Syksyn harjoitukset 2006

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ke Loka 18, 2006 3:46 pm

Tänään 18.10. Juksun ja Reijo H:n kanssa metsässä, Koira irti noin vartin yli kahdeksan. Oikea kuura-aamu, pakkasta kolme astetta. Ei otollisempaa aamua "napsahduksille", mutta ei ensimmäistäkään, noin kolmensadanmetrin päästä oikea "perslähtö". Ja sitten mentiin lujaa ja kauas, Tiesin, että on iso jänis, kun Juksu antoi kirkasta nartun ääntä niinkin paljon. Sujuvaa ajoa kesti nelisenkymmentä min, sitten jänis meni muskalle, jonka reunassa on kaikenlaista purettua teollisuus romua ja pihamurskekasoja, vanhojen autojen ja isojen tyokoneiden romua. Putkia ja peltiromua. Sinne tuli 25 min hukka. Sitten ajo jatkui ja me käveltiin perässä 1 1/2 - 2 kilsaa. Ajo jäi pyörimään tiheikköön, jossa katajaa, pajurisua,koivun ja kuusentaimia, Siellä ajohaukku muuttui "nokkimiseksi". Sitten ykskaks jänis oli minun edessä, ase olkapäällä ja laukaukset ohi. Ajo muuttui normaaliksi, jänis meni päin Reijoa ja pampam. Sen pituinen se ajo...
Tehtiin nuotio ja paisteltiin makkaraa kun Juksu haki siitä uuden ajettavan noin neljässäkymmenessä minutissa. Ei antanut ääntä jo ajetuille jäljille, vaikka tahallaan siihen jäätiin, Se ajo kesti vajaan tunnin, tuli minulle kopiksi. Siinä oli vielä yksi karkko, jonka jälkeen Juksu lähti ottamatta edes vaivanpalkkkaa, se ajo meni takaisin murskalle, Oli lyhyempi matka kävellä autolle, siirrtyttiin autolla murskalle ja kävin koiran metsänpuolelta kiini, samalla kun jänis tuli sinne sorakasoille... että semmoine päivä tänään. Reilu kuusi tuntia metsässä, Reijon mielestä hyvä koekoira on myös hyvä metsäkoira, niin se taitaa olla.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2036
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Loka 20, 2006 4:10 pm

Tänään 20.10. Hilan kanssa metsällä. Pakkasta 12 astetta, oikein komea loppusyksyn aamu. Kävelin autolta parisataa metriä jäkäläistä metsäpolkua ja pysähdyin vanhan ison hakkuuaukean reunaan. Hila lähti tutustumaan maastoon ja noin 10 min jälkeen alkoi ajo, jota kesti 25-30 min. Ei osannut Hila hakea sitä kuin kerran ylös, meni niin kauaksi... koira tuli pois. Tein siinä ajoa kuunnellessa nuotion ja koira käväisi siinä ja lähti uudelle haulle. Yli puolituntia meno ja sitten otti uuden ajon perinsadanmetrin päästä, eri jänis. oli aivan toisella suunnalla. No sitäkin kesti vajaa puoli tuntia, tutka kyllä näytti että koira ajaa, mutta meni vain kauaksi. Koira tuli kuitenkin siltäkin ajolta pois vajaan tunnin kuluttua, saattoi mennä soramaantiellekin, no ei kuitenkaan ajanut kovin kauan. En viitsinyt lähteä perään, kun ei ollut tarkoituskaan ampua jänistä ja toisaalta pitää koiran pysyä hukalla ilman isäntääkin... saattaa muuten soppakupille tulla toinen koira... Aamulla PM-kisoihin tuomariksi Pelloon.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2036
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » La Loka 28, 2006 6:47 pm

