Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Tammi 03, 2011 12:06 am

Tänään Iitan kanssa jahtiin. Koira irti klo 9.15, Haki 2h 35 min. kilometrin säteellä. Sitte ajeli risukkoisessa maastossa klo 15.40 saakka,otin koiran kiinni, kun tuli näköetäisyydelle. Pakkasta -9- 13 astetta pieni vinkka kävi koko päivän.
Ei näköhavaintoja, ajo pyöri 600x 300 m alueella, tiheään taimistoa, lumet puissa, kuuluvuus heikko.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ti Tammi 11, 2011 12:12 am

Iitan kanssa jahtimailla, samoilla paikoin, kun eilen Jukulla. Lämpötila -3 astetta, lunta 60-70 cm ja yöllä satanut eilisestä vielä muutama sentti lunta, nuoskakeli. Ajoin autolla samaan paikkaan ja Iita irti klo 9.25. Haki 70 minuttia. Alussa ajo oli jotenkin pätkittäistä, parani päivän vanhetessa. Tänään kuuluvuus selvästi parempi kuin eilen. Jänis ei mennyt minkäänlaisen linjan yli, vaan pyöri melko laajalla alueella kuusitaimiryteiköissä. Yritin hakea passipaikkaa "useammalta kantilta", ei vaan löytynyt. Kolmen seutuvilla Iita oli niin lähellä, että huutelin koiraa pois ja hiihtelin autolle. Iita tuli autolle klo 15.20. Hiihdettyä tuli noin 5 km, ehkä vähän yli :lol: Upottaa suksia 30 cm.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Tammi 21, 2011 7:44 pm

Iitan kanssa jahtimailla, samoilla paikoin, kun edellisellä kerrallakin. Lämpötila -6 astetta, lunta 60-80 cm. Iita irti klo 9.00. Haki 105 minuttia. Ajo oli melko sujuvaa, vain eripituisia katkoja. Tänään kuuluvuus erinomainen.. Jänis ei tullut aukeille, vaan pyöri melko laajalla alueella kuusi-/koivutaimiryteiköissä ja yhden pitkän ojan(ainakin 1 km) penkkataimistossa. Yritin hakea passipaikkaa ojan pohjaa hiihdellen ja välillä jängälläkin, ei vaan löytynyt. Näköhavaintoja (vilauksia eri matkoilla) kymmenkunta, kolmesti Iita kävi n. 10 metrissä kääntymässä (jänistä en niissä nähnyt), kaksi kertaa jänis meni alle 10 metsistä seläntakaa, kerran viidestä metristä ojan yli, kun olin vaihtamassa suuntaa - toinen suksi ojassa toiseensuuntaan, toinen toiseen, sauvat kädessä. Puoli neljän seutuvilla Iita oli niin lähellä, että huutelin koiraa pois ja hiihtelin autolle. Iita tuli autolle klo 16.40. Hiihdettyä tuli noin 6-7 km. Upottaa suksia 30 cm, koiraa jalkojenmitan, jänistä 5 cm.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ti Syys 06, 2011 1:24 am

Tänään Iitan kanssa eka kertaa kiiman jälkeen ja toista kertaa kaikenkaikkiaan tälle jahtikaudelle. Pilvinen, tuulinen sää houkutteli metsään, vaikka lämpötila taisi ollakin yli + 15 astetta. Aivan rutikuiva keli. Tuuli pudotteli puiden lehtiä... alkaa olla puolet maassa.
Iita irti klo 12.50, haki kuusi (6) minuttia. Ajoi noin kasin(8) ajotaidolla täydet 120. Viisi (5) näköhavaintoa, haukkukynnys yhdeksän (9) minuttia. Jatkoi vartin ja tuli noin 1,5 h hukka.näin koiran monta kertaa ja lähimmillään meni alle kymmenestä metristä, ei vaan tullut kutsuun, vaan jatkoi hakua. klo 16.26 sai toisen jäniksen liikkeelle ja ajoi sitä parituntisen muutamalla pitkällä katkolla. Tarkoitus oli jo tämän "erän" aikana ampua jänis, mutta vaikka havaintoja oli kolme, ei ollut minunmieleistä ampumatilannetta. Sitten taas tuli yli puolentunnin hukka ja ajo jatkui... yritin saada koiran taimistolla kiinni, mutta ei onnistunut... lopulta vartin yli puolenyön koira tuli tietä pitkin ajon kanssa ja ajoin autolla lähelle ja juoksin valoissa sen kiinni. :lol:
Vielä puoleltaöin olisin voinut ottaa samanlaisen kuvan :)
Riittävänpitkä ajo kesäkuntoiselle koiralle :wink: (pyöräilty on muutama sata kilsaa :lol: )
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Syys 09, 2011 7:43 pm

