Sivu 1/2

Vuosi 2014

ViestiLähetetty: Ma Huhti 21, 2014 12:17 pm
Kirjoittaja Kalevi
Vuosi alkoi hyvin, pakkaskausi tammikuussa jäi lyhyeksi ja luntakaan ei tullut mahottomasti. Ajatuskelit oli erinomaiset. Sitten tuli takapakkia... helmijuun 5. päivä laskin nuorimmaisen ajokoirani Pirtan hakemaan noin kello yhdeksän aikoihin. Haki ensin kolme lenkkiä ketunjälkiä, otin koiran kiinni ja vaihdettiin hiukan paikkaa. Pirta sai ajon 140 metrin päästä autolta. Kaverini Jukka S soitti ja sanoi tulevansa kuuntelemaan Pirtan ajoa. Oottelin tiellä... Garmin lopetti toimintansa noin klo 11 aikoihin, ajo oli silloin 843 m kaukana mäen korkeimmalla kohdalla. Jukka ehti kuulla ajoa kymmenkunta minuttia, sitten loittoni ja hävisi kuulumattomiin. Siirrttiin toisen tien varteen - mihin suuntaan ajo siirtyi, mutta ei päästy 1,3 km lähemmäksi tutkan viimeisinta näyttöpaikkaa, tie oli auraamaton ja lumi otti pohjaan aukeilla paikoilla.
Toisaalla topiceissa olen jo kertonut etsintäyritykset... Pirta on kumminkin poissa :( :(

Toinen takapakki tuli, kun Iitan kiima jäi senverran heikoksi, ettei antanut urosten tulla lähellekkään (kolme eri urosta). Jos astutus olis onnistunut, pennut olis syntyneet huhtikuun puolessavälissä ja olisivat ehtineet alkusyksyn mukaville keleille marjamiesten ja -naisten kavereiksi.

Olen kiertänyt muutaman näyttelyn esittämässä Pentti P koiraa Tahvonmäen Lauraa, Pentin tavoite on enää yhden SERTin päässä, josko Pentin kasvatustyö huipentuisi ja loppuisi itse kasvattamaansa ja kilpailemaansa kaksoisvalioon... toivotaan :D

Omia koiria olen talutellut noin 10 km lenkkejä ja nyt kun pyörätiet ovat sulaneet, ensimmäiset yli 10 km pyörälenkin ovat alkaneet. Näin se harrastus tulee jatkumaan kesän yli.

Re: Vuosi 2014

ViestiLähetetty: Ma Huhti 21, 2014 3:18 pm
Kirjoittaja Kalevi
Iita ja Tatti, eilen 13,5, km pyöräilyä, tänään reilu 10 km.

Re: Vuosi 2014

ViestiLähetetty: Ti Huhti 22, 2014 2:32 pm
Kirjoittaja Kalevi
Tatti ja Iita 14 km. Tulomatka vastatuulta...

Re: Vuosi 2014

ViestiLähetetty: Ma Huhti 28, 2014 10:27 pm
Kirjoittaja Kalevi
Tatti ja 14 km.

Re: Vuosi 2014

ViestiLähetetty: Pe Touko 02, 2014 4:47 pm
Kirjoittaja Kalevi
Ami ja 10 km.

Re: Vuosi 2014

ViestiLähetetty: Ti Touko 06, 2014 9:02 pm
Kirjoittaja Kalevi
Tatti ja 10 km. Oli kylmä polkea ...

Re: Vuosi 2014

ViestiLähetetty: To Touko 08, 2014 9:05 pm
Kirjoittaja Kalevi
Tatti ainakin 15 km.

Re: Vuosi 2014

ViestiLähetetty: Ke Touko 14, 2014 4:30 pm
Kirjoittaja Kalevi
Tatti ja Iita 14 km. Kova tuuli...
Kuva

Re: Vuosi 2014

ViestiLähetetty: Pe Kesä 06, 2014 9:52 pm
Kirjoittaja Kalevi
Tällä viikolla käyty Aimon, Tatin ja Iitan kanssa illalla myöhään n 14 km lenkki. Vauhti ei oo kovaa, mut mielellään juoksevat. Lämmintä ollut + 20 - +17 astetta, päivällä + 24 astetta.

Re: Vuosi 2014

ViestiLähetetty: Ke Kesä 25, 2014 8:19 pm
Kirjoittaja Kalevi
Lenkillä on käyty, on tosi kylmä tuuli vuodenaikaan nähden. Koirat juoksee mielellään ...

Re: Vuosi 2014

ViestiLähetetty: Pe Kesä 27, 2014 12:30 pm
Kirjoittaja Kalevi
Iita ja Tatti, eilen 13,5, km pyöräilyä, tänään reilu 15 km.

Re: Vuosi 2014

ViestiLähetetty: Su Kesä 29, 2014 9:28 am
Kirjoittaja Kalevi
Lenkkeilty on...

Re: Vuosi 2014

ViestiLähetetty: Ma Kesä 30, 2014 10:30 pm
Kirjoittaja Kalevi
Lenkkeilty on Tatin ja Aimon kanssa... 15 ja 10 km.

Re: Vuosi 2014

ViestiLähetetty: Ti Heinä 15, 2014 1:41 am
Kirjoittaja Kalevi
Koirien kanssa lenkkeilty 10-15 km lenkkejä lähes päivittäin, vaikka helteet kiusaavatkin. Itse lenkkeillyt 10-20 km päivittäin :) Saa sopivasti aurinkoa joka puolelle ja voi välillä ottaa pikku "spurtteja", kun ei oo koirat hidastamassa :wink: (tänäänkin +28 varjossa... :D )

Re: Vuosi 2014

ViestiLähetetty: Ke Elo 06, 2014 10:29 pm
Kirjoittaja Kalevi
Koirien kanssa lenkkeilty 10-14 km.
Tänään Amin kanssa 10 km, vaikka lämpöä +26 astetta, mentiin Amin vauhdilla...