21.10. PM-kisassa tuomarina Pellossa. Tulostaso oli varmaan yllätys kaikille osallistujille, kun viikko aiemmin samat koirat ajoivat parhaillaaan 97,00 pisten ykkösiä. Metsässä vielä kulki, mutta tiet koituivat monelle koiralle ongelmaksi, no parhaat varmaan karsiutuivat jatkoon.
22.10. oli matkustuspäivä mökille. Otin Juksun ja Miinan mukaan viikoksi, saa vuorotella ja toinen levätä. Miina on hyvä (kakkosen) koira joka suhteessa, sillä voi metsästellä mukavasti, jos ei oota haukkua koko viittä - kuutta tuntia, vaan tyytyy odottelemaan sen selvittämät hukat. Ääniä on tullut yksi lisää ja muutenkin äänet ovat kirkastuneet, oikein miellyttävää kuunneltavaa.
Aloitin maanantaina Miinalla Pertin kanssa, setsemän tuntia vesisateessa hyvää hakua, viiden tunnin jälkeen varttitunnin ajonpätkä, joka meni sateen liuottamalle sora/savi tielle, siihen tuli loppuhukka. Uutta ei löytynyt.
Tiistaina seitsemän jälkeen laskin Juksun irti, satoi vähän vettä. Keittelin kahvit, ei kerennyt kahvi valmistua, kun ajo oli käynnissä. Ammuin jäniksen vähän yli kaksitoista. Laskin Miinan hakemaan klo kolmentoista jälkeen, edelleen satoi välillä vähän vettä. Parin tunnin haun jälkeen koira sai ylös jäniksen tiheästä istutuskuusikosta, ilta kuudelta jänis oli tulossa kohti pakettipellolla, kun puhelin soi, vastasin siihen, jänis vaihtoi suuntaa, ei tullut toista tilaisuutta sinä iltana. Lähdin saunan lämmitykseen, Miina tuli ajosta kahdelta aamuyöstä mökin eteiseen, otin sen sisälle kuivumaan, vettä satoi rankasti.
Juksu kuuli Miinan tulon ja kun ei päässyt sisälle, repi häkin oveen aukon ja nosti oven saranoiltaan ja karkasi ajamaan. Heräsin siihen kun otti tupuran jostain marjapehkojen vierestä mökin takaa. Sain kuitenkin houkuteltua sen kiinni klo 5.30. sade oli kakannut.
Keskiviikkoaamuksi oli sovittu jahtipäivä Heinävedelle Palokkiin. No menin sinne, Ossin kanssa oli tärskyt Karvion Nesteellä, josta jatkettiin jahtimaille. Olisko yön "verryttely" vienyt parhaan terän, vai oudot erillaiset, mutta hyvät jahtimaat, kun haku venyi parituntiseksi. Sitten parkaisi, ajo meni suoraan soratielle ja siihen hukka. Juksu törmäsi meidän kulkemiin jälkiin ja tuli täydellä ajolla meidän luo. Otin koiran kiinni vaihdoimme kodalle kahvinkeittoon ja laskin siitä hakemaan.
Koira kuittasi kerran käymällä kodan ovella ja paineli työmaalleen. Olisko mennyt tunti kun katsoin tutkalla missäpäin koira on, sillä oli ajo käynnissä. Laitettiin Ossin kanssa "pillit pussiin" ja lähdettiin seuraamaan ajoa. Siinä se kulki mukavasti Koskijärven ja Nälönalon piston välissä, kunnes tuli kopiksi Ossille n. puoli kolmelta.
On siellä mukavat maastot metsästellä. Kaikenlaista riistaakin näytti olevan meleko runsaasti... siihen lopetettiin jahti Savossa.
Mökillä laskin Miinan irti noin neljä iltapäivällä, haki tunnin ja ajo. Vähän ennen kuutta ammuin jäniksen. Miina oli silloin hukalla, mutta vähän ajan kuluttua ajo jatkui. Menin mökille saunanlämmitykseen ja kuuntelin ajoa, joka kierteli siinä kilometrin säteellä. Annoin koiran ajaa...
Miina tuli eteiseen kolmelta aamuyöllä. Ulkona satoi lumihärmää, oli yksi aste pakkasta.
Torstaiaamuksi olin sopinut jahtireissun Kinahmoon Jounin luokse. Jos on maastot hyvät Savossa, niin ovat myös Höytiäisen rantamaastot. Parituntisen haki Jounin Kamukin. Jänis teki isoa lenkkiä, käytti sorateitä ja kesämökkien pihoja, mutta koira selvitteli ne varmasti. Sekin ajo kesti yli puolenpäivän. Sitten vaihdoimme Jounin toisellavuodella olevaan Rollen täyssiskoon. Sinnikkäästi Ilonakin haki ajettavan iltapäivän jäljeltä. Ajo jäi lyhyeksi, mutta ajoi kuitenkin...
Perjantaiaamuna laskin Juksun vielä klo 7.30 hakemaan, haki vajaat viisi min., ajoi varttitunnin ja hukkasi sen, sai vielä pari pätkää, mutta ei se ollut sellaista ajoa kuin Juksulla yleensä. Ei anna ääntä kunnolla vesisateella, "nokkii" vain, otin koiran kiinni puoleltapäivin. Laitoin mökin talvikuntoon ja auton nokka Joensuun kautta Tornioon. Enpä muista tulleeni niin huonossa säässä tätä väliä aivan äsken. Pääteillä parhaillaan yli kummenen sentin polanteet ja koko ajan satoi, aluksi vesiräntää, Valtimolta eteenpäin lunta.