Kolmas kerta. klo 08.45 - 15.20. haki 50 min, ajeli kohtuuvella, tosi kuiva ja lämmin keli.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ti Syys 20, 2011 7:50 pm

Neljäs kerta. Jahtiinlähtö meni vähän myöhäksi - yhdentoista jälkeen löysäsin virkun irti vesisateessa. Itse menin takaisin autoon kuuntelemaan musaa ja laitoin tutkan kojelaudalle auki. Noin puolikaksitoista alkoi vihreä vilkuttaa, siihen loppui musan kuuntelu. Otin aseen ja kävelin äänten suuntaan, mukavasti kulki ajo vesisateesta ja pikku tuulesta huolimatta. Ajattelin ampua jäniksen heti ensimmäisen tilaisuuden tullen. Vartin päästä näin harmaan vilauksen n. kymmenessä metrissä. Paikka oli rajalinja, jossa kasvoi tiheä 30 v vanha istutuskuusikko ja toisella puolen toistametriä korkeaa haapavesaikkoa. Siitä se vain vilahti. No paikka on mulle tuttu ja niinpä läksin kävelemään toista kautta vastaan. En ehtinyt, jänis kerkesi mennä vakioampumapaikan ohi ja jatkoi kauas jängälle. Iita kyllä "poltatti" urut auki... kello alkoi olla puolikahden tietämisä, kun ajo kääntyi tulemaan aloituspaikoille, kaarsi kuitenkin rinteen alta risukkoheinikkoon, josta jatkoi tiheässä kuusikossa yhtä ojanvartta hakkuutaimiston keskellä vanhoja istutuskynnöksiä melkein maantielle. Ei oo ennenkään mennyt maantien yli, niinpä oottelin samassa paikkaa, missä näin eka vilaukselta. Jänis tuntui tulevan kohti ja arvelin jahdin päättyvän mukavan pituiseen ajoon. Olin kuiten "väärällä" kynnöksellä, jänis meni pari "ojaa" kauempaa ... kävelin taas sile toiselle passipaikalle. Rinteen juurella on oja, jonka varressa kasvaa oikein tiheästi metrinkorkuista kitukasvuista kuusta - täytteenä pajun- ja koivunrisuja. Siihen tuli ensimmäinen hukka.
Siinä seisoskelin vesisateessa vesitipoat hatun lipasta putoillen ja kädet märkänä syystuulen niitä "vilvoitellen" sormet valkoisina ja kurttuisina veden sierrättäminä. Hauskuus on siinä, kun koko ajan oottaa sitä lähtöparkaisua... siinä ei pienet vesisateet meinaa mitään. Ja lähtihän se ... muutaman sadan metrin päästä jängältä ja viivasuoraan. Arvasin heti, että ajettava vahtui. Ajo meni suoraan vajaan puolikilsaa ja kääntyi samoja jälkiä takaisin - pieni jänis. Kävelin jängän reunaa ajoa kohti, oli välillä pätkää siksakkia, siitäkin tiesin, että ajettava ei ollut kovin suuri. Iita kaiveli ajettavan aina uudestaan ylös. Seurasin tiellä ajon tasolla ajon kulkua... Vartin yli neljä jänis hyppäsi ojan yli tielle, istahti ja minä ammuin. Iita tuli kaadolle vajaan minuutin kuluttua. Suolistus, kävely autolle ja kotiin.
Saa nähä miten kokeessa onnistaa, toivottavasti ajaa yhtä sujuvasti sen viimeisen ykkösen :-D
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » To Syys 22, 2011 10:14 pm

