Laitetaas vaihteeksi vähän ajosyheröä näkyviin...
Tänään viimeisen lomapäivän kunniaksi vein vielä koiran metsään. Pakkasta -11 ja yön aikana satanut sentin verran kuivaa pakkaslunta, ihan pölyä. Koira irti 8.50 ja ajo läksi 60 metrin päästä viidessä minuutissa. Ajo oli ihan sujuvaa, mutta ekalle kahdelle tunnille tuli yksi 10 minuutin ja yksi 12 minuutin hukka. 'Kortille' ajoa siis 98 minuuttia. Jänis teki useita erittäin pitkiä paluuperiä, mihin hukat tulikin kun koira ei uskonut aluksi, että niin pitkästi on palannut. Tietä jänis meni kolme kertaa ekalla kahdella tunnilla. Ne sujui hyvin, paitsi viimeisellä kerralla parin-kolmen minuutin katko.
Kolmannen tunnin jälkimmäisellä puoliskolla tuli n. 45 minuutin hukka ja samalla vaihtui jänis. Jälkimmäistä ajeli mielestäni ihan hyvin n. 1,5 tuntia. Otin koiran ajosta kiinni kahdelta eli noin viisi tuntia päivän pituus. Jälkimmäinenkin jänis juoksi paljon teitä pitkin, mutta tiet ei aiheuttaneet mitään ongelmia tällä kertaa. Olis ollu helppo passiteltava. Menin autolla 'passiin' ja aika pian jänis tulikin taas tielle ja koira vajaat kaksi minuuttia perässä. Sain siitä koiran pois. Ihan hyvä peruspäivä oli. Tutkan mukaan keskinopeudeksi tuli koko päivälle n. 5,5 km/h. Haukkutiheys sujuvassa ajossa 85-100. Tänään ns. nokkivaa ajoa ei ollut paljonkaan vaan reipasta menoa kaikki mitä ajoi. Olisi voinut kuvitella, että kuiva pakkaslumi olisi tehnyt enemmänkin haittaa haukulle. Ihan vuolaasti kuitenkin antoi ääntä.
Viestiteltiin Kalevinkin kanssa ja hänkin pääsi 'tunnelmaan' soittelemalla muutaman kerran pantaan
Ekassa kuvassa kahden ekan tunnin syheröt ja jälkimmäisessä loppupäivä. Ajo oli noin 1,5-2 kilometrin alalla, joten pilkoin syheröt kahteen kuvaan, että sai zoomattua lähemmäksi. Jos koko päivä olisi ollut samalla ruudulla, ei näkyisi kuin sininen 'möykky'. tästä ajo näkyy mielestäni selvemmin
Käytin siksi eri karttapohjia, että tuossa satelliittikuvassa kuvasuhde on hiukan erilainen ja siihen sopi paremmin ruudulla näkyvät syheröt. Ekassa kuvassa ajon 'päät' ovat ihan kuvien ylä- ja alalaidassa. Niissä molemmissa oli paluuperät ja katkoa/hukkaa. Tuosta ekasta kuvasta näkee hyvin, miten pitkiä paluuperiä jänis teki monta kertaa. Ja koira ajoi niihin poikkeuksetta