
Mulle palautu yksi myyty pentu muutaman päivän jälkeen, oli murissut metsässä mukana olleelle pikkupojalle (4v). Olin sen pennun kanssa tänään koko päivän metsässä (11.00 - 18.45) Ensimmäiset kolme tuntia jaksoi itse haeskella(läksi heti alussa emän mukaan), sit kävelin luo ja vähän seurusteltiin, sit käveli minun mukana jonkinaikaa, sit emän(Iitan) ajo meni niin läheltä, niin meni mukaan. Kesti mukana vajaan puolituntia sit jäi. Seurasin Iitan ajoa ja yritin passata, ammuin kerran noin 70 m kun ylitti tien, ei jäänyt, tuskin osuikaan, ainakin ajo jatkui entisellään, siirtyi vaan noin kilometrin. Jätin pennun seikkailemaan ja menin ajon perässä, ei tullut ampumahollille... kuuden jälkeen sain Iitan kiinni yhdeltä isolta soramontulta - 2,5 km autolle ja pentu ties missä. Kävelin mettiä pitkin 1,5 km ja tulin tielle, jonka varressa auto oli. Pentu oli mennyt siihen paikkaan, jossa lähti emänsä matkaan. Huusin ja puhalsin torveen ja tulihan se sieltä. Olin kotona noin seitsemältä. Kävelyä tuli reilu 10 km. enkä saanut jänistä. No ei sitä aina, eilen ammuttiin Rollelle yksi ja toiselle pennulle yksi

Antille: Mieli tekis tulla Kannukseen ja paistella makkaroita Papan kanssa

Saathan sie Jukun sinne treenattavaksi, jos haluat. Hakee 30 min - 2.5 h ja ajaa vaikka 15 h. ainoa miinus on ääni. kuuluvuus 2-3, loput numerot ajosta riippuen 3 ->. Lumella ääni parempi. en oikein tiijä, mitä tekis Jukun kanssa

Nyt olis kyselty (ja tulee katsomaan ) kolmea urosta. Jos menee, jäljellä, vaan itselle jäävät. Vili olis Antti sinun uros, on niin tervepäinen, kun suomenajokoira vaan voi olla. Vilkas, eloisa, utelias ja rohkea. ei oo sertin koira, mut saa varmaan erin.
Kovaluontoisin koko pahnueesta. Haluatko vaihtaa