Tänään 28.10. kävin pitkästäaikaa Rollen kanssa metsällä, olin ilmoittautunut Rollella kokeeseen, mutta onneksi en lähtenyt. Viiden tunnin ajasta ei ollut kunnon ajoa kuin ehkä puolitoista tuntia, loput oli hiljaisuutta tai vingahtelua. Ei oo Rollesta, ainakaan vielä, koekoiraksi lumella. Sulalla alkoi ajot olla ykkösen luokkaa. Saa nähdä onko minun koira...
Viimeksi muokannut Kalevi päivämäärä Ti Loka 31, 2006 1:47 pm, muokattu yhteensä 2 kertaa
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2036
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Loka 29, 2006 4:18 pm

Tänään 29.10. Hilan kanssa metsässä. Pakkasta oli klo 8.30 -16,5 astetta, lunta 15 cm, tyyni aurinkoinen loppusyksyn aamu.
Hila käveli edelläni, vähän oudoksui lunta, pysähteli ja katsoi minua. Kun pysähdyin yhden aukon reunaan, koira katosi hakemaan ja puolentunnin haun jälkeen sai jäniksen liikkeelle. Oli vielä melko ruskea jänis. Ajeli sitä kuitenkin nelisenkymmentä minuttia, sitten puolentunnin hukka. Taas oli kanahaukka heti kytiksellä. kun kuuli koiran ajon. Lenteli koiran päällä puusta puuhun, jäi vielä lentolupakirja voimaan... Sitten tuli pitempi hukka ja tein kynsitulet kuivista kuusenoksista ja paistoin makkarat. Koira käväisi nuotiolla ja jatkoi sinne, mihin hukka tuli. Sai vielä jäniksen liikkeelle, kymmenen min. päästä jänis tuli minua kohti ja pam. Vaihdettiin kävellen paikkaa, mutta vastaan tuli hirvipassi. Laitoin koiran kiinni ja kotia.
Haku paranee koko ajan, semmoista kolmensadan metrin lenkkiä heittää... se riittää metsästystilanteessa.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2036
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Loka 30, 2006 1:53 pm

Tånåån 30.10. pakkasta 7.30 -19 astetta, 8.30 -23 astetta. Tuli edellisten saaliiden puhdistuspäivä. Iltapäivällä jotain muuta... koirat kyllä käy haukkumassa, miksei lähdetä.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2036
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ti Loka 31, 2006 2:02 pm

Tänään 31.10.2006 käväisin Miinan kanssa pikku lenkin, pakkasta maastossa -17 astetta, aurinkoinen, tyyni aamu. Koira irti tasan klo 8.00, erinomainen haku, 20-25 min, hyvää ajoa reilu puolituntia, sitte rupesi pätkimään. Miina kaivoi kuitenkin hyvin ylös uudelleen muutaman kerran, mutta olisko ollut liian kylmä, kun haukku oli melkein heti harvaa, vaikka jänis oli liikkeellä, pieni ruskea jänis. Otin koiran pois ajosta klo 10.30, kävelin autolle, pakkasta oli vieläkin -16 astetta, itselle tuli vanhaa pmi:itä... en viitsinyt tehdä nuotiota.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2036
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ke Marras 01, 2006 9:13 am

Tänään 1.11. pakkasta -17 astetta, ei tule jahtipäivää, ainakaan aamusta. Muuten tulee hyvä aurinkoinen päivä, katotaan iltapäivällä lauhtuuko ilma...
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2036
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » To Marras 02, 2006 9:22 am

Tänään 2.11. pakkasta -21 astetta. Tänäänkään ei tule jahtipäivää, ainakaan aamusta. Tulee hyvä aurinkoinen päivä, katotaan iltapäivällä lauhtuuko ilma... Juksu ja Hila vinkuu häkillä heti kun menee ulos, on näköjään vieroitusoireita metsästä... ei näyttäis kylmä haittaavan.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2036
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Pe Marras 03, 2006 9:13 am

Tänään 3.11. pakkasta -19 astetta. Saa nähdä tuleeko jahtipäivää, kuinka nopeasti lauhtuu ja lauhtuuko tarpeksi...