Viides kerta. Vettä "sattoo tihhuutti" koko päivän ja tuulikin jonkinverran. Iita irti puoli yhdeksän aikaan. Olisko hakenut kymmenkunta minuttia ja sit pers'lähtö. Kävi parinkymmenen minutin lenkin heti alkuun - arvasin, että aikainen jänis. ensimmäinen näköhavainto vähän ennen kymmentä, meni kapean linjan yli melko kaukaa, koira vajaan minutin jäljessä. Sit meni taas kuulumattomiin. Mulla oli pentu mukana ja senkanssa tein sosiaalista toimintaa... puhelin soi ja Jouni soitti... samalla ajo tuli aivan kohti, olis saattanut tulla tien yli, mut kuuli varmaan puheen ja kääntyi poispäin. se oli toinen näköhavainto. Sit meni tunti, ettei jänis tullut lähellekkään kulki melko suurta lenkkiä... varmaan kilsa poispäin ja sivuttain. Kävin pennun kanssa kävelemässä vesisateessa niin lähellä ajoa, että kuultiin ääntä. Oli ajossa monen minutin katkoja ja muutama hukka. tultiin joskus kahden aikaan autolle ja laitoin pennun autoon ja siirsin autoa lähemmäs ajoa. Jänis piti melko pitkää kaulaa... tuli aivan tienviertä pitkin, vaikka ajoa ei kuulunutkaan. Anmmuin, mutta väliin jäi 30 cm paksu kuusentyvi - suunta oli kyllää oikea, kolmas näköhavainto. Sit jänis vaihtoi paikkaa. Kävelin toista kilometriä ennenkuin sain ajon kuulumaan... kello kävi jo neljättä (yli klo 15.00) tuntia. Mulla oli Keminmaassa pitkänkokeen korttien vastaanotto klo 18.00... no keskityin vain koiran kiinniottoon - ajo kulki sellaisen pienen puronvartta, jonka reunat muutaman kymmene metrin leveydeltä soistuneet ja sit viel'ä kasvoi puolimetriä korkeaa jotain isolehtistä kasvia, ei siellä juuri jänistä nähnyt. Näin kuitenkin vilauksen ja menin jäljelle. Sain koiran näkösälle ja onneksi tuli kohti... ootin ja sain helposti kiinni. Siitä sit kävelin vajaan pari kilsaa autolle ja kotiin. Kello oli viiden pintaan... kävin suihkussa ja sit vastaanottamaan kortit. Hyvin ehdin...
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Syys 25, 2011 5:19 pm

Kuudes kerta. Aamulla pennuille ruokaa ja yksi matkaan emän kaveriksi. Laskin Iitan irti klo 9.20 ja kun iita oli mennyt pentu kans irti. Iita haki vajaan tunnin ja ajeli muutamalla lyhyellä hukalla (5-8 min) puoli kolmeen saakka ja PAM. Jänis oli keväällinen poikanen, kulki mukavankokoista lenkkiä. Iitan ajon aikana "potkin" pennulle jäniksen ylös, ei huomannut lähtöä. Kävelin muutaman askeleen samaan suuntaan. Pentu pysähty, otti spurtin lymypaikaan ja sieltä sen ensimmäisen suoran 20-30 metriä ja takaisin lymylle. Kaiveli ja repi sen aivan sammalkuopaksi. Ei osannnut kuitenkaan jatkaa mihinkään suuntaa siitä kolmenkymmenen metrin päästä, vähitellen into laantui ja jatkettiin kävelyä. Uutta jänistä ei löytynyt ja alettiin passata Iitan ajoa. Puoli kolmelta jänis tuli kohti ja ammuin sen pois.

Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » La Loka 01, 2011 8:26 pm

Iita Irti tasan klo 9.00 ja kiinni 18.30. Saalis kaksi jänistä ja kolme ajoa. Toisen ajon ita kävi vaan "tarkastamassa tienreunalla ja pyörähti takaisin metsään. Tarkoitus oli kytkeä koira toisen jäniksen jälkeen noi kahden maissa. Ei uskonut minun komenteluita vähääkään. Minä suolistin jäniksen ja samalla alkoi kolmas ajo. Ajo kierteli melko isoa rinkiä siinä oli sorateita, maanteitä sorakuoppia ja kaikenlaista estettä. Kolmas ajo Kävelytti paholainen melkein 10 kilometriä... jänis jäi juoksemaan :-) Tällä meiningillä pyssyy jänisrutto kaukana :wink:
Eka jänis
Kuva

Toka jänis
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Loka 16, 2011 7:18 pm

Karsikkokankaan Iita FIN39131/07 A/A saavutti tänään Keminsuun Metsästysseuran järjestämissä kokeissa käyttövalion arvoon oikeuttavan tuloksen 78,58 pistettä. Keli oli vaikea, jänis väriä vaihtava ja otti aina pitkän "kaulan" koiran edessä. Ei juurikaan piilotellut, vaan oli koko ajan liikkeessä. Iita "tarvitsi" 11 koekertaa neljän ykkösen saamiseen, (samanverran kuin Kuusitarhan Rolle).
Nyt voin loppukauden keskittyä pentujen treenaukseen, tämän kauden tavoite on saavutettu.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Marras 18, 2011 12:37 am

Tänään Iitan kanssa jahtireissulla. Meni vähän pitkäksi lähtö... CitySport ajojen valmistelu vähän "haittaa" metsästystä :lol: Velvollisuus ennen kaikkea, kun on hommaan lähtenyt (citysport) pitää homma hoitaa tyylikkäästi loppuun saakka. lauantai-iltana sit näkee , miten onnistuttiin :lol: :wink:
Kymmeneltä kuitenkin koira irti ja hakemaan. Tiijä kauanko haki, kun rakentelin siinä nuotiota ja kaveri tuli juttelemaan ja poristiin siinä toista tuntia. Yksi lampaan kokoinen jäniskin tuli tietä pitkin ja kääntyi takasin, kun huomasi meidät... mulla oli ase vielä portterin takaosassa pussissa :lol: Läksin sit lähemmäs koiraa, kun ajo näytti etenenevän vaan poispäin, kaverikin jatkoi matkaansa (oli nätti täysin valkoinen pohjanpystykorva 8 kk). Kävelin sen lampaan kokoisen jäniksen jälkeen tietä pitkin puoli kilsaa. Sit rupesi ajo kuulumaan matkaa Garminin mukaan 700 m kahtapuolta. Oottelin aikani ja kun ajo kääntyi, menin yktä heinikkoista tietä lähemmäksi, ajo jatkui ohi... joskun kahden jälkeen vieras koira yhtyi ajoon ( 1,2 km ) ja Iitalle tuli hukka. Vieras koira toi ajettavan takaisin ja olisin voinut sen ampua, meni 10 metristä ohi ja jatkoi matkaa... oli näkösällä ainakin 50 metrin matkan. Vieras koira näki minut, pyörsi ympäri ja lopetti ajon. Iita "perkkasi " jäljen esiin ja jatkoi ajoa ( hukkaa n 40 min) Iita eteni jäniksen kanssa aloituspaikoille...
paistoin (savu)makkarat (lisäsin tuoreita kuusenhavuja nuotioon, jotka sit savusi vahvasti), join teetä ja kuuntelin vielä hetken ajoa.
Kuva

Puoli neljän aikoihin ajo oli noin 600 metrissä - alkoi hämärtää ja nuotiokin oli jo palanut melkein loppuun.
Kuva

Puhalsin torveen muutaman kerran, hetken päästä puhalsin uudelleen ja jäin oottelemaan. Iita tuli tietä pitkin nuotiolle, sai makupalat eväänlopuista ja autoon ja kotia.
Varmaan on innoton koira, kun tulee ajosta vajaan kuuden tunin jälkeen torven töräyksiin :D
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ti Marras 22, 2011 7:58 pm

