Joskus joutuu tekemään niitä vaikeampiakin jalostuksellisia asioita :'( Parempi, että itse tein, kun olisin sälyttänyt sen jonkun muun tehtäväksi - pennun hinnalla.
Emä meinasi tappaa tämän pennun jo muutaman päivän vanhana, menin syöttää niitä aamulla, niin emä piti toista jalkaansa pennun kaulalla - oli jo melko jäykkä. Hieroin pennun henkiin ja syötin tuttipullolla (niinkun tein satunnaisesti käteen tulleille muutamalle muullekin pennulle).
Katselin sitä kesän, takapihan nurmikolla Jesse pyrki aina menemään verannan alle ja ei tahtonut tulla sieltä millään pois tai sit hakeutu kukkapuskan juureen tai katajapensaan juureen eli aina olis pitänyt olla "katto päänpäällä". Metsässä ajeli aikuisen koiran mukana samallalailla kirkkaalla pennun äänellä kuin muutkin pennut, tiijä ajoiko jänistä, vai koiraa. tuli kuiten usein ekana kaadolle.
Muutenkaan varautuneisuutta ( ei ollut mielestäni arka) ei huomannut metsässä. Sisällä kierteli "pitkin nurkkia"

Autossa matkusti, niinkuin olis aina asunut autossa, kuola ei valunut, eikä muutenkaan tehnyt alleen (niinkuin arka pentu olis tehnyt).
Tänne saakka yritin saada siitä kaveria - mieluummin oli tarhan lattian alla siihensaakka, kun kuppiin tuli ruokaa ja muutkin tuli syömään.
Tiijä mikä lie ollut vikana - ainoa pentu, jossa oli aavistus liikaa valkoista... ja liian varauksellinen.
Tein oman ratkaisuni...