Pakkanen laski kymmeneen mennessä -15 astetta, enkä mie osannu olla pois metsästä. Niinpä otin Miinan mukaan ja eiku mehtään,,, ennen yhtätoista oli ajo käynnissä. Ajo tuli tielle alle kahdessakymmenessä minutissa, iso melko vaalea jänis tuli kolmenkymmenen metrin päähän ja jäi istumaan tielle. Liikahdin vähän ja pupu läksi poispäin minusta meni viitisenkymmentä metriä ja samalle puolen tietä kuin tulikin. Miina tuli tielle kuuden minutin päästä hiljaa jälkeä seuraten, meni metsään siitä mistä jäniskin ja vajaan sadan metrin päästä alkoi ajaa äänen kanssa. Ajo loittoni kuulumattomiin ja kävelin perään. Metsä oli aivan täynnä jäniksen jälkiä ja polkuja. Varmaan joka toisella neliömetrillä oli jälkiä ja syönnöksiä.
Ajo loittoni ehkä parin kilsan päähän. Seisoin yhdellä jäniksenpolulla melko tiheässä paikassa, kun jänis tuli kolmen metrin päähän minusta, hyppäsi syrjään polulta ja meni menojaan. Miina tuli siihen kolmen neljän minutin päästä, mutta ilmeisesti jänis säikähti senverran, että ajo jatkui vasta muutaman sadan metrin päästä tupurasta.
Näis jäniksen noin 80 metrin päästä, menin jäljelle ja otin koiran kiinni.
Eka tunti ajossa oli takkuista, mutta viimeinen aivan normaalia sujuvaa Miinan ajoa. Auto näytti pakkasta -16 astetta...
Ei koira ollut millänsäkään vaikka mahanalus ja selkä oli aivan jääkerroksen peitossa.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2036
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Marras 05, 2006 5:56 pm

Tänään 5.11. Juksun kanssa metsälle. Koira on pitänyt pientä joikumista jo parina aamuna, ei oo päässyt metsään sitten P-K -reissun. Tänäänkin aloitti jo ennen seitsemää... no oltiin metsässä ennen puolta yhdeksää. En ehtinyt saada asetta pois pussista, kun ajo oli päällä. Kesti noin puolituntia ja maantielle. Otin koiran kiinni, siirryttiin kilsan verran ja uusi yritys. Kymmenkunta min hakua ja sit lähdettiin. Parinkymmenen min päästä iso valkoinen jänis meni sellaisen rajalinjan yli, koira minutin päästä jäljessä. Näin muutaman kerran molempia ja aina koira alle kaksi minuttia jäljessä. Ammuin tunnin päästä ohi ja sitten lenkki suureni, kävi pari kertaa kuulumattomissa kymmenkunta minuttia. Sitten klo 13:sta aikoihin ajo tuli kohti, mietin oliko sama jänis edelleen. Oli, kaulalla oli punainen läntti verta, ammuin jäniksen. On varmaan tämän jahtikauden suurin jänis ja täysin valkoinen... Juksu tuli jälkiä pitkin kaadolle, ei edes nuuhkaissut jänistä, vaan jatkoi matkaansa. Puoli tuntia haki ja taas oli ajo päällä. Vein jäniksen autolle, ajoin vähän lähemmäksi ja menin ajolle.
Jälkiä on metsä täynnä, jäniksen polkuja risteilee useita melkein vierekkäin. Kuuntelin ajoa klo 15 saakka ja kun jänis tuli viiden metrin päähän minusta säikäytin sen ja odotin koiraa. Koira kiinni ja kotiin...
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2036
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Ma Marras 06, 2006 6:19 pm

Tänään 6.11. viimeinen lomapäivä syyslomasta. Pakkasta -6 astetta vähän tuulta, uutta lumta viitisen senttiä ja hiljaista lumisadetta, tulikohan lisää noin kolme senttiä.
Juksun kanssa metsään heti kahdeksalta. Koira irti, taaskaan en ehtinyt ottaa asetta pussista kun ajo alkoi, vaikka ei ollut tuoreita jälkiäkään. Etäisyys reilut sata metriä. Kesällinen jänis, sitä pyöritteli kohtalaisen sujuvasti. Ei osaa oikein kunnolla ajaa tietä, vaikka oli vain minun autonjälki, selvittää kyllä. Varttia vaille kymmenen ammuin jäniksen. Siittyttiin sitten autolla 6-7 km eri paikkaan. Alle viidessä minutissa oli ajo liikkeellä. Oli sellainen vanhahko hakkuus, jossa oli kuusentaimia, koivun- ja pajunvesoja. Tuntui että on jänis joka kuusenper***ssä. Parhaillaan oli kaksi näkösällä. Katkonaista ajoa. Iltapäivällä siinä yhden aikaan ammuinn toisen jäniksen, en tiijä oliko karkko, kun ajo jatkui ilman hukkaa ja kohta tuli uusi jänis. Annoin ajaa sitä puoli kolmeen saakka, sitten otin koiran kiinni, kyllä kaksi peräkkäistä yli kuudentunnin ajoa toistaiseksi riittää. Nyt sitte siirrytään normaaliin rytmiin, ajoja enimmäkseen viikonloppuisin. Loman saldo: noin 40 päivää metsässä enimmäkseen Tornion, Keminmaan ja Simon maisemissa. Viikko P-Karjalassa ja Savossa. Neljä tuomaripäivää, yksi koepäivä. Saalis xx kpl jäniksiä. Koirat saaneet liikuntaa samoin minä. Kyllä reppumiehen elämä on mukavaa :lol:
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2036
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Marras 12, 2006 10:55 pm