Tänän Iitan ja Kustin kanssa jahdissa, viereisessä maastossa, kuin eilen. Koirat irti tasan kymmeneltä. Ilma pilvinen juuri ja juuri pakkasenpuolella. Iita haki parikymmentä minuttia ja perslähtö, jos nyt näin rapsakalla kelillä voi perslähdöksi kutsua. Ajo eteni samaa latua kuin joskus aiemminkin, kun rinki oli laaja ja meno melko suoraviivaista. Lie ollut sama ajettava, lenkki oli samanlainen. Pentu pysyi mukana eka kymmenen minuttia ja sit tuli minun tykö ja haeskeli lähituntumassa omaa jänistä. Löysikin, mutta hukkasi sen ekan viidenminutin aikana. Haeskeli hukkaa reilun puolituntia, ajo ei kuitenkaan jatkunut. Iita sensijaan ajeli välillä 1,5 km:ssä ja läksin jo kävelemään l'ähemmäs, kun haukua ei kuulunut. Kävi niinkun aina käy, kun olet ehtinyt sinne hukkapaikalle, koira saa ajettavan ylös ja muutamassa minutissa ajo on aloituspaikalla, niin nytkin. Vain sillä erotuksella, että meni maantien toiselle puolen ja siellä siirtyi melkeinkilometrin. Ootellessa, että tulee takaisin, pentu otti toisen jäniksen ylös, se meni maantietä myöten jonnekkin ja kävin pennun pois tieltä ja laitoin autoon. Ajoin auton lähemmäs Iitan ajoa ja menin ajolle. Kierteli mukavasti... ei vaan ensin tullut ampumatilaisuutta, meni niin kaukaa. Luulen, että jossainvaiheessa ajettava vaihtui, tämän lenkin olivat paljon pienemmät. Puoli neljän aikoihin - alkoi jo olla hämärä - jänis tuli kopiksi ja Pam.
Oottelin Iitan kaadolle ja käveltiin 800 m autolle jo pimenneessä illassa.
Kotona ootti jäniksen jauhelihasta tehty makaronilaatikko...
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ke Marras 30, 2011 3:13 pm

Yöllä satoi vettä melko rankasti ja aamulla oli vielä kova tuuli ja pientä vesisadetta. Läksin kuiten Iitan kanssa jahtiin, eihän sieltä osaa poiskaan olla, oli ilma millainen tahansa :lol: Laskin koiran hakemaan siinä vartin yli yhdeksön - pimeää oli. Iita läksi heti omille teilleen ja jäin katselemaan gepsistä, mihin suuntaa lähtee. Neljä minuttia ja ajo. Kierteli ensin siinä lähitaimistossa, mutta toisen lenkin jälkeen suuntasi toista kilometriä suoraan... kierteli jängän reunoja ja siirrähti taas reilun puoli kilsaa. Hyppäsin autoon ja ajoin vähemmäs. Ajo pyöri parikymmentä vuotta vanhassa taimistossa, joka oli niin tiheä, ettei sinne voinut mennä ammuskelemaan... oli vaan ootettava, että jänis tulisi sieltä pois "väljemmille vesille". Tulihan se, kävi kiertämässä ison lenkin ja palasi takaisin tiheään taimistoon. Siellä pyöri yli kahteentoista... välillä käväisi petäjäntaimistossa ja kiersi sieltä vanhemman metsän kautta takaisin tiheään kuusentaimistoon. Puoli yhden aikaan meni taas harvempaan kuusikkoon ja kävi siellä mutkan... ootin siinä, mistä tuli edellisellä kerralla takaisin ja Pam. Iitaa piti vähänaikaa houkutella, ei meinannut vajaan neljän tunnin jälkeen lähteä kotia :lol:
Pimeä päivä ja kännykkäkuvat :-(
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » To Joulu 08, 2011 8:14 pm

Iitan kanssa tänään suurinpiirtein samoilla seuduin kun eilen Rollen kanssa. Koira irti klo9.30. Ilma -0, kostean oloinen, pientä tuulta. Haki 18 minuttia. Jänis juoksi samoja tolia, kuin eilen Rollellakin, olisko kuitenkin ollut sama jänö :-o? Sitä pyöritteli aika mukavasti tuonne puoleenpäivään, kunnes ammuin pari kertaa ohi. Iita ei tullutkaan "kaadolle", vaan käänsi takaisin ja haeskeli tunnin hukkaa tai toista jänistä... teki uutta jälkeä melko paljon :-( seurasin jäniksen jälkiä jonkin matkaa, ei ollut mitään merkkiä osumasta. Palasin tielle ja soittelin torvea... Iita tuli tykö, kytkin koiran ja vein sen jäljelle ja menin autolle välipalalle. Koira otti ajon uudelleen alle viidessä minutissa ja ajo tuli melkein kohti... mulla voileipä toisessa ja teekuksa toisessa kädessä :-D Jänis neni tien yli vajaan kahdenkymmenen metrin päästä :D . Join teen ja söin leivät rauhassa... ei häviä jänis enää aivan helpolla ja kävelin tietä pitkin ajon suuntaan. Jänis ylitti tien neljä kertaa - aina 50 - 80 metristä :-( Lunta alkoi sataa oikein "jalkarätin" kokoisilla hiutaleilla, ajo rupesi vähän takkuamaan... koiran ja ajettavan välimatka kasvoi 2 minutista 8 minuttiin. Iita "roikkui" kuitenkin jäljellä. Kahden aikoihin, kun lumisade oli sakeimmillaan, tuntui, että tuli loppuhukka... seisoin vajaan sadanmetrin päässä kohdasta, jossa näin jäniksen menevän viimeksi tien yli ja Iitan tulevan 8 minuttia jäljessä. Jänis hyppäsi yllättäen metsästä aivan parin metrin päästä minusta tielle - en ehtinyt nostaa asetta poskelle, vaan ammuin "lonkalta" - päähän :-D Osuma oli varmaan vahinko, onneksi ei sattunut keskelle, muuten olis tainnut jänösestä tulla koiranruokaa - nyt läksi vaan pää ;-) :wink: Iita tuli kaadolle kaksikymmentä minuttia jäljessä, hiljaa. Kytkin koiran ja käveltiin autolle ja kotia :-D, mukava viettää aikaa ajavila koirilla :wink:
Kuva

PS. Teijo A soitti; Loukonpuron Kusti oli ajanut tänään yhdeksästä ainakin puoleenpäivään mukavasti... en tiijä saivatko kaadon, oli jänis vähän vaihtanut maisemaa, autolla siirtyneet 3,5 km, että silleen, eilen L- Vonka ajellut melkein kaksi tuntia, sitten oli Reijo H viheltänyt koiran pois...
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

Re: Karsikkokankaan Iita

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Joulu 19, 2011 11:36 pm

Tänään Iitan vuoro päästä metille. Keli sama ku eilen, pientä lumisadetta koko ajan. Kohvalunta ja nyt parissa vuorokaudessa satanut 6-7 cm lisää. Lumi märkää. +1 aste, tyyni. Menin eilisille jälille, jossa Kustin kanssa oltiin eilen. Jänis oli varmaan hermostunut jokapäiväsestä ajatuksesta, kun otti spurtin suoraan 800 m päähän ja sieltä sit kierteli maantielle ja yli ja toisellepuolen taimistoon. No Iitahan ei jättänyt jänistä rauhaan, niin jänis siirtyi louhoksen reunalle ja pyöri siellä aikansa. Reilun kahden tunnin jälkeen jänis päätti palata takaisin lähtöpaikoilleen, mut minä olin vastassa... iso jänis.
Kuva
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2345
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

EdellinenSeuraava

Paluu Ryhmä 6 Ajavat ja jäljestävät koirat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 72 vierailijaa

cron