo kääntyi risteystä kohti ja minä perässä, kävi vielä muutaman kierroksen risukossa ja kuusikossa, pari näköhavaintoa, mutta ei ampumatilannetta, meni sitten tulotien yli. Hiihtelin tietäpitkin samaan suuntaa, kuin jäniskin oli mennyt ja parisataa metriä risteyksestä jänis ylitti toisen tien vajaan sadan metrin päässä minusta.
Hiihdin jäljelle ja kytkin koiran, kello oli 13.40. Palattiin autolle ja kaupan kautta kotiin.
Noin viiden tunnin päivä, ilma oli lauhtunut kymmeneen asteeseen, vitiä satoi...
Koiraa upottaa puolikylkeen, jänistä ei viittä senttiä enempää.
Kohtalainen ajo Rollelta, ääntä sais tulla tuplaten...
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Helmi 23, 2009 11:54 pm

Maanantai 22.2.
Antille "täytepäivä", Rollen kanssa Susivaarassa. Aamulla noin klo 9.00 aikaan Rolle irti, haki noin 10 minuttia, ajoi noin 40 minuttia ja senjälkeen "ikuinen" hukka.
Haki sinnikkäästi erän loppuun, tuli kuittaamaan ,meidän nuotiolle ja jatkoi hakua uudelle jänikselle seuraavat kaksi tuntia, melko laajastikin, mutta ei saanut ajoa syntymään.
Reilun parin tunnin haun jälkeen Rolle kytkettiin ja hiihdeltiin autolle ja kotiin.
Lunta tuli viikonloppuna lisää noin 15 cm. Alkaa olla ne ns. "80 cm pehmeää lunta, katsotaan kuinka into kestää toisella erällä" fiilis.

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Elo 16, 2009 10:18 pm

Syksy 2009


Rolle on saanut olla melkein koko kesän tarhakoirana. Pyöräily ei oo onnistunut ollenkaan ja lenkitkin on jääneet muutaman kilsan pituisiksi. Tänään otin sitte "varaslähdön" ja vei sen metsään. Olihan poika innoissaan. Lämpötila oli +16 astetta klo 19.00 aikoihin. Haki 12 minuttia ja tietäpitkin tuli pieni loppukesän poikanen. Tielle saakka meni hienosti, mutta siihen tuli hukka, jäniksenpoikanen juoksi tietä pitkin vajaa 150 metriä, mutta se riitti. Rolle ei osannut selvittää tiehukkaa, vaan pyörähti takaisin aloituspaikalle - kolme minuttia ja perslähtö - eri jänis. Sitä liikutteli lähes katkoitta 40 minuttia, kunnes sekin tuli tielle, juoksi tietä yli 200 metriä minua kohti ja hyppäsi metsään. Se oli ainakin alkukesän poikanen ellei aikuinen. Menin tietä vastaan sinne saakka, mistä jänis tuli tielle, kytkin koiran ja yritin nuuskituttaa tietä, mutta ei Rolle ollut kiinnostunut. Laitoin koiran metsään siitä, mistä jänis meni, mutta ei saanut oikein "otetta", varmaan alkanut vesisadekkin vähän haittasi. Rolle teki ison lenkin ja palasi sinne, mistä otin sen kiinni. Tunnin haki sittensilläpuolen, mihin jänis meni ja sai ajon. Sitä ajeli repaleisesti 21.35 saaka, kunnes kytkin koiran - kyllä kaksi ja puoli tuntia liikuntaa kesän jäljiltä on riittävästi ensimmäiseksi reissuksi.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Elo 24, 2009 12:34 pm

Tänään 24.8. heräsin klo 5.30 join aamukahvin ja tarhalle. Rolle istui tarhanoven edessä oottamassa, vaikka en pitänyt minkäänlaista melua - jostain tiesi, että on sen vuoro lähteä metsään.
Ajoin eripaikkaan, kuin viimeksi (varaslähtö), koira irti klo 6.08.
Haki 23 minuttia, ajo läksi 600 - 700 metristä. Aamu oli viileä (6-7 astetta)- kuuntelin jonkin aikaa, kunnes alkoi olla kuulumattomissa - nousin autoon ja seurasin tutkan haukunilmaisinta - vilkutti aika mukavasti :lol:
Yhdeksän jälkeen tuli yli puolen tunnin hukka.
Senjälkeen ajo kulki jo selvästi repaleisemmin - otin koiran kiinni ajosta vajaan kilsan päässä autolta klo 11.28. Lämpötila + 17 astetta.

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » To Elo 27, 2009 11:43 pm

Mulla ku ei oo noita kepsejä, niin laitan tään uusitun kortin (omaan käyttöön tehty). Laitoin sen joskus sääntötoimikunnallekin malliksi, mutta eipä sieltä kuulunut mitään palautetta, liekö mennyt ees perille.
Idea on siinä, että siihen sopii 240 minuttia hakua ja kaks kertaa satakakskymmentä ajoa. väliin voi kirjoitella päivän tapahtumia. Kortti o A4:n kokonen.
No tään päivän tapahtumat oli tällaisia.
Kukanenki voi mielessään mietiskellä millaiset numerot olis piirtäny. Ajo läksi aivan kuuluvuuden rajoilta ja pelttoreilla kuuntelin suurimman osan ajosta :lol:
Koira oli Kuusitarhan Rolle/04A

Kuva
Viimeksi muokannut Kalevi päivämäärä Ke Syys 02, 2009 10:55 pm, muokattu yhteensä 1 kerran
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ti Syys 01, 2009 10:11 pm

Tänään Rollen kanssa töitten jälkeen metsälle.
Irti klo 17.01, haku 28 min., sujuvaa ajoa 86 min, pitkä hukka, jonkun verran ajoa...
Kiinni klo 20.15 hukalta.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » La Syys 05, 2009 3:19 pm

Rolle:Ilma tuulinen ja sateinen, välillä kovia sadekuuroja.
Irti klo 7.08, haki 3 minuttia, ajoi ekatunnin parilla alle kahden minutin katkolla, toisella tunnilla tais mennä ajot ristiin toisen koiran kanssa, kävin pois ja vaihdoin paikkaa, irti klo 9.31, haki 6 minuttia, siinä vaiheessa tehtiin nuotio, tuli pojanpoika makkaranpaistoon...
vesisade jatkui, ajossa muutamia hukkia, loppukesän poikanen, lukemattomia näköhavaintoja. klo 12.30 otin koiran kiinni, on kai niitä kuivempiakin kelejä ajattaa...
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ti Syys 15, 2009 6:29 pm

Rollen kanssa testailemassa Lohiajojen maastoja kaupungin pohjoisosassa.
Koira irti yhdeksän jälkeen laajaa hakua melkein tunti, sitten kipeä lähtö. Ajo kesti noin 20 minuttia, sitten tie kelpasi jussille ja Rollelta loppui usko mennä tietä riittävän kauaks. Ajoi tientä noin puoli kilometriä, sitten palasi lähtöpaikalle ja haki uutta melkein kaksi tuntia ja sama toistui, varttitunnin jälkeen tielle ja sitä pitkin jonnekkin hukkaan.
Taas uusi haku sai liikkeelle puoli kahden aikaan - se jussi ei tullut tielle, vaan kävi kaukana jänkää pitkin oli melkein tunnin kuulumattomissa. Tutka kuitenkin vilkutti vihreää.
Vähän ennen puoli neljää alkoi ajo taas kuulumaan - menin tielle ja sinnehän se jussi lopulta tuli - nyt se roikkuu varastossa, aikainen jänis.
Jotenkin pitäisi osata neuvoa tuo tieajo, siinä on vielä puutteita.

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

EdellinenSeuraava

Paluu Ryhmä 6 Ajavat ja jäljestävät koirat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 55 vierailijaa

cron