11.11.Simon sähköajoissa tuomarina. Tuli kovantason lumikelin tuloksia. Kokeessa yksi uros ja kuusi narttua.

Tänään 12.11. Hilan kanssa metsällä. Kolme ajonpätkää kuudessa tunnissa ei oo paljon. Haku on hyvä, riittävän kaukaa hakee ja ajaa sujuvasti ensimmäisen puolituntia, mutta ei jaksa vielä syventyä sinnikkäästi hukan selvitykseen. Hakee minua kaveriksi, ei auta nuotiot. Saa nähdä jääkö ominaisuus pysyväksi... pahempi homma, jos jää. Muuten olen tyytyväinen koiraan, erinomainen ääni, kestävät käpälät, ei ensimmäistä veripisaraa yli kuuden tunnin työskentelyn jälkeen, saa pois metsästä, ei lusmuile jne., mutta ajointo pitää kasvaa paljon. Sama taimisto, missä Juksun kanssa tuntui olevan jänis joka kuusen pe*seessä, tuntui nyt melko tyhjältä...
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2036
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » To Marras 16, 2006 12:51 am

Eilen ja tänään olen tehnyt valmistelevia töitä lauantain CitySport ajoihin.
Osallistujia on ilmoittautunut 27 koiraa, neljä tai viisi alle kaksi vuotista.
Viikonlopuksi luvassa pari astetta lämmintä ja vesisadetta. Saattavat koirat olla vähän ihmeissään, kun lumet lähtee silmissä. No jotkut osaavat ajaa matalapaineessakin ja tulostaso nousee varmasti 97-98 pisteen tuntumaan, tulee hyvä-äänisiä koiria... jopa kympin haukkujia.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2036
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Marras 19, 2006 1:03 am

Joo, kymmenennet SitySport-ajot ohi, 27 koiraa, 19 ykköstä. Kyllä on jalostus mennyt eteenpäin. Kaksi koiraa tasatuloksella 97,00, toisella vähän pidemmät haut. Oliko keli vain joku muu syy, kun vain kolme koira haki yli puolituntia...
No kokonaisuudessaan hienot kisat, paljon hyviä koiria, myös nuoria.
Paljon myös nuoria tuomareita. Kyllä ajokoiraharrastuksella on vahva kannatus edelleen...
'
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2036
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

ViestiKirjoittaja Kalevi » Su Marras 19, 2006 3:24 pm

Tänään 19.11. Ossin ja Juksun kanssa metsällä. Ossi oli eilen CitySport ajoissa tuomarina... Lämpötila +2 astetta, vahva sumu, joka muuttui ennen puoltapäivää vesisateeksi. Juksu irti siinä kahdeksan jälkeen, haku ei kauaa kestänyt, nähtiin jänis heti alussa. No ajo oli normaalia Juksun ajoa, eka tunti ilman hukkia, sitten vähän takkuisempaa kesti puolisen tuntia, sitten rupesi satamaan oikeesti vettä ja tuli noin kymmenen min hukka. Jänis ei tahtonut liikkua mitenkään. Tehtiin semmoinen ensin vahvasti savuava nuotio, sitten löydettiin pystyynkuivanut raita, joka oli niin kuiva, että paloi savuamatta. Paistettiin makkarat ja juotiin kahvit siinä ajoa kuunnellessa, nähtiin jänis kahteenkin otteeseen. (Vois kuulemma haukusta antaa kaksi numeroisen luvun) No sade vaan yltyi ja rupesi menemään air-texin läpi (paska puku ei oikein toimi millään kelillä). No mentii lähemmäs ajoa ja muutaman minutin päästä jänis tuli kohti ja pam. Sen pituinen se... klo oli 13.30 ... sitten autolle ja kotiin.
Kalevi
Administrator
 
Viestit: 2036
Liittynyt: La Huhti 22, 2006 11:26 pm

EdellinenSeuraava

Paluu Ryhmä 6 Ajavat ja jäljestävät koirat